Tänään ajattelin...

Miksi juhlimme kisapaikkaa, kysyy Joonas Laitinen tämän päivän kolumnissaan Hesarissa.Sitä minäkin ekaks ihmettelin, kunhan ensiksi sain tietää, että Huuhkajat on jalkapallo- eikä koripallojoukkue. Kälyni sitä oli myös joutunut pähkäilemään, nimittäin sitä lajia. Äidillä oli tapana kysyä -ironisesti - kun tuli eteen joku asia, josta hän ei ollut kiinnostunut: onko se vaatetta vai ruokaa? Näistä Huuhkajista olisin voinut melkein kysyä samaa, ellei joukkuetta ja Teemu Pukkia olisi hehkutettu mediassa jo pitempään.

Vuosia sitten, kun ääneen ihmettelin  erään tuttavani ylitsevyöryvää jalkapalloinnostusta, sain tyhjentävän selvityksen: se on urheilun kuningaslaji. Jassoo, onhan se varmaan sitten niin. Tämä tuttava matkusti jopa ympäri maailmaa maailmanmestaruus- ym. muihin kilpailuihin otteluita seuraamaan. Hmm, noh, ehkä tutkijana olisi mielenkiintoista seurata yleisöä, siis sen käyttäytymistä, sosiaalista ilmiötä.  En tiedä. Mitäpä seuraamista siinä olisi, kannatat tätä tai tuota puolta. No mutta nyt muistuukin mieleeni  eräs jääkiekko-ottelu, kun OAJ:n porukka vei Reijon läksiäisissä sankarin katsomaan Espoon Bluesin ja hänen kotikaupunkinsa Jyväskylän Jääkiekkoseuran JYPin peliä. Istuimme bluesilaisten lähistöllä. Ja eihän siellä nyt tavallisena peli-iltana paljon muita jypiläisiä ollut. Reijo intoutui huutelemaan herjoja bluesiläisille ja kannustusta jypiläisille. Arvaatte, miten siinä kävi, tai oli vähällä käydä. Onneksi meitä oli monta, joten kimppuumme ei sentään ihan hyökätty...

Mistähän tämä kiinnostamuuteni oikein versoo -tai toisten kiinnostus? Äiti miltei vihasi urheilua. Meillä ei matseja eikä edes yleisurheilua paljoa katsottu telkkarista. Kaipa sitä olisi saanut katsoa, mutta sitä jäkätystä ja niitä huomautuksia ei perheen miesväki halunnut kuulla. Äiti oli kuitenkin käynyt jonkun liikunnanohjaajakurssin 30-luvun lopussa, muistaakseni Pajulahden urheiluopistolla tai jossain Savonlinnassa päin. Voimisteli koko ikänsä, oli jooga-opettajakin , veti kursseja. Mutta kilpaurheilu oli miltei punainen vaate. Eihän se nyt niin sentään saa olla!

Kun oltiin viettämässä joulua Kaliforniassa v.1987, sisko raahasi meidät hengennostatustilaisuuteen johonkin ostoskeskuksen parkkihalliin. Kyseessä olivat Spartalaiset, varmaankin amerikkalaista jalkapalloa tai sitten jotain muuta futista, satapäisellä yleisöllä oli puhakeltaista päällä, jos ei muuta, niin ainakin pitkät punakeltaiset kaulaliinat. Paikalle saapui joukkue, spartalaisiksi sotilaiksi sonnustautuneina, etunenässä kapteeni (tai valmentaja, who knows) ratsastaen valkoisella hevosella. Kai piti huutaa tai hoilata jotain. Minusta (koko perheestä) tilaisuus oli hölmö. Mutta sisko oli Amerikassa intoutunut ihan överiksi näistä kilpailuista ja joukkueista.

No, mutta Joonas-kolumnisti selvitti hyvin asiaa.  Nyt juhlitaan Huuhkajien pääsyä Euroopan mestaruuskisoihin, a) koska se on historiallista, että Suomi on mukana, b) koska me uskotaan /halutaan uskoa itseemme, c) koska me ollaan superkansaa, ei (enää) mitään luusereita, d) koska sinä ja minä kuulutaan tähän kansaan ja ollaan siten myös ihan superihmisiä. Niin, ja olihan siinä vielä sekin, että voi hetkeksi unohtaa ilmasto- ja pakolaisahdistuksen, huonon ihmissuhteen, velkaongelmat, Trumpin, asunnottuómuuden, persujen nousun ja kepun ja sdp:n alamäen ym ym ym.

Joku outo yhteishenki puhaltaa läpi suomalaisen sydämen ja tuntematon halaa toista. Joukkohysteria saa vallan, talvisodan henki, valmentaja itkee, kisastudioissa, pubeissa ja kodeissa itketään. Manta-paran päälle kiivetään huutamaan.

Kyllä pitää nyt yhtyä joukkoihin katsomaan sitten niitä ekoja otteluita, ainakin niitä, joita hehkutetaan  tärkeiksi. Niin minä olen ennenkin tehnyt, kun on ollut kyseessä jääkiekko. Ettei ihan tipahtaisi sivistyksen klenksuvilta kärryiltä.

Toivon totisesti, että Huuhkajat näyttäisivät kyntensä ja Teemu Pukki jaksaisi pinkoa ja potkia. 

 

Koko syksynä en ole ehtinyt Musiikkitalolle yhteislauluihin. Tai eihän niitä tilaisuuksia olekaan kuin kerran kuussa. Tänään ehdin. Laulattajana Mari Kätkä, ihan paras! Kivat juonnot pikku kertomuksineen ja pähkäilyineen ja säestys ja taidokkaat välisoitot hänen LassePihlajamaa-hanurillaan.

Miten virkistävä kolmevarttinen! Mitä me laulettiinkaan tällä kertaa? Lämmittelyt lähti jokaiselle tutulla kansanlaululla: Jos sais kerran reissullansa, sitten tuli Juicea. Ne iki-ihanat, aikoinaan OAJ:n porukallakin merellä hoilatut (voi Paavo, Paavo ja sun veneesi Oura-Maria! Jälimmäinen jatkaa seilaamistaan jossain Varsinais-Suomen vesillä ja Paavo laulaa kantavalla äänellään jossain pilven reunalla) Viidestoista yö ja Syksyn sävel. Sitten pistettiin Helismaata alkuperäisenä ja käännöksenä. Ja mitä kaikkea siihen laulutuokioon mahtuikaan, Rauno Lehtistä ja jopa Meksikon pikajuna. Veli se aikoinaan sitä hoilasi ja säesti kitaralla. Nytpä täytyy hänet houkutella mukaan Musiikkitalolle! Tykkäisi varmaan.

Me laulajat ollaan niitä "harmaita panttereita", heh, mikä sanonta. Yks ja toinen könkkää vaivalloisesti saliin, mutta niin vaan kaikki nuortuu, kun lauluhanat avataan. Ennen vanhaan laulettiin. Aina. Bileissä (jopa Ky:llä!) iltamat päättyivät yhteislauluihin. Tai joissakin eivät päättyneet silloinkaan, sanoisiko, että melkein alkoivat laululla. Tähän teksi mieli nyt lisätä laulun sanoin: Nyt ei ne nuoret, nyt ei ne nuoret...(tunnistatko laulun? Huom. Hitlist - lue Hittimittari - tekijät!). 

Minulla on äidin vanhoja pikkukirjasia, joiden otsikko on Grinzingin laulukirja (vai olisiko Lieder), hän rakasti saksankielisiä lauluja, siihen aikaan niitä varmaan joissakin piireissä laulettiin. Niin kauan kuin  saksalaiset laulut olivat soveliaita. Oli aika, jolloin ne eivät oikein sitä tainneet olla.

Mutta kunhan nyt edes jotain laulettaisiin! Nyt vain kuunnellaan. Hyvä sekin, mutta ei korvaa laulamista, ei todellakaan korvaa. Sulasolin joululaulut lauletaan Musiikkitalon isossa konserttisalissa 9.12. klo 17 ja 19. Lippuja voi noutaa Musiikkitalon kassalta jo 25.11. alkaen. Ilmaista huvia, ja todellakin mieltä ylentävää. 

Mehiläinen on iso kansainvälinen terveydenhoitoalan yritys. Suurin omistaja on joku sijoitusyhtiö. Mikähän lie sijoitusyhtiön toimiala tai tarkoitus? Ettei vaan olisi rahan tahkoaminen osakkaille? Terveydenhuoltoa- tai hoitoa ei ehkä edes mainita toimialan kuvauksessa, mahdetaanko sitä mainita edes Mehiläisen toimialana. (Ihan muistuu mieleeni takavuosilta eräs opetusalan kentän jäsen, joka tosissaan sanoi, kun pohdiskeltiin sivistystoimen päätarkoitusta kunnassa, että sen tarkoitus on säästäminen. No, se siitä 🙂). Nyt tämä jätti ostaa toisen suuren, Pihlajalinnan (vai oliko se toisinpäin). Mitä tekee se potilasparka muuta kuin inisee, että on se niin väärin. Vaikka kustannusten luulisi pienentyvän, kun hallintoa voidaan karsia ja laitteita käyttää tehokkaammin, niin hinnat vaan nousevat, kun kilpailu häviää kokonaan. Mitä alan yrityksiä vielä on jäljellä?  Diacor meni Terveystalolle v. 2016 ja Dextra Pihlajalinnalle v 2012? Vielä jäivät Terveystalo ja Aava. Niin ja nyt tämä uusi tuleva suuri, Pihlajapörriäinen (vrt. Kevätpörriäinen, lasten jokakeväinen vitsikokoelma)

Mitä me tehdään noilla yksityisillä firmoilla? Käytkö asiakkaana, jollei sinulla ole vakuutusta tai jos et ole työterveyshuollon piirissä? Jotkut käyvät. Ja pakkohan se on loppujenkin, milloin haluat erikoislääkärille, etkä julkispuolelta saa lähetettä. Ystäväni, joka kutsuu kunnallista terveyskeskusta arvauskeskukseksi, ottaa influenssarokotuksetkin yksityiseltä, kun kokee saavansa paremmat rokotukset. Tässä muistuukin mieleeni erään tuttavani tilanne takavuosilta. Hän oli loukannut liikenneonnettomuudessa olkapäänsä ja hoidatti sitä julkisella puolella. Mutta päätti kuitenkin varmuuden vuoksi mennä vielä yksityisellekin. Olipa nolo juttu, kun lääkäriasemalla oli häntä vastaanottamassa täsmälleen sama lääkäri, jonka pakeilla hän oli ollut julkispuolella!

No, mutta tästä yrityskaupasta. Eräs ystäväni soitti tänään tuohtuneena ja sanoi soittaneensa asiasta SAK:hon. Oli antanut niiden siellä kuulla, että tässä olisi nyt kyllä se lakon paikka! Että saisivat estettyä tuollaisen poskettoman typerän yrityskaupan.  Siis laiton lakko? Eihän yrityskauppa ole todellakaan niiden asioiden listalla, joiden takia lain mukaan voidaan lakkoilla. Ja kuka sitten lakkoilisi? Näiden yritysten työntekijätkö  vai olisiko peräti yleislakko tulossa? Kyllä se on niin, että yritykset on yrityksiä. Niin kuin veljeni sanoi, olivatpa sitten terveydenhoitoalan tai vaikka konepajateollisuuden alan firmoja, ne tekevät, mitä niiden osakkaat haluavat ja mitä niiden hallitukset päättävät. Eihän tämä kauppa hyvästä ole. Siis ilmeisesti ei, mutta minkäs teet!

Sote-jutut on mulle vähän vierasta puhetta. Niin paljon kun siitä jauhettiin Sipilän hallituksen aikaan, katselen mieluummin Youtubesta todellisen Kulttuurin ja Soten Suurkuluttajan, Tyyne Kettusen opettavaisia videoita. Tyyne on vallan mainio soten selittäjä, nimellä löytyy Youtubesta. Omalta kohdaltani on sanottava, että meidän perheen terveydenhuolto on toistaiseksi toiminut joustavasti ja moitteettomasta tuolla Leppävaaran terveyskeskuksessa, samoin  jonkun kerran Heinävedellä. Aina on saanut ajan ja lääkärit on olleet loistavia.

Niin, että tuota uutta firmaa en ehkä tule kovin paljon käyttämään.

Kun  talossamme kokoonnutaan jo kelme kertaa viikossa puolituntiseen venyttely- voimailu- ja tasapainojumppaan, niin johan siinä on vaara että hapoille menee ja ylikunto uhkaa. Istu tuolilla, nouse, istu, nouse, istu. Nämäkinhän lasketaan, sanoo lehti. Joka minuutti. Välillä seisotaan ja käydään kyykyssä, varpaille, kantapäille, kierrä kättä taakse oikealle, nyt vasemmalle! Niin kauas kuin pääset. 

Kukin tekee kuntonsa mukaan, joku ottaa tukea tuolista, joku seinän tangosta. Joku kurottaa vain hiukkasen yläviistoon, toinen ylettyy melkein kattoon. Mutta kun seitsemänkymmenen asunnon talosta vain kymmenestä maksimissaan tulee osallistujia kerhohuoneen aamujumppaan, on se aika vähän. Erästä rouvaa (yli 80 v) yritin houkutella. "Enhän minä, hyvänen aika! En osaa, en ole eläissäni voimistellut!" Ei auttanut vakuuttaa, että ei me muutkaan sen kummemmin osata, mutta kun ohjaaja näyttää koko ajan mallia. Eikä maksa mitään (tai jos kuitenkin vuokrassa, mutta ne 60 muuta taloutta, joista ei osallistujia ole, maksavat yhtälailla). Osa tietenkin on työssä käyviä, heille ei tuo aika 9.30 sovi, mutta kummasti vain muille löytyy tekosyitä olla tulematta mukaan.

Vesijumppaan olen innostunut menemään mahdollisuuksien mukaan jopa kaksi kertaa viikossa. Lämmin vesi on jotenkin niin lohdullista ja vaikka liikunta on raskasta, sen raskauden huomaa vasta, kun nousee vedestä ja tuntuu että kroppa painaa tonnin. Lisäksi jumpan alkua odotellessa yleensä tulee mentyä vesijuoksemaan vajaaksi puoleksi tunniksi. UImahallissa näkee meistä vanhemmista ihmisistä koko kirjon. Uskon, että monelle tuhdille ihmiselle vesijumppa on ainoita liikuntamuotoja, johon pystyvät. Miehiäkin siellä näkee, kun taas talomme aamujumppaan ei yksikään ole uskaltautunut. Oskari kävi aikansa, mutta nyt ei ole näkynyt. Osarilla on jo ikää lähes 90, joten saattaa olla, että  päivät alkavat jo olla kortilla. Vaikka kuka sitä tietää.

Tämän viikon viimeisenä kauniina päivänä mentiin kälyn kanssa vielä sienimetsään. Mikä ilo on kulke mättäillä ja poluilla, harppoa, kyykistellä ja lisäksi tehdä kohtalaisesti suppilovahverolöytöjä. Pitää nauttia niin kauan kuin jalat kantavat!

Koskaan en ole ollut mitenkään liikunnallinen, on ollut se fiilis, että pitää vähän pakottaa itseään. Mutta toisaalta, kun töissäkin oli kerran viikossa jumppa, suoraan alakerrassa, ja myöhemmin ihan kunnon kuntosali, hotelleissa (joissa paljon olin työvuosina) oli uima-allas, jota yleensä hyödynsin, kyllä siinä saa jo käyttää mielikuvitustaan, jos vielä verukkeita keksii. Niin kuin Tarva aikoinaan sanoi sunnuntain aamukahvi-ohjelman päätteeksi: ylös, ulos ja lenkille!

Lähdenkin tästä tuonne sateeseen ja lenkkeilen tuonne Kannelkotiin (3 km) ystävääni katsomaan. Kyllä sitten on kiva fiilis ja mukava ottaa päivänokoset! 

Joo, avartaahan se, jos osaa pitää silmät ja korvat auki. Mutta kasvattaa myös hiilijalanjälkeä. Tänään luin lehdestä, että suomalaiset lentomatkustajat jättävät suhteessa väkilukuun suuremman hiilijalanjäljen kuin... oliko se  nyt keskimäärin tai kuin muuta pohjoismaalaiset. Onkos tuo nyt ihme, kun asutaan täällä kaukana pömpänperällä.

Pieterin sukulaiset (5 henkeä) lensivät taas Hollannista, KLM:llä on kuulema kompensoitu joka lento, 58 snt/ matkustaja. Lienee sama muillakin yhtiöillä. Mitä? Rahalla korvataan ilmaston saastuttamista? Kuulema sillä rahalla istutetaan puita hiilinieluksi. Sellainen kaiketi kelpaa meille ilmastosta huolestuneille. No, sitten he vuokrasivat auton ja ajoivat 400 km meidän mökille. Ja siitä sitten seuraavana aamuna  n. 900 km Saariselälle.Dieselillä. Paljonko se mahtaa lisätä hiilijalanjälkeä?

Minä menin junalla Ouluun, kävin katsomassa poikaa sairaalassa, ankeassa huoneessa, joka oli täynnä telinettä ja niistä roikkuvaa tippapussia. Pojalla oli menossa viimeiset päivät tässä laitoksessa. Kasvain päästä on kadonnut. Nyt on edessä kuntoutusjakso. Joku hoitaja oli käynyt siinä sanomassa, että tiesitkös käyneesi kuoleman rajalla. Niin, eihän se pojan huoneessa pahimpina hetkinä moneen kertaan käynyt teho-osaston henkilökunta sellaista tietenkään ollut kertonut -eikä kuulunutkaan kertoa.  Mutta nyt on siis kaikki hyvin.

Oulusta sitten hotelliyön jälkeen mökiltä tuleen Pieterin kyydissä Saariselälle. 

Saariselällä piti olla viimeiset ruskan värit, mutta ensimmäisenä aamuna heräsimme valkoiseen maailmaan. Lumi oli taas päässyt yllättämään Suomen. Eipä hätää, sää oli leuto ja lumi narisi mukavasti kengän alla. Kävimme Inarissakin, tutustumassa Siida-museoon,saamelaiskulttuuriin. Museo on hieno, mutta ei vedä vertoja Tarton kansallismuseolle, joka on paras näkemäni museo. Tarttoon kannattaa mennä ihan tämän museon takia. - Matkalaiset tekivät myös pikku pyrähdyksen (vaivaiset 350 km suuntaansa) Kirknäsiin Norjan ja Venäjän rajalle. Idyllinen, mutta moderni pikkukaupunki, jossa olen kerran päässyt käymään, joku 30 vuotta sitten.

Entäs muut lomalaiset? Tytär ja lapsenlapsi lensivät syntisen kauas, Vietnamiin. Mahtava matka, Ho-chi Minhin balsamoitu ruumis, Hanoi, Halongin lahden parinkymmenen hengen risteily runsaine ohjelmineen (lahti kuuluu olevan Unescon maailman perintökohteita), pikku kylä ihan pohjoisessa, 12 km vaellus sateessa ja mudassa, mahtavaa, unohtumatonta!

Mutta pistikö eräs ystäväni sittenkin paremmaksi, sitä hiilijalanjälkeä ajatellen? Hänen piti alunperin lentää Baltian maiden kautta  Etelä-Eurrooppaan,kohteeseen A  ja viettää siellä syysloma. Mutta tuli tärkeää tekemistä lännenpänä, kohteessa B, jonne hän sitten suuntasi sieltä Baltiasta. Mutta kun paluulento kohteesta A oli jo maksettu, hän lensikin sitten kohteesta B loppuviikoksi kohteeseen A ja sieltä sitten Amsterdamin kautta koti-Suomeen. Ristiin rastiin Eurooppaa. Kyllä siinä varmaan omatunto kolkutti.

   

Uusimmat kommentit

08.11 | 20:37

Mihin noita yksityisiä tarvitaan, kun julkinen puolikin toimii, ainakin vakavien sairauksien kohdalla hyvin! Ja kun niille tulee hoppiöu, tuovat julkiseen hoito

...
08.07 | 08:24

Oisko ollut mukana Suomen somali-naisia? Höyrätäneiden suomalaisten blondien lisäksi.

...
26.06 | 09:50

Hei!
Hyvin mielellään minäkin vaihtaisin ajatuksia. S-postini on kaarina.dewolff@gmail.com. Vasta pääsin kirjan loppuun ja yksi viikko systeemiä on mennyt!

...
25.06 | 14:20

OLEN ERITTÄIN TYYVÄINEN KIRJAAN JA TULOKSIINI TOIVOISIN VOIVANI KESKUSTELLA TÄSTÄ UUDESTA ELÄMISEN TAVASTA JA KAIKKEEN SIIHEN LIITTYVÄSTÄ.

...
Hei!
Kokeile tehdä oma kotisivu. Minäkin tein! Se on helppoa ja sitä voi kokeilla ilmaiseksi
ILMOITUS