Tänään ajattelin...

Tässä se on, kuva, jonka meidän Amerikan tytöt ottivat 10. hääpäivänään 10.10. Mauilla, Hawaijilla. Tarkoitus oli ottaa kuva kuusta sekä Tiki-Soihdusta (joku sikäläisten perinne-juttu), mutta kuvaan tallentui jotain muuta, joka näkyi siinä vasta myöhemmin, kun he kotona alkoivat katsella kameran kuvia.

No, siinä näkyi sitten joku olento taivaalla. Sellaista sattuu, kumma juttu.Tyttäjen kamera (Anne-Marie on ammatiltaan (sairaalan) valokuvaaja, kuvaa sairaalassa leikkaukset ym, tietää aika paljon kameroista ja digitekniikasta. Hänellä on - tietenkin -superkamera, jossa on sellaista tekniikkaa (gif?), että kuvauksen aikainen liike liikku myös kuvassa. Tämän olennon ulokkeet (käsivarret? siivet?) liikkuvat. He itse ihmettelevät vieläkin, mikä juttu tää on.

Me suhtaudumme olankohautuksella: höh, jännä juttu.. Varmaan löytyy joku selitys. Outoa, hih, mikä lie kikka kutonen! Pilvenhattara, jota ei kuvanottohetkellä vain ollut huomattu? Tai jos sittenkin oli joku haituva linssissä...? Järki pitää ottaa käteen, eihän nyt mitään yliluonnollista ole, koska sitä ei tiede ole todistanut. Itse ehdotin naureskellen, innokkaasti, että se on Satu-siskoni, joka siinä liihottelee. Hänhän heidät esitteli toisilleen ja kävi itsekin muutaman kerran lomalla Mauilla. Halus tulla onnittelemaan ja katselemaan vanhoja paikkoja, nyt kun on loma ainainen.

Sen voin vannoa, että tytöt eivät ole mitenkään manipuloineet kuvaa. Mutta kun mitään sellaista kuin kummitukset, ei oikeasti ole olemassa, parasta siis hymähtäen painaa kintaalla koko juttu, mitäpä tuosta. Sitähän nyt on...kaikenlaista. Vai mitä?

Jaa, että S-ryhmä päätti oikein poistaa myynnistä Antti Heikkilän kirjan Lääkkeetön elämä. Nykyaikana. Demokraattisessa hyvinvointivaltiossa. Ilmeisesti Hesarin artikkelin perusteella. Artikkeli oli otsikoitu räväkästi: ...vilisee virheitä. Sitä vilinää en havainnut asiantuntijoiden lausunnoissa, tosin en niitä virheitä myöskään havainnut Heikkilän kirjassa. Olenhan vain sen osalta ns. kokemusasiantuntija ja sitäkin kapealta alalta. Kun ei ole vielä diabeteksellä eikä syövällä kiusattu. 

Serkkuni totesi: ai, minä olen sitten VÄÄRIN parantunut, kun on Heikkilän opeilla kroonisen, kivuliaan niveltulehduksensa selättänyt. Joutui kyllä kortisonia syömään, ei kai Heikkilä akuuteissa tapauksissa kaikkia lääkkeitä lyttää. Vain ne, joita syödään turhaan ja joita lääkärit tuputtavat sen sijaan, että itse tutustuisivat ravitsemukseen.

Pieterillä on paha kolesteroli (juuri mitattu) 3,7, eli hieman yli suosituksen, hyvä on 1,7 eli yli suosituksen (> 1) ja kokonaiskolesteroli 5,3 (suositus on alle 5), mutta triglyt ovat 0,54 (suositus on alle 1,7) , jolloin kolestrolilukemilla ei ole niin väliä. Paastosokeri oli 5,5 (viitearvo 4-6), tämä oli ennen Heikkilän oppeja 6,7 (näkyy olleen useamman kerran, kun Omakannasta tarkistin). Ja meillähän ei olla tiukkapipoja, sortumia tulee vähän väliä. Tuo pulla, oh, jos nyt tämän kerran...

Kyllä ennenkin kuoltiin, tuli kolera tai rutto, ei ollut antibiootteja, ei ollut kortisonia, ei ollut rokotteita. Eikä sytostaatteja. Mutta oli kansanparantajia, joilla saattoi olla jotain tietoa. Luonnosta on moni lääke oppinsa ottanut. Jos joku tappaa (seitikki, valkoinen kärpässieni) tai huumaa (punainen kärpässieni, unikko, tupakka), niin voisiko jokin luonnosta löytyvä myös parantaa? Ei kai sentään? 

On inkivääri, kurkuma, valkosipuli, voikukan juuri, mustapippuri, mustikka, mäkikuisma, auringonhattu, lehtikaali... Toisissa on rautaa ja kalsiumia, antibiootin vastinetta tai esiastetta ja ties mitä hyvää tekeviä yhdisteitä. En tunne luontoa sen syvällisemmin, siellä vaeltelu rauhoittaa (ellei tule karhu vastaan), mutta USKON kun kerrotaan. 

Entäs nämä ikiriidan aiheet: rasvat. Joku professori kirjoitti muutama vuosi sitten, oikso ollut peräti Suomen Kuvalehdessä, että rypsiöljyn hän kelpuuttaa ruohonleikkuriinsa, siinä on väärässä suhteessa omega-6 ja -3 rasvahappoja. Ja kookosöljy, kovaa rasvaa! Kooksella elävät monet alkuperäiskansat, eikä kolesterolista tietoakaan. Voi, kumma kyllä, alkaa saada taas armon, vaikka kovaa on sekin. Transrasvat, ne jotka on käsitelty moneen kertaan ja ovat (kai) siksi kovia, ne taitavat olla pannassa kaikkien mielestä. Tällä hetkellä, toistaiseksi.

Mitä se Heikkilä oikein kirjoittaa? Syö eläinkunnan tuotteita ja kasviksia! Viljat pois ja sokerit. Pitääpä lukea uudestaan se kirja... Ja jos oikein viitsisi, pitäisi googlata lähteet. Mutta eihän sitä viitsi, olettamus on, että lähteet ovat oikein ja kirjan asiantuntijat tehneet tarkkaa työtä.- Moni Hesarin artikkelin lukenut kiitteli, kun Hesari oli antanut ilmaista mainostilaa, päättivät kirjastolainauksen sijaan oikein ostaa sen kirjan. Minä ostin itse sen jo aikoja sitten. Kun hytinä sanoi, että hän on oikeassa. Mutta että S-ryhmä näin palasi keskiajalle! Ei pornoa meidän hyllyillä, eikä Antti Heikkilää! Raamatun sieltä varmaan voi tilata, siinähän kerrotaan tositarinoita kahden tuhannen vuoden takaa, niihin uskotaan kuin pukki suuriin sarviinsa, niiden tiimoilta rakennetaan upeita kirkkoja, maksetaan papeille ja piispoille, kerätään aneita jne.

Monikohan suomalainen syöpää sairastava on tutustunut TTAC-sivuihin, The Truth About Cancer, siellä on kuuluisimpien lääkäreiden ja tutkijoiden luentoja, kirjoituksia ja haastatteluja, kaikki samoilla linjoilla kuin Antti Heikkilä. Olen katsonut kerran niiden erään luentosarjan, jossa kierrettiin ympäri maailmaa eri potilaiden ja lääkäreiden luona. Todella vaikuttavia tieteilijöitä. Mutta meillä tämä AH on kirosana monille lääketeollisuuden ilosanomaa levittäville. Ravinto, mitä se nyt on? Kunhan saat vatsasi täyteen ja sitten muutama pilleri päälle. Eikö millään voida hyväksyä sitä, että ravinto on se, mitä meidän elimistömme käyttää hyväkseen, niin hyvässä kuin pahassakin. Että lääkkeet tulevat vasta toissijaisesti, silloin kun elimistö on syystä tai toisesta pettänyt (väärä ravinto aikoinaan, liian vähän vitamiineja ja kivennäisaineita lapsena, geenit, mielipaha, pettymykset, tupakka, muut myrkyt, huono vastuskyky vaikka sitten perimänä...). Antti Heikkilä on uhka, vaaraksi lääketeollisuudelle, hui sentään.

 

PS. Eräs ystäväni tokaisi: luutohtori ja liikemies. miten se voisi tietää! - Niinpä, vai olisko niin, että työ tekijäänsä neuvoo, varsinkin, jos on pohjatiedot alasta ja kyky ottaa selvää, ymmärtää lukemaansa. 

 

 Lue täältä Antin vastine Hesarin lyttäykselle:

http://www.anttiheikkila.com/blogi/temppu-ja-miten-se-tehtiin/?fbclid=IwAR0hPaheCXyUBgs9s33r2A0wxsy4fxgHow_Qybx_gzcr_Vwm8JAlRexh37U

Alkaa tuntua, että itsenäisyys on lopultakin iloinen asia. Vai kuvittelenko vain, että tunnelma linnassa on keventynyt vai onko se ne jatkot. Niissähän on monenlaisia esityksiä, eilenkin oli ainakin Sanni ja Jenni Vartiainen. Ei enää pelkkää Finlandiaa ja Äänisen aaltoja (niitten kaikuja oli kuitenkin 97-vuotiaan sotaveteraani Mauri Maunulan Jenni Haukiolle esittämässä laulussa. Hieno juttu sinänsä, että pääsi esittämään, varmaan tähtihetki sekä esittäjälle etä Jennille).

Päivällä olin konsertissa, jossa esiintyi mm. Margareta Haverinen.  Hän esitti mm. Fredrik Paciuksen J.L.Runebergin  Sotilaspoika-runoon säveltämän laulun. Muistathan: "Mun isäin oli sotamies ja nuori kauniskin..." Itse muistan nähneeni tuon laulun nuoren pojan esityksenä muutaman kerran elokuvien alkukuvissa. Laulussa kerrotaan urhoollisesta isästä, joka joutui sotaan "kun loppui rauha maan", Pakko oli taas kerran pohtia, miksi me ihmiset ollaan tällaisia? Miksi aletaan tappaa toisiamme, kun tulee riitaa naapurin kanssa? Loppuu se rauha. Ja vaikkei tulisi riitaa itsellä, mutta silti mennään sotimaan jonkin toisen valtion tai ryhmän puolesta. Joka eniten tappaa, haavoittaa tai vangitsee, se on sitten se voittaja. Jotenkin tuntuu alkukantaiselta. Että tappamalla toisia, muka laillisesti vielä, selvitetään asiat. Ja sodassa harvoin kuollaan (vaikka siis kuollaan), siellä kaadutaan. Se kuulostaa sankarilliselta. Se kaatunut on toivottavasti ehtinyt ennen kaatumistaan kaataa itse toiselta puolelta mahdollisimman monta. Kauheaa. Moni veteraani ei näistä uroteoistaan halua kertoa.

Silti, koska asiat ovat näin, eivätkä koskaan muutu, on ihailtava veteraaneja. Heidän ei auttanut napista, kun käsky tuli. Oli lähdettävä tietoisena, että saatan joutua ammutuksi ja että minun itseni on ammuttava, tapettava toinen ihminen. Tietenkin on ihana asia, että lopputulos oli Suomen kannalta se, mikä oli.   Luin myöemmin Hesarista edellä mainitun veteraanin haastattelusta kivan jutun: mielenosoittajat ovat elävä esimerkki siitä, ettei siellä rintamalla turhaan oltu. Täällä vallitsee vapaus josta esim erkki on mielipiteen vapaus.- Näinhän se on.

Maailma tuntuu taas keikkuvan veitsenterällä ja monissa maissa soditaan tai ainakin kalistellaan sapeleita. Pelottavaa. 

 

Katsoin hiljattain pari ahdistavaa dokumenttia tv:stä, toinen kertoi Venäjän trollitehtaasta ja toinen henkilöistä, jotka "puhdistavat" facebookia ja googlea ja mitä niitä kaikkia nyt onkaan, sopimattomista sisällöistä. 

Tämä venäläisistä kertova oli ihan jäkyttävä tarina siitä kaikesta roskasta, mitä eräästä pietarilaisesta osoitteesta lähtee maailmalle. Muutamat venäläiset journalistit ovat perustaneet StopFake-ryhmän tai järjestön, joka yrittää paljastaa valeuutiset selvittämällä uutisklipeissä esiintyvät näyttelijät ja paikat, joissa nämä muka Ukrainassa, Syyriassa tai muualla maailmassa kuvatut pätkät on oikeasti filmattu. Joku kyllä jo näkyi sanomalehti Kalevassa olevan sitä mieltä, että koko tämä dokumentti on feikki. En löytänyt tarkemmin tätä kirjoitusta, näin vaan sen osan, jonka google antoi, kun etsin sen toimittajan nimeä, joka oli kertojana dokkarissa. Joku Andrej se muistaakseni oli. Mutta näkemäni perusteella just tällaisia viestejä (siis kuin Kalevassa ollut), mukamas tavallisten ihmisten mielipiteitä, trollitehdas masinoi. Eri kielillä, eri puolille maailmaa. On kirjoitettava teksasilaisena punaniskana tai newyorkilaisena afroamerikkalaisena. Joku suomalainen naispuolinen toimittaja, joka oli työskennellyt trollitehtaassa jonkin aikaa paljastaakseen asioita, kertoi, miten häntä kohtaan alkoi mustamaalaus, kun  hän paljasti juttujaan. 

Mihinkään ei siis voi uskoa, kehenkään ei voi luottaa? Kaikki voi olla valhetta, huolellisesti rakennettua valhetta. Järkyttävää. Täälläkin Suomessa, jossa kaikki on niin hyvin, jopa metsät haravoidaan ja koulussa menestytään!

Pari päivää myöhemmin tuli toinen dokumentti, The Cleaners se taisi olla nimeltään. Kertoi niistä henkilöistä, jotka putsaavat netistä lapsipornon ja varmaan pahimmat muutkin sen sorttiset sekä sotajutuista ja terrorismista ne kauheimmat kuvat ja videot. En nyt oo varma, oliko näitä putsaajia muistakin maista palkkalistoilla, mutta Filippiineiltä taisi olla suurin  armeija. Siellä on dokumentin mukaan kielitaitoista väkeä, joka työskentelee halvalla. Köyhiä nuoria, jotka saavat lyhyen koulutukseen ja sitten istuvat päivät päästään katsomassa järkyttäviä kuvia ja videoita ja päättämässä poistetaanko vai annetaanko olla. Elättävät palkallaan perheitään, mutta järkyttyvät itse ja stressaantuvat maailman pahuudesta. Että näet videolta, miten vangin pää nirhataan irti keittiöveitsellä...Kyllä se kuva seuraa sinua kotiin ja uniin. Ei ehkä oo helppoa mennä kavereiden kanssa duunin jälkeen chillailemaan, puhumaan muodista ja meikeistä. Toisaalta sotia dokumentoivat henkilöt joutuvat olemaan valppaina, saadakseen talteen nuo kammottavat videot tulevia oikeudenkäyntejä varten, ennen kuin ne poistetaan. (Eikö voisi olla joku laari, jonne ne talletettaisiin todistusaineistona samalla kun ne poistetaan suuren yleisön silmistä?) 

Maailma tuntuu kyllä ihan mielettömältä paikalta! Hulluja johtajia siellä sun täällä, puhumattakaan, että joku on  hulluuden lisäksi vielä TYHMÄ! Aina on levitelty huhuja ja valheita, jo ennen digitalisaatiota. Aina juorut ja huhut ovat uponneet ihmisiin. Varsinkin, jos oikein radiossa tai lehdessä on kerrottu.Pakkohan sen silloin on olla totta!  Me ollaan niin hyväuskoisia, skandaalinkäry houkuttelee. Sotia on aloitettu valheiden perusteella, ihmisiä on tapettu joukoittain pelkien huhujen nojalla. Parasta olla uskomatta mitään. Mutta eihän siitäkään toisaalta mitään tule, jos sitä vain on kyyninen, epäilee ja pelkää kaikkea.

Mutta kaiken tämän kamaluuden keskellä oli virkistävää nähdä elokuvateatterissa dokumentti Nothing Like a Dame, jossa neljä Dame-arvolla aateloitua daamia jutusteli ja muisteli nauraen ja pilaillen (toistensakin  kustannuksella!), puolitoista tuntia hurahti nopeasti. Judi Dench, jonka kaikki tunnemme ja muistamme monista osista (esim. joissakin viimeisimmissä  Bondeissa M), Maggie Smith, myös tuttu kaikille (Harry Potter, Downton Abbey) ja sitten vähän vieraammat, ainakin minulle, Eileen Atkins ja Joan Plowright, Lawrence Olivierin vaimo tai nykyisin siis leski. Mutta kylläpä näytti heidän kanssakäymisensä olevan luontevaa ja perustui vanhaan, syvään ystävyyteen! Dame Smith tai Dame Dench taisi olla vähällä tipahtaa pöydän alle, kun niin kovasti nauratti välillä. Kukaan ei tärkeillyt, sanoa paukuteltiin toisilleen kaikenlaista, ei mitään loukkaavaa, vaikka joku tosikko olisi saattanut  panna pahakseen. Dame Plowright kun on käytännössä sokea, hänelle piti sanoa, että hei, nyt me otetaan samppanjaa, nosta lasia! Tuossa iässä ja tuolla kokemuksella ihmisellä on paljon annettavaa! Ja varaa olla rohkea.

