Intiaanikoirista ja Wayasta

Intiaanikoirista ja Wayasta

 

Koiramme Waya lensi kaverinsa kanssa häkissä pitkän pitkän lennon suoraan Oregonista Amsterdamiin. Intiaanikoira, musta ja beessi, silmät eri paria. Toinen sininen, toinen sellainen sammaleenvihreä. Joku jo sanoi, että on ne vaan melkoisen hurjat. 

 

Waya on cherokee-kieltä ja tarkoittaa sutta. Nimen antaminen on sitten vaikeaa! Oltiin jo valittu joku (kuinka monet olikaan hylättävä kun ne eivät soveltuneet suomenkieleen! Ja saa nyt Pieter tajuamaan sellainen!). Kasvattaja Kim La Flamme Oregonista kirjoitti moneen kertaan tiukkaan sävyyn, ettei nimeä saa antaa ennenkuin on koira nähty. Liekö intiaanien tapa. Kim on itse puoliksi intiaani. Hän on kasvattanut näitä koiria jo 45 vuotta, koonnut pitkin mannerta yksilöitä reservaateista. Hän haluaa pitää homman näpeissään, ettei tule sisäsiittoisuutta eikä sekaisin susia, kojootteja ja koiria. Tämän koiran kennel on Song Dog-kennel, joka nimi  on myös kojootin lempinimi. Epäilemättä tämä koira muistuttaa kojoottia näöltään ainakin määrätyissä väreissä, mutta on pienempi. Uros jää alle 52 cm, luvataan Kimin sivuilla.

Pieter omavaltaisesti päätti, että me otetaan koira, nimenomaan tämä koira, kysyi kyllä muodollisesti minultakin jälkikäteen. Oli jo silloin suunnilleen tilannut sen. No, mitäs, minullahan on ollut eläimiä: oli ihana Olga-mäyris 14 vuotta, Simo-kissa samoin 14 v. ja Eetu-naukumasiina n. 12 vuotta. Hän muutti tyttärelleni Elisalle vuonna 2007, kun olin (-mme) ensimmäistä kertaa USA:ssa. Eetu on sillä tiellään Taiston ilona/harmina kissasiskojensa Valman ja Burjan seurana.

Ihmisellä on hyvä olla eläin. Kaikki eivät niistä välitä, pelkäävät niitä tai ovat selvästi jakautuneet kissa- tai koiraihmisiin. Minä olen molempia. Minusta eläin ihmisen kumppanina antaa paljon, on ilo ja lohtu. Pakottaa liikkeelle, on hellimisen ja huolenpidon kohde. Toivon, etten höyrähdä mamin-pikku-hauveli-vauva-tyyliin, mutta en pysty vannomaan, ettei niinkin voisi käydä.

Ohessa Simo ja Eetu vahtivat, kun kirjoitan. Yleensä vain Simo jaksoi istua kärsivällisesti kanssani, Eetu on levoton sielu.

Tämä pikku rascal on kuulema vasta toinen aito intiaanikoira Suomessa. Jos olet kiinnostunut, ks nettisivu: www.indiandogs.com. Eläinlääkäri ei tuntenut rotua eikä vakuutusyhtiö. Ne ottivat selvää ja sanoivat, ettei näitä rekisteröidä Suomessa. Noh, eipä tartte. Ostarissa joku ihasteli pentua ja totesi: "tämähän on husky, eikö vain?" Ei ole.Kiva pentu hän on, reipas ja aktiivinen. Leikkii ja riekkuu aikansa, sitten kellahtaa kyljelleen melkein missä vaan ja nukahtaa hetkiseksi. Toistaiseksi ei ole tehnyt tuhoja. Meillä on tietenkin hyvä asema, kun ei tartte töihin mennä vaan voidaan pitää tiukasti silmällä tätä rasavilliä.

Nyt on koirakirjat ahkeran luvun alla, miten saada pentu olemaan purematta kaikkea, miten puhutaan koirakieltä. Nyt ainakin vaikuttaa siltä, että oppi menee perille niin koiran kuin isäntienkin kohdalla. Yhteiselo on alkanut mukavasti. Aamupäivät leikitään ja ärähdellään, illansuussa rauhoitutaan.

 

Nyt sitten olis hyvät neuvot tarpeen. Koira-asiantuntijamieheni, (Pieter on tunnetusti kaikkien alojen asiantuntija ja  hyvä niin...)jolla ei koskaan ole ollut elävää olentoa, paitsi minun kissani, on sitä mieltä, että Wayaa pitäis nukuttaa häkissä.

Arvaatte, mikä ulvonta alkoi. Loooohduton: apuaa, äitii, tää laittaa mut vankilaan!!! Mikä sydämenton sadisti. Eihän siitä mitään tullut, pentu raukka riensi riemuissan mun luokseni purkamaan paperikoria. Kyselin Pieteriltä, onko tähän vankilaoperaatioon joku järkevä selitys ja selvä syy. No, kun sen pitäis oppia. Ai jaa, selvä se... mut siis miks sen pitäis oppia nukkumaan vankilassa?

Ja sitten se toinen asia: kirjassa sanotaan, että kuole (friiiis!), kun se puree.Luultavasti kuolo koittaa oikeasti enenkuin tämä ymmärtää lopettaa sen nakertamisen. Päästän myös kirpeät kiljunnat, joskus se tuntuu siitäkin vain innostuvat. Sijaistoimintoja tuputetaan, kehutaan kehumisesta päästyämme: goood boy, hyvä poika, äidin kultapoika, Pieterin poikapoika.

Nyt on eläinmenpoikanen jo nukkunut yönsä yksin, ihan vapaana omalla pedillään. Ei ole nakerrettu johtoja poikki, eikä riehuttu pitkin taloa. Ei ole pissattu matoille ja hypitty seinille. Ja illansuussa saattaa mennä häkkiin vapaaehtoisesti vähäks aikaa, ovi auki tietty, mutta tarkoitus on selvä: älä häiritse, minä olen nyt häkissä, luen vähän aikaa näitä tiilenpäitä ihan itsekseni. Hyvin menee.

 

 

 

Waya riehuu välillä kuin päätön kana, tulee ja puskee lelulla. Kirjat sanovat, ettei saa leikkiä sotaleikkejä ja heitellä voi, jos haluaa koiran juoksevan lopun ikäänsä kaiken liikkuvan perässä... Kirjat hiiteen, välillä riehutaan. That's it. Kuitenkin lopulta, Waya kuuntelee. Puremiset on jääneet hyvin vähäisiks, vahinkoja sattuu hyvin harvoin, noh ikää on vasta 3 kk. Yöt nukutaan kunnolla, ruokaa ei kerjätä (eikä sitä pöydästä myöskään anneta!).

Hyviä kirjoja ovat -amerikkalaisuudestaan huolimatta - Cesar Millanin kirjat ja Anni M Korpelan kirja "Pentu oppii". Maanläheinen opas.

 

3.12.2010

Waya on täyttänyt 1. vuoden. Piti juhliman sitä amerikkalaiseen tapaan, mutta unohdettiin. Ei synttäreitä, mutta juhlat. Amerikassahan niillä on hyvin menestyviä Koirien Herkkupuoteja, joissa on tiskin vitriini täynnä ihania leivoksia. Kerran nähtiin, kun poliisi-officer osti rexilleen sellaisen. Pieter meni oikein kadulle katsomaan, kun herra komisaario syötti sen lemmikilleen. Meinaan, että piti tsekata osasiko lemmikki antaa arvon. Osasi kyllä (tai sitten ei), söi kyllä hyvällä halulla.

 

Tässä 1-vuotiskuva:

        

Hauveli on oppinut paljon ekan vuotensa aikana. Kävelee suht nätisti hihnassa, tottelee useimmiten (paitsi jos tajuaa, ettei tosissaan käsketä), ei varasta pöydältä, ei kerjää, ymmärtää, ettei saa hyppiä ihmisiä vasten ( hyppii silti), on miltei kaksikielinen.  Waya on tosi iloinen  ja leikkisä. Vaikuttaa onnelliselta ja tasapainoiselta. Mielestämme meille sopiva koira.  Luonne olisi dominoiva, jos se sallittaisiin. Mutta kun ei anneta olla. Hauska, innostunut. Säkäkorkeus 59 cm, paino 20,3 kg. Siinäpä meidän poika.

Hei, kuka tässä oikein määrää? Pomo ja poika nahuavat kesken jonkun työurakan.  

               

Waya-poika on jo iso, ihan pian 2 v, mutta vaikuttaa vauvalta edelleen. Vai onko se vain meidän päämme sisäistä kuvitelmaa. Hän rakastaa olla mukana ihan kaikessa, tällä hetkellä päätoimi on inspektöörin tehtävä mökkirakennuksella. Kun Pieter on polvillaan lattialla asettelemassa eristeitä, hauveli työntää päänsä kainalon ali, on tsekattava, tuleeko se nyt varmasti hyvin.

 

Tässä ollaan Koloveden kansallispuistossa meidän mökin naapurissa. 

Ja tässä perhepotretti talvelta 2011        

 

Uimamaisteri         

Kirjoita uusi kommentti: (Napsauta tästä)

123kotisivu.fi
merkkiä jäljellä: 160
OK Lähetetään.

SusquK | Vastaa 15.01.2013 22.22

Wayan kuvat puuttuu tältä sivulta.

Katso kaikki kommentit

| Vastaa

Uusimmat kommentit

19.06 | 11:06

Hahaa.. just niin

...
21.04 | 21:24

Aikamoista sattumaa vai...

...
27.08 | 22:43

But ASK them if they got Canadian bacon! 😂🤣

...
26.08 | 19:25

Kiire/kiire/kiire..on tuttua tavaraa sekä omasta takaa, että tuontitavarana. 😀Mutta hermosi on kuin pajunoksa: taipuu muttei katkea.

...
Tykkäät tästä sivusta
Hei!
Kokeile tehdä oma kotisivu. Minäkin tein! Se on helppoa ja sitä voi kokeilla ilmaiseksi
ILMOITUS