Koiranelämää

Hei, huomaatko, että koirajutut jatkuu tuossa Hauveli-sivulla. Tämän sivun lataaminen tässä on hidasta, kun tän olen teknisesti rakentanut väärin (ymmärrys jälleen kerran on tökkinyt!)

Tässä on Euroopan pohjoisin intiaanikoira, Waya-herra. Hän poseeraa tässä Nordkappin monumentin juurella. Paikalle sattuneet risteilija-turistit halusivat samaan kuvaan hänen kanssaan.

Matkalla mukana

Pieterhän ei olisi minnekään lähtenyt ilman Wayaa, niinpä  tämä syksyinen Norjan matka tehtiinkin vähän koemielessä. Kuinka sujuisi pitkät automatkat ja yöpymiset aina uusissa mökeissä. Uskomattoman hienosti meni!

Hei, kun saavuttiin uuteen kohteeseen, hauveli totesi, että tämä on siis nyt meidän koti, missäs minun mattoni on? Hän oppi pian tietämään, että ensin kannetaan tavarat mökkiin, sitten voidaan vähän leikkiäkin ulkona, ehkä lähteä lenkille. Automatkoilla pysähdeltiin vähintään parin sadan kilometrin välein, lyhemminkin. Waya hyppäsi ulos autosta ja etsi kepin. Kun sitten sanottiin, että hei, nyt lähdetään, hyppää autoon, ei tarvinnut kahta kertaa käskeä.

Merkillisintä oli, että Waya jaksoi istua takapenkillä pitkiä aikoja, katsella ulos ikkunasta, katse nousi ylös vuoren rinteille, pyyhkäisi laitumella vaeltavia lampaita, huomioi talot ja meren. Mitähän sen koiran pojan päässä oikein liikkui? Luulisi koirasta olevan tylsää matkustaa, mutta siltä se ei vaikuttanut alkuunkaan.  Ihan tuntui olevan yhtä innostunut kuin mekin. Nordkapissa hän oli ihan hökötyksissään, katseli sinne tänne, kipitti edes takas ja kiipesi käskystä monumentin jalustalle kuvattavaksi. Tulikin ikuistettua moneen kuvaan erimaalaisten turistien kanssa.  

Mitä koira ajattelee?

Tuota kysymystähän sitä lie mietitty liki ajanlaskun alun. Ja kun on nähty, että koira ymmärtää puhuttua kieltä, on uskottu, että se on lähes ihminen, hieman erinäköinen vain. (Ei tosin aina.) Nyt, kun meidän Wayammme on kaksikielinen, on jännä huomata, ettei se olekaan täysin. Sille pitää sanoa käskyt molemmilla kielillä, ennenkuin menee perille. Sit. Istu. Niissä on molemmissa samantapainen suhahdus. Mutta come here tai tule tänne. Ei kuulosta samalta, niinpä sen on täytynyt oppia molemmat ilmaisut. Mutta kun se ymmärtää kummankin käskyn tarkoittavan samaa, ei se jää nyrpistelemään, että onpa vaikeeta, just kun oppi yhden, pitää jo alkaa toista opetella. Waya on kuin ihmislapsi: oppii, eikä kyseenalaista. Ei ala voivotella: en minä opi, miten sitä nyt enää tässä iässä.

Hiljattain jätettiin Waya päiväksi kotiin. Nuori herrahan ei ole tottunut olemaan erossa Bossista. Se on hänelle aikamoinen trauma. Tytär tuli aamupäivällä käyttämään sitä ulkona. Tunnin lenkki. Sitten tytär seurusteli sen kanssa vielä joogaharjoituksensa verran.

Iltapäivällä tytär tuli uudestaan antamaan ruokaa (johon Waya tuskin koski, ei voinut keskittyä niin bagatelliin asiaan kuin syömiseen, koska Boss ei ollut kotona! Kuka nyt voisi?). Kun tytär oli lähdössä, herra Waya asettautui ulko-oven eteen makuulle. Ilme kertoi: vain minun kuolleen ruumiini yli lähdet tästä talosta. Jos Bossini (ja Mami) on minut hyljänneet, sinä olet se ainoa, johon toivoni laitan

Kun me sitten tultiin, Waya oli kuin ei olisi nähnyt meitä viikkoon! Ihanaa, tiesin, että tuutte, en hetkeäkään epäillyt, te ootte niin iiiihaniiii!!!

Nyt, kun Pieter oli lähdössä maalle, Waya ei tiennyt, miten pitäisi olla, ettei vain jäisi kelkasta. Autoa pakattiin. Pieter vei alas tavaroita, Waya alkoi ulista asunnon ulko-oven takana. Huomautin sille siitä nätisti: hei hei poika, poika poikuli, odota, in all peace. Boss comes. Wait! Silent! In alla peace! Kaikessa rauhassa. No, eihän hän totellut. Puski pidäkkeistä läpi, kun oven avasin. Syöksyi alakertaan.

Boss lähti tulemaan takaisin ylös. Viimeiset tsekkaukset. Hauveli seurasi kintereillä. Vaan hänpä asettautui makuulle porraskäytävään. Tarkkana kuin porkkana. Ei tullut ulko-oven sisäpuolelle. Piti huolen, ettei häntä yhtäkkiä tuupattaisi lukkojen väärälle puolen.

Usein tuntuu, että jospa ihmisetkin huomioisivat ja noteeraisivat kaiken , mitä ympärillä tapahtuu. Pienet eleet, sanan puolikkaat, kulmien kohotukset, äänensävyt.

Wayasta on oppinut sen mitä Koirakuiskaaja Cesar Millan sanoo: mitättömät asiat eivät ole mitättömiä koiralle, se kuulee, näkee ja havannoi kaiken.

Kohtaamisia

Wayaa puri käärme, kun se oli puolivuotias. Selvisihän se siitä, vaikka taisi olla aika läheltä piti. Purema kun  osui uteliasta pentua huuleen. Sen jälkeen hän on tajunnut, mitä nuo kiemurtelevat otukset ovat. Seuraavana kesänä hän kohtasi ainakin kaksi käärmettä, ei mennyt lähellekään. 

Pari päivää sitten oli tiellä taas käärme. Waya seisoi hyvän matkan päässä ja haukkui. Ilmoitti meille, että täällä on taas tuollainen vaarallinen olio. Eilen, kun olin hänen kanssaan metsäreissulla ja tulimme rantaan, josta Waya pulahti uimaan, näin lähistöllä käärmeennahan. Heitin sen kauemmaksi, jolloin se jäi lillumaan reitille, josta Waya nousisi pois uimasta. Hauveli ui rantaa kohti ja sai suunnilleen sydärin, kun näki käärmeen nahan vedessä heilumassa. Töin tuskin uskalsi tulla ylös vedestä, kiertäen nahan kaukaa. Hyvä, että sain hänet ollenkaan hakemaan kepin, jota hän oli ollut tulossa tuomasta vedestä. Nahka oli tärkeämpi. Sitten vasta uskoi, kun sanoin, "ei hätää, se on vain käärmeen nahka, ei hätää."

Tottelevaisuusongelmia

Kun on päästy taas maalle, Wayasta on tullut Kukkulan kuningas. Hän tarkkailee pihapiiriä, käy haukkumassa mahdolliset tunkeilijat tontin rajoilla. Ja kun pitäisi lähteä postilaatikolle kilometrin päähän, ei suostu. Ei jos Pomo jää mökille, ei jos minä jään ja Pomo lähtee. Tämä viimeksimainittu vähän lohduttaa minua, se ei siis olekaan ihan täysin niin, että vain Pomoa pitää totella. Ero on kuitenkin siinä, että kun Pomo pitää puhuttelun, hauveli muuttaa mielensä ja lähtee kiltisti mukaan. Minun kohdallani eivät puhuttelut eivätkä maanittelut auta. On otettava talutushihna kehiin ja erikoisherkkunamut. Vasta puolessa välissä matkaa voi hihnan irrottaa, sitten ei herra BigBoy enää haikaile kotipihaan jääneen Pomon perään vaan suostuu seuraamaan minua. JA mikä ettei seuraisi, onhan täällä tien molemmin puolin oravia ja jäniksi, varmaan kettuperhe on jättänyt hajujaan tai minkki. Sitäpaitsi aina voidaan heittää keppiä ja loikkia sen perässä metsässä kuin nuori hirvi.

Kakkoskuski on tarkkana kuin porkkana.
Onneksi löytyi tällainen luonnonkylpylä tästä ison kiven juuresta. Vedessä on kiva lillua, kun jäät on jo lähteneet.

Hyväluontoinen hauveli

Koirakuiskaaja Cesar Millan on sitä mieltä, että suunnilleen kaikki koirat ovat luonteeltaan ystävällisiä. Onhan niitä poikkeuksia jo rodunkin perusteella - kai - mutta enimmäkseen on omistajissa vika, jos koira on äksy. 

Joensuun Prisman edessä joku mies ihmetteli, miten ystävällinen Waya on, ei ole arka eikä myöskään liian syliin tunkeva. Kertoi kaveristaan, jonka uusi koira tiibetin joku joku... leijonanmetsästäjä, oli puraissut häntä ensi tapaamisella niin, että oli joutunut tikattavaksi. Koira kuulema näykki omistajiaankin koko ajan ja tytär, jolle koira alunperin oli hankittu, ei uskaltanut sitä pitää. Mies oli sitä mieltä, että saunan takana pitää sellaiset koirat hoitaa. Ehkä, mutta Cesar Millan kyllä saisi senkin koirankin kuntoon. Viimeistään ottamalla koiran muutamaksi viikoksi laumaansa oppimaan tapoja. Koiran aggressiivisuus on useinmiten pelkoa. Se kokee ihmiset uhkana.

En tiedä, onko Waya alunperin luonteeltaan luottavainen, pikkuisen se perääntyi häkissään, kun otin sen ulos ensimmäisen kerran Amsterdamin lentokentällä, mutta tuli sitten ja alkoi uteliaana tarkastella ympäristöään. Heti löytyi yhteinen sävel, tuntui, että se tajusi siinä paikassa, kuin pieni adoptiolapsi, että se on meidän koira. 

Upottava lumikinos on vain pieni hidaste!

Voimamies-hauveli

Täähän nyt ei oo juttu eikä mitään. Siitä vaan kiinni ja lähet meneen, karahka seuraa melkein ittestään!

Kissamaista välillä

Vanhojen kuvien arkistosta, kissanpojista ja vähän Olgastakin, maailman ihanimmasta mäyriksestä.

Mitähän se mamma siellä keittiössä rapistelee? ihmettelee Eetu. Mikä hitsi tuolla pusikossa vilahti? miettii Simo
Olga ja Simo Husön mökin rappusilla joskus 90-luvulla. Aurinko paistaa, ramasee, ota äkkiä se kuva!
Simo poika se sieltä kurkistelee. Simo on jo kissojen taivaassa, mutta aikoinaan rakasti laatikoita.

Koirankasvattajat

Lenkeillä tavataan paljon koirakavereita. Waya käyttäytyy melko kelvollisesti, ainakin jos on Pieter mukana. Minä kun vähän lepsuilen, niin kyllä hän sen heti huomaa ja käyttää hyväkseen. Tahtoo hieman etuilla, hieman vetää jne. Mutta suhtkoht hyvin menee minunkin kanssani. Kavereiden kanssa nuuskitaan, tanssahdellaan, juostaan ja telmitään. Kaikki ihmiset eivät uskalla päästää koiraansa vapaaksi, eivät luota, että saisivat sen tottelemaan. Jotkut huutavat jo kaukaa: onko se tyttö vai poika? Pieter oli viimeksi vastannut: se on koira. Hän on sitä mieltä, että sukupuolella ei ole väliä (Wayahan on leikattu), Cesar Millanilta opittu asia tämäkin.

Jotkut ihmiset ovat Cesaria vastaan, tämä kuulema käsittelee koiria liian kovakouraisesti. Me ei kyllä sellaista olla nähty, vaikka on youtubeltakin katsottu niitä filminpätkiä, joihin on viitattu. Minusta tuntuu, etteivät ihmiset muista, että Cesar korjaa nimenomaan ongelmakoirien käytöstä. Ei hän opeta normaaleja, tottelevaisia koiria. Ohjelmassa on koirilla aina joku vakava ongelma, usein ollaan jo harkitsemassa lopettamista. Cesar kuitenkin saa helposti ja nopeasti aikaan muutoksen aggressiivisen tai ylivilkkaan, pakko-oireisen, karkailevan tai hyökkäilevän koiran käytöksessä. Koiralle on tiukasti näytettävä, kuka on lauman johtaja, ei kuitenkaan väkivallalla, sillä ei saada muutosta positiiviseen suuntaan aikaseksi, ihan päinvastoin. Emon menetelmin, kun tämä oikaisee pentunsa käytöstä. 

Silloin tällöin me ulkona nähdään esim parivuotias schäfer, joka taluttaa isäntäänsä aikamoisella vauhdilla. Isäntä tuskin perässä pysyy hihnan päässä. Miten ihmeessä tämä koira saataisiin asettumaan? Kyllä se on niin, että jollei sellaista otusta nyt hallitse, vaikeudet vain kasvavat samaa tahtia kuin koiran voimat! Koiran on toteltava,  se ei ole ihminen, jolla on oma tahto. Koiran kuuluu olla lauman alin jäsen, ihmiset, jopa lapsetkin menevät edelle. Tottelemisesta se palkitaan: saa taputusta, saa välillä juosta vapaana, voi saada namupalankin joskus. Huonosta käytöksestä oikaistaan tiukalla käskyllä, joissakin tilanteissa on parasta olla näkemättä koko koiraa. Kyllä alkaa totteleminen onnistua, kun se suljetaan lauman ulkopuolelle. Oppien mukaan tätä ei kuitenkaan saa tehdä liian pitkää aikaa, meillä on tainnut puoli päivää olla maksimi. 

Waya on sen verran voimakas luonne, että sille on näytettävä selkeästi, mikä järjestys meillä on: hän tulee viimeisenä ovesta, hän tervehtii vieraita viimeisenä, siihen saakka hänen on oltava omalla matollaan. Sitten vasta, kun on hänen vuoronsa, saa hän luvan tulla sanomaan päivää.

Mutta eihän se aina onnistu: kun menin tänään veljeni luokse, koira oli vetää minut nurin, rynnätessään ensimmäisenä sisälle. Onneksi ei ollut Pieter näkemässä!

Pehmolelun lumoissa

Waya on oppinut jo aikoja sitten, että mamilla on usein vaatehuoneen hyllyllä joku kirpputorilta rahdattu pehmolelu hänelle RAADELTAVAKSI... Kuulostaa kammottavalta ja sitähän se onkin. Suloinen karitsa tai veikeä apina ovat hetkessä entisiä, kun Waya pääsee niiden kimppuun. Naama menee ensin, silmistä alkaen. Vaikka kuinka mami olisi yrittänyt saada piskin tajuamaan, että "älä syö minua, minä olen sinun söpö kaverisi", susi hänessä voittaa säälin ja sympatian. 

Jouluksi tuli paketti Ameriikoista. Herkkuja Wayalle ja ihana pehmolehmä. Päätin, että se on minun, ei Wayan. Koiranpoikanen ei ottanut moista uskoakseen. Hah, mitä mami nyt sillä tekee, hän päätti ja kävi salaa varastamassa sen piilopaikasta. Piilo ei -tarkoituksella - ollut korkealla. Pitihän Wayan tietää, kun oli sanottu. Piti tietää ja uskoa ja totella. 

Hetkessä oli puolet sisustuksesta revitty, kumman syystä kuitenkaan ei naamaa. Tiukka kielto ja lehmä pois. Waya katseli silmät ymmyrkäisinä: mitenkäs nyt noin...Myöhemmin lehmä oli taas hampaissa ja aina vaan uudelleen ja uudelleen. Kun tulin paikalle ja kiljaisin EI, poika irrotti hampaansa (suu täynnä lehmän sisusvilloja) ja kellahti selälleen. Sen näköisenä, että "enhän minä, mutta kun se jotenkin...".

Ja kun se, mitä lehmästä on käsittelyjen jälkeen jäljellä on lopultakin korkeammalla (kai se tyhminkin mami lopulta uskoo, että koiranpoika ei voi luonnolleen mitään!), hiipii hän aina uudelleen tuijottamaan tuota tavoittamatonta aarrettaan. En aio antaa sitä hänelle, ihan periaatteesta.

Vai pitäisikö kuitenkin?

Sosiaalisesti lahjakas

Tänään käytiin Rajasaaressa riekkumassa. Kiva paikka, siellä on paljon kavereita niin kesällä kuin talvellakin. Kun ajetaan sillan yli kohta Meilahden sairaalan jälkeen rantatiellä, Waya jo tietää: kohta ollaan siellä, ihan pian! Nahkoissaan on vaikea pysyä, mutta Boss laittaa hänet tiukasti aisoihin: on maltettava kulkea vierellä, vasta aidan takana tulee vapaus: you are free! Sitten alkaa hurja leikki, jokainen nelijalkainen kaveri on tsekattava, leikkisikö tuon kanssa vai tuon?

Kun on aikansa harjoiteltu sosiaalisia taitoja koirien kanssa (tai opetettu niitä heille, Wayahan on aika taitava: ei uhittele muille), mennään jatkokurssille ihmisten pariin: tällä kertaa Tuomaan markkinoille Senaatintorille. Ihmeellistä, kuinka paljon huomiota hän saa osakseen, silmiensä takia ja tottelevaisen käytöksensä, mutta ihan muutenkin. Monet ihmiset ovat tietenkin kiinnostuneita koirista yleensä ja kiinnittävät siksi huomiota. Wayasta saakin kyllä olla ylpeä, niin mallikelpoinen kävelylenkki tehtiin tänään aikamoisessa tungoksessa torilta Stockmannille ja Espaa takaisin. Kahvikojussakin hän seisoi kiltisti kerjäämättä ja kiemurtelematta kahvinjuonnin ajan. (Juu, ja kahvi oli hyvää, mutta lihis kaamea. Taas kerran vannottiin: ei enää ikinä sellaisia mössöjä!) 

Sillä on silmät kuin David Bowiella...
Kuvaus

Hymyä huuleen

Onko eläimillä huumorintajua, kyseltiin jonkun lehden sivulla. Tyttären kanssa totesimme yksimielisesti, että koirilla on, kissoilla ei. Kissat ovat vakavia, niiden mielestä ihmisten kevytmielinen hössötys on joutavaa. Koirat taas selvästi leikkivät, eivätkä esim SAALISTA lankakerää, niinkuin kissat. Ne vaan leikkivät sillä. 

Waya hymyilee, kun on iloinen, sitä leveämmin, mitä innostuneempi on. Kun hänelle sanoo: Kätsis käts kän! (Catch as catch can= ota kiinni mistä saat tai sinne päin), niin hän haukahtaa riemastuneena ja rientää lelukopalleen penkomaan. Penkoo aikansa käpälällään, suorittaa valinnan erinäisten riepujen joukosta - hän näet tappaa kaikki saamansa kirpputoripehmolelut alta aikayksikön, niin, että niistä jää vain riekaleet jäljelle- ja kiikuttaa lelun Pieterille. Ja sitten alkaa paini, jota ei heikkosydäminen voi katsoa. Tällaiset leikit ovat tosi-kasvattajien mukaan kiellettyjä: lietsovat koiran agressiivisuutta, mutta kyllä ne meidän Wayan tapauksessa lietsovat vain hänen leikkimieltään. Jos sattuu vahingossa hellästi puraisemaan Pieterin kättä, niin heti on hellääkin hellemmin nuolemassa päälle. Anteeks, anteeks, luulin teitä rautavanteeks!

Kirpputorilta ostan hänelle joskus pussillisen pehmoleluja muutamalla eurolla. Hän tietää, missä niitä säilytetään ja vie minut joskus sinne (vaatehuoneeseen), katsoo merkitsevästi hyllylle: aaaanna nyt yks, tiedät, että siellä niitä on. Anna, pliis, anna vaikka joku ankka tai kani koipeliini. - Mitä söpömpi pehmolelu, mitä vetoavampi katse, sitä nopeammin se on runneltu. Kamalinta on, että meidän lempeä ja ystävällinen hauvelimme aloittaa ainaa kasvoista. Silmät ekaks pois ja sitä rataa. Ihan kuin ois tosissaan, huumorista ei silloin ole tietoakaan. 

Otsikko

 

Intiaanikoiramme Waya, pian 3-v, on hyvin kasvatettu poika, eläväinen, mutta ei riekkuja. Väsymätön piiloutuja, hakee kepin vedesta ja jyrkänteeltä, juoksee pyörän vierellä kevyesti 10 km, tottelee Bossia melkein aina. Murisee joskus illalla, niinkuin on aina tehnyt...

 
Waya on juoksija sielultaan. Ja piileksijä (intiaaneilta opittua ja geeneihin siirtynyttä). Tässä hän juoksee jäällä sataatuhatta, hymyilee ja nauttii.

Kirjoita uusi kommentti: (Napsauta tästä)

123kotisivu.fi
merkkiä jäljellä: 160
OK Lähetetään.

Maija-Leena Terryer | Vastaa 13.10.2013 16.31

Waya on ihanan näköinen kora, ihmisen paras ystävä.

Terkkuja meiltä.

Maile ja Anna

Tuula Liukka-Nurmi | Vastaa 15.01.2013 21.41

Näin jutun Wayasta ystäväni facebookin sivun kautta ja ihastuin samantien,Waya on todella kaunis ja ihanan tuntuinen koira <3

SusquK. | Vastaa 06.01.2013 18.00

Waya on niin ihana edelleeen, mä olen hehkuttanut monet kerrat ihmisille, millaisen aarteen te ootte saaneet, kauniin ja tottelevaisen koiran <3

Katso kaikki kommentit

| Vastaa

Uusimmat kommentit

19.06 | 11:06

Hahaa.. just niin

...
21.04 | 21:24

Aikamoista sattumaa vai...

...
27.08 | 22:43

But ASK them if they got Canadian bacon! 😂🤣

...
26.08 | 19:25

Kiire/kiire/kiire..on tuttua tavaraa sekä omasta takaa, että tuontitavarana. 😀Mutta hermosi on kuin pajunoksa: taipuu muttei katkea.

...
Tykkäät tästä sivusta
Hei!
Kokeile tehdä oma kotisivu. Minäkin tein! Se on helppoa ja sitä voi kokeilla ilmaiseksi
ILMOITUS