Ihanan virkistava puolitoistatuntinen näiden leidien seurassa, noin kun osaisi vanhentua!

 

Ennen sitä kutsuttiin syysväsymykseksi. Kaikki oli muka väsyneitä, vaikka oikeasti ne oli masentuneita. Syitä kyllä riitti, mutta virallinen syy oli pimeys. No nyt on minutkin vallannut tällainen ankea fiilis, tuntuu, että on paljon ikävää ilmassa, kaikki ottaa päähän.

Tänään uimahallissa tuntui paikalla olevan taas altaan täydeltä totisia torvensoittajia. Yksi yllättäen hymyili, ihan totta, kuin Naantalin aurinko tai Hangon keksi. Heti tuli mieleen, että haloo, onkohan tuolla nyt kaikki kotona. Altaassa ei kuulu hymyillä. Mutta sitten huomasin, että tämä yksilö oli riemastunut nähtyään jonkun tuttunsa puomin toisella puolella. Tämä tapahtui vesijuoksualtaassa, siellä se on totista menoa, 300 metriä/30 minuuttia. Kun siirryin vesijumppaan, ihanan lämpimään veteen lillumaan, siellä oli hieman kevyempi tunnelma. Hetkeksi melkein unohtaa masennuksensa, varsinkin, jos musiikki tempaa mukaansa. Niin, poika varjoiselta kujalta tai asemalla hengaillaan, kukapa meidän ikäinen ei niistä biiseistä piristyisi!

Me suomalaiset valitettavasti taidetaan olla syysväsyneitä/masentuneita ympäri vuoden. Bussipysäkillä seisoi toissapäivänä ainakin 15 ihmistä ja sokea olis voinut kuvitella olevansa yksin! Mutta on eroja eri maakuntien välillä! Savossa ja Karjalassa, siellä huastellaan tuntemattomienkin kanssa. Luontevasti. Vähän aikaa sitten tulin junalla Heinävedeltä Espooseen. Sattui lähistölle kolmen hengen porukka, herrahenkilö ja kaksi eläkeläisrouvaa. Eipä aikaakaan kun jo toinen rouvista alkoi haastatella: "Niin jotta asutko sie Heinäveellä? Niin näky lempee kohtaus tuossa asemalaiturilla kun hyvästejä sanoitte" (Niinpä varmaan, heh!) "Ja sitten vielä vilikuteltiin." Toinen rouva selosti, että hepä ovat tässä tulossa Tampereelta, siskon pojan 50-vuotispäiviltä. On semmoinen kromosomi-poika." Elikkä down-syndrooma-henkilö. Nätisti puhui rouva, kertoi miten tärkeä tämä juhla oli päivänsankarille ja myös heille. Muutenkin siinä juteltiin tovi syntyjä syviä.

Joskus ennenkin olen jonkun tuiki tuntemattoman henkilön kanssa junassa päässyt mielenkiintoisiin puheisiin. Mikäs sen kivempaa. Pieni terapiatuokio. 

Ja terapiaahan se on voimistelu siellä Lepuskin terapia-altaassakin. Lämpimässä vedessä. Joskus siellä voi vilahtaa joku hymynaamakin, jos ei muualla, niin niissä sinisissä jumpan apuvälineissä, joita smaileiksi sanotaan. 

Uusimmat kommentit

31.12 | 20:53

Kyllä ne löytävät tiensä, tahtoessaan, kertomaan lähimmäisiä, että täällä ollaan, kaikki on hyvin!

...
19.06 | 11:06

Hahaa.. just niin

...
21.04 | 21:24

Aikamoista sattumaa vai...

...
27.08 | 22:43

But ASK them if they got Canadian bacon! 😂🤣

...
Hei!
Kokeile tehdä oma kotisivu. Minäkin tein! Se on helppoa ja sitä voi kokeilla ilmaiseksi
ILMOITUS