Tänään ajattelin...

Antiikin Roomasta peräisin oleva lentävä lause. Kansa ei muusta ole kiinnostunut, vaiko että tämä riittää kansalle? Se ei muuta tarvitse ja parasta onkin pitää se tietämättömänä, kouluttamattomana. Eivät ala vaatia liikoja ja hyppiä hallitsevan luokan silmille.

Tämä tuli mieleen, kun eilen katsoin järkyttävän dokumentin Köyhyys Amerikassa. Olin tallentanut jo aikoja sitten. Ajattelin, että en oikeastaan halua nähdä niitä kaduilla täpötäysine ostoskärryineen  (ei ostoksia täynnä, vaan koko omaisuus pakattuna siihen) vaeltavia ryysyläisiä. On jo tarpeeksi ahdistavaa  nähdä jokailtaiset videonpätkät pakolaisleireiltä. Mutta ajattelin, että katsonpa nyt edes alkua tuosta dokumentistä.

On painunut ikuisiksi ajoiksi mieleen Los Angelesin Long Beachilla olleet kodittomat. Heillä oli omaisuus todella pakattu varastettuihin ostoskärryihin tai selkäreppuun. Heitä yöpyi läheisen kirkon seinän vierellä, puistoissa, rannalla. Eräänä iltana tammi-helmikuussa näin äidin parin alle kouluikäisen kanssa kulkevan kadulla nyytteineen pelkät varvastossut jalasssa. Lasten iltasadun aika oli aikoja sitten ohi, ja illat olivat siihen vuodenaikaan viileitä sielläkin päin maailmaa. Ihmiset tulivat pyytämään bensarahaa, kerran eräs nainen pyysi autossa minua odottavalta Pieteriltä rahaa, että voisi ostaa tarjouksessa olevaa broileria. Pieter antoi 20 dollaria, nainen kävi kaupassa ostamassa broilerinsa ja toi loput rahat takaisin!

Dokumentissä tavattiin työssä käyviä asunnottomia. Kun olet kerran jättänyt vuokran maksamatta, joudut pellolle. Poliisi kiinnittää keltaisen ilmoituksen oveesi ja tulee viikon päästä ase edellä asuntoon sisään toimittamaan häädön. Uutta asuntoa ei heru, koska maksamattomista vuokrista jää tieto rekisteriin. Vuokrarästin syynä voi olla kenkää töistä, äkillinen sairaus (eikä sinulla  ole sairausvakuutusta)  tai auton korjaus (ethän tule monin paikoin todella toimeen ilman autoa!) ja siinä sitä ollaan. 

Eräs nainen kävi töissä siivoamassa ja kotiavustajana, kuntosalikortti oli hänen turvansa, koska pääsi joka aamu peseytymään. Yhdeksän tunnin työpäivän jälkeen hän petasi vuoteen autoonsa ilmaisella parkkipaikalla, jossa yöpyi kolmisenkymmentä koditonta. Samalla parkkipaikalla yöpyi myöskin autossaan eräs fiksun oloinen tietokoneinsinööri, kaiken menettänyt,  

Toisessa osavaltiossa asui äiti kolmen lapsensa kanssa asuntovaunussaan trailer-park-alueella. Niitäkin me nähtiin lukuisia, Arizonassa ja Nevadassa, muistan. Nimet olivat sellaisia kuin Shangri-La, Paradise, Blue Heaven... Tämä  dokumentin asuntovaunuparkki oli Renossa, josta sanottiin, että se on kuin Ruotsin laivan peliautomaattiaula verrattuna Las Vegasiin. Rouva oli työskennellyt kasinolla, mutta oliko sitten sairastunut vai mitä, joka tapauksessa ei enää voinut olla työssä. Kamerat seurasivat, kun perhe lähti hammaslääkäriin. Vastaanottoa edeltävänä päivänä oltiin jo liikkeeellä, koska vapaaehtoisvoimin pidetylle vastaanotolle otettiin sisään saapumisjärjestyksessä. Teltassa yövyttiin (rajuilma tosin tuhosi ja kasteli teltan täysin yön aikana), mutta päästtiin kuin päästiinkin hammaslääkärin syyniin - äiti sai osaproteesinkin ilmaiseksi. Hän itki ilosta. Vastaaottoa pitävät kerran kuussa n. 60 vapaaehtoista hammaslääkäriä suuren suuressa urheiluhallissa. Toisaalla hallissa on lääkäreiden vastaanotto. Selostaja kertoi, että näky on kuin jostain maailman katastrofialueelta. Totta. Järkyttävää ja liikuttavaa, että löytyy noita vapaaehtoisia ammatti-ihmisiä.Käsittämätöntä samalla, että terveydenhuolto ja  ruoanjakelu perustuvat vapaaehtoisuuteen. Maailman rikkaimmassa maassa.

Make America great again! Tai niin kuin uusi vaalilause kuuluu: Keep America great again! Tästä jo arvaat: nuo ihmiset, joiden elämää Trump ei ole yhtään helpottanut, äänestävät  silti Trumpia. Yksi  ruokalipukkeita saava (tai näkyi olevan nykyisin kortti, jolle ladattiin viikoittain lipukkeitten arvo) sanoi, että hän äänestää Trumpia, koska tämä on pitänyt lupauksensa, toinen taas, koska Trump ottaa aina perheensä mukaan, minne meneekin! Vaimo ja lapsi aina mukana. "Se kyllä kertoo jotain miehestä!" Mitäpä tuohon lisäämään. 

Hippi, jonka siniset hiukset sojottivat kukon harjana päälaella oli omistanut elämänsä köyhien auttamiselle. Hän eleli tyttöystävänsä kanssa tämän palkalla, koska halusi tehdä työtä asunnottomien hyväksi. Hän rakensi jossain seurakunnan alueella pieniä minitaloja fb:ssa keräämillään varoilla ja roudasi ne teltoissa asuville jossain Los Angelesin laitamilla. Asunnottomat hyppivät riemusta: nyt minulla on oma talo!

Miten voi olla, että rikas maa sallii tällaisen, että sitä yleensä on olemassa?  Veroja vihataan, kun ei tajuta, mitä niillä saataisiin. Veroilla hoidetaan sairautta ja terveyttä, rakennetaan infrastruktuuria, koulutetaan ja valistetaan, tasataan tuloja. Mutta ei, ei vaan kelpaa. Kun se olisi minulta pois.

 

Ihana uusi kokemus on äänikirjojen kuuntelu.  Kun tää näkö vaan hämärtyy tässä kaihileikkausta odottaessa. Eräs ystäväni kyseli, pystynkö keskittymään kuunteluun. Voi hyvät ihmiset, siihen sitä vasta pystyykin. Ei kuule omia ajatuksiaan, kun miellyttävä ääni eläytyy kertomuksen juoneen, henkilöihin, maiseman ja ympäristön kuvaukseen.

Ekaksi kirjakseni valitsin sen Auschwitzin tatuoijan, niin kuin jo jossain mainitsin, seuraava oli v. 2019 Finlandia-voittaja Bolla (Paijtim Statovci). Bollaa suositteli ystäväni, joka on todellinen kirjallisuusihminen ja jonka makuun luotan. Sitten kuulin (olin jo kirjan kuunnellut) erään tuttavan moittineen kirjaa: ihan kamala, ei mistään kotoisin. Itse pidin todella kovasti. Sielua myllertävä kuvaus sodasta, albaanien ja serbien väleistä, pakolaisuudesta ja homoudesta. Elin täysin mukana.

Nyt on meneillään Lopotti. Tommi Kinnusen Finlandia-ehdokas vuodelta 2016. Olin lukenut saman kirjailijan Neljän tien risteys ja pitänyt sitä kovasti. Tästä pidän vielä enemmän. Äärettömän tarkkanäköistä kuvausta lapsuudesta, eri vuosikymmenistä, nuoruudesta, sokeudesta ja -homoudesta.  Lukija on tällä kertaa nainen (edellisissä oli mies, nimet olivat ihan tuntemattomia). Ääni vie minut milloin Helsingin kaduille hapuilemaan sokeana tietäni, milloin pohtimaan tätä outouttani, josta minut yritetään parantaa. Tai lahkolaisten äkkijyrkkään maailmaan. 

Homoudesta: eräs ystäväni puolestaan kertoi olevansa kyllästynyt aiheeseen, että nyt on ollut sitä puolta liikaa. Kuulema joka tuutista on tullut.Miten sen ottaa. Jos on joutunut elämään homona sen ajan, jolloin homous on ollut rikos ja sairaus, voi olla, että nyt on saatava purkaa sitä traumaa. Ihan niin kuin on ollut paljon elokuvia jakirjoja rasismista, kaikenlaisesta erilaisuudesta. Tällä aikakaudella etsitään revanssia, asiat pitää saada puhua ja purkaa.

Mutta siis äänikirjoihin: kunhan taas näen lukea, luen tietenkin edelleen, mutta tulen lopun elämääni myös kuuntelemaan äänikirjoja. Sitä elää siinä maailmassa, kuuntelukokemus on todella intensiivinen. Ja, minä käytännön ihmisenä tietenkin arvostan myös kovasti, että kotityöt, ne ikävätkin, sujuvat ihan huomaamatta, kun itse olen muissa maailmoissa. Kädet tekevät, sielu liitelee muualla.

Ainioa haitta on se, ettei voi vilkaista aiemmin luettuun (voisi tietenkin kelata, mutta eihän se ole sama), ei voi tarkistaa, mitä vuotta tämä luku taas olikaan, kukas se tuo kertoja tuossa taas oli jne. Mutta muuten kyllä, tämä on minun juttuni, ehdottomasti!

Seuraavaksi pitää saada  tolkku noihin äänikirjalainauksiin. Lukea ohjeet kunnolla, lähettää kirjastoon ehkä joku lisäkysmys ja alkaa lainat ilmaisia kirjoja kirjastoista. Onnistuu pian varmasti. 

PS.Moni  on ehdottanut yksityistä kaihileikkausta , mutta eipä nyt ole sellaisia rahoja, enkä periaatteessakaan uhraisi asiaan, jonka voin veronmaksajana saada halvalla. Kun ei ole ihan pakko. Sitäpaitsi jollakin lailla tämä on erikonen kokemus olla lievästi näkövammainen. Ja olo on jopa onnellinen, kun tietää, että tästä selviää!

Loppukevennys: Tytär tässä kyseli: onko kivempi olla sokea vai kuuro (mullahan on kuulolaitteet, aivan fantastiset apuvälineet!) 😎🤪

Siis itäisen. Ei kyllä tiedä enää mikä on totta ja mikä ei, kun tutustuu roimittaja Jessikka Aron paljastuksiin. Ja häntä tässä on ihan pakko uskoa. Eihän ne tiedot enää mitään uutisia ole, mutta käsittämätöntä tietoa kaikessa laajuudessaan. Sellaista, jolle me ei voida mitään, voimme vain toivoa, että joku ja jotkut voivat.

Tytär tuli tänään tabletteineen ja pyysi kuuntelemaan ainakin  kuudennen luvun Jessikka Aron kirjasta Putinin trollit. Tytär lähti asioilleen ja kyläilemään, minä jäin kuulokkeet korvilla tekemään kotitöitä. Kuuntelin 4 tuntia yhteen menoon. Luku 6 kertoi englantilaisesta liikemiehestä ja aktivistista Bill Browderista  ja venäläisestä verojuristista Sergei Magnitskista (joka vangittiin, kidutettiin ja murhattiin venäläisessä vankilassa) ja viimeksimainitun mukaan ristitystä kansainvölisestä laista sekä  paljosta muusta:  esim. Hillarysta, Trumpista ja Trump Juniorista. Uskomaton tietomäärä, todella paljon selvitystyötä on Jessikka tehnyt. TIETENKIN kävi mielessä, että onko tämä sitten totuus, mutta kai voi luottaa, kun on tehty dokumentteja ja kirjoitettu kirja ja kaikesta on alkuperäiset todisteet. Kirjassa kerrotaan mm.feikki-dokumentistä, joka melkein esitettiin EU:ssa, Heidi Hautalan emännöimässä tilaisuudessa, joka onneksi viime hetkellä peruutettiin. 

Kuudennen (pitkän pitkän) luvun jälkeen oli miltei pakko jatkaa kuuntelua. Seurasi järkyttävän uskomatonta juttua Kirkkoniemessä Pohjois-Norjassa ilmestyneestä Barents Observer-lehdestä ja sen norjalaisesta päätoimittajasta ja toimituksesta, Norjan suhteista Putiniin ja Venäjään, sitten seurasi Ruotsin suhteet, tarinaa Afton-Bladetista ja sen kulttuuriosastosta, jossa ei niin kovasti kulttuurista kirjoiteta. Sitten seurasi kirjassa osio Pietarissa sijaistsevasta trollitehtaasta. En ole nyt varma, työskentelikö Jessikka itse siellä (muistelen näin joskus näkemäni dokumentin perusteella), lopetin kirjan kuuntelun tähän. Jatkan joskus myöhemmin.

Tytär oli puhunut tästä kirjasta jo moneen otteeseen. Tärkeää tietoa. Miten paljon meille syötetään puppua, miten moneen meisatä ne asiat uppoaa täydestä. Nyt sitä alkaa epäillä kaikkea. Ennen sanottiin, että asia on totta, kun lehdessä kerran niin lukee. Onko nyt sitten kaikki totta kun se on netissä? Voiko Wikipediaankaan  luottaa? Itse olen kerran vahingossa törmännyt törkysisältöön ja kerran korjannut yhtä tietoa siellä. Eli periaatteessa sinne voi kirjoittaa kuka tahansa, mitä tahansa. Pitää vain varautua todistamaan kirjoitamansa oikeaksi, jos joku sitä sinulta myöhemmin penää.

Voi maailma, mihin menet!

 

Vai miten ne pohojalaaset bruukaa sanua.

Niin, että sitä vaan tässä taas ihmettelen, että miten me ihmiset voidaan olla niin erilaisia! Kulttuurierot, tietty, mutta me, samassa yhteiskunnassa, samoja kouluja käyneet! Luin Hesarista toimitgtaja Tommi Niemisen artikkelin, jossa hän kelaa uutisia vihapuheista, ilakoinneista toisten kärsimysten äärellä. Artikkelissa mainitaan nimeltä monta perussuomalaista ja referoidaan heidän kirjoituksiaan somessa. Nieminen vertailee eri aikakausien radikaaleja liikkeitä, taistolaisia, smp:tä, lapuan liikettä, koijärveläisiä. Harvassa on ollut todellista väkivallan uhkaa, lapuan liikkeessä ehkä eniten, mutta näissä populistisimmissa persuissa on. Hän myöskin korostaa, että suuri osa perussuomalaisista kansanedustajista käyttäytyy eduskunnassa ihan aikuismaisesti (tosin heti kotiin ja someen päästyään ääni kellossa saattaa joillakin muuttua Tässä kuvaan astunee huoli äänestäjien uskollisuudesta, luulen minä.). Maltillisimmat perussuomalaiset Nieminen jopa nimeää. Halla-ahosta hän sanoo, että tämä tuomitsee väkivaltaisuuksiin tai rasismiin lietsojat, mutta onko Halla-aho kovin tosissaan, sitä Nieminen tuntuu epäilevän.

Näitä populisteja on nyt joka maassa, niin kuin tiedetään. Se on tämän ajan ilmiö, sama tyyli, jolla ennen somea saatiin kansanosat liikkeelle; haetaan joku ryhmä syytettyjen penkille. Kun itsellä menee huonosti, työtä ei ole eikä oikein huvita hakeakaan, osaamista ja uskallusta ei riitä yrittäjyyteen, on helpointa ottaa kohteeksi - syypääksi omaan kurjuuteen -  ryhmä, joka osaa ja viitsii tai ryhmä, joka eroaa meistä ulkonäöltään tai ryhmä, joka todella tarvitsee apua tässä yhteisessä maailmassa, tällä yhteisellä ei-kenenkään-maalla. Koska, jos oikein pitkälle mennään, miten tämä tai tuo maa kuuluisi meistä kenellekään. Olemme vain sattuneet syntymään tänne.

Nyt en tietenkään tarkoita, etteikö saisi olla isänmaata (ja kotia ja uskontoakin), etteikö sitä saisi puolustaa ja rakastaa, sen itsenäisyyttä ja kulttuuria vaalia. MUTTA, kun niin kovasti valitetaan, ettei lapsia synny ja kuka se meidän eläkkeet kohta maksaa, niin eikö voitais ottaa noita muista maista hädän keskeltä tulevia, heidän lapsensa syntyvät täällä, oppivat kielen ja kulttuurin, heistä tulee ihan täysin suomalaisia. Miks se ei kävis päinsä?

Mulla on Iltalehden aplikaatio (järkkyä, en muista suomalaista sanaa! Näin se kieli muuttuu!) puhelimessa ja bussissa luen. Jos jossain uutisessa kerrotaan rapakon takaisen päämiehen toiminnasta, arvostellaan, niin eikös jo ilmesty uutisen perään liuta kyseisen herran puolustelijoita!

Ivallista tekstiä, lehteä ja arvostelijoita vastaan alatyylisesti hyökkäileviä kommentteja. Samaan syssyyn haukutaan oman maan hallitus ja presidentti sekä viherpiipertäjät. 

Tämä nyt  tämän hetken linja. Trumpin kannattajat sanovat televisiossa, että ”jokainenhan tekee virheitä, mutta Trump sentään yrittää.” Just niin. Ehkä joudumme vielä kestämään toiset neljä vuotta. Ja sitten leviää rauha maailmaan tuolta valtameren takaa. Tommi Nieminen kirjoitti, että radikaalit liikkeet elävät aikansa, hiipuvat pois ja sitten tulee taas uusi radikaali liike. Toivottavasti populismin aika pian loppuu ja alkaa uusi, todellinen radikaali liike luonnon, merien  ja ilmaston pelastamiseksi.

Kukaanhan meistä ei katso tosi-teeveetä. Eihän? Sieltä kun tulee vain noita: big brothersia, olet mitä syöt, houkutuksia paratiisisaarella, maajussin morsiamia ja viidakon villikoita. Vai mitä lienee, hääpukuja ja parhaita leipureita. Kaikkea keksivät koko ajan ja minä surkimus kun parikymmentö vuotta sitten ihmettelin, mitähän tuo vasta lanseerattu sana. tosi-teevee oikein tarkoittaa. Miten niin tosi?

Noh, sattuipa sitten niin tässä päivänä muutamana, että vilkaisin Amazing Racea. Ikinä en ollut katsonut, oletus oli, että on kanssa jotain älytöntä häseltämistä jossain ankeissa oloissa. Katsoin, kun hyvin muistin, että Satu-sisko kuoleman sairaana oli niin kiinnostunut tuosta ohjelmasta. Huokasi sitten kerran: nyt voin kuolla, kun se pari tippui, jota eniten seurasin ja toivoin onnistuvan.  Minä yksinäni tuhahtelin, että voi luoja, kaikkea kanssa! Minun mielestäni hänen olisi pitänyt keskittyä kuolemiseen (Mark Twainia lainatakseni: opetella vaikka sitä harpun soittoa. Twainin kirjassa 'Matkakirjeitä maasta' paholainen ihmetteli, että kukaan ei täällä harjoittele, vaikka haaveilevat pääsevänsä kultakaupunkiin ikiajoiksi harppua soittamaan). Niin, olinpa tyhmä ja idiootti, itseäni vain surkuttelin ja en ollenkaan osannut paneutua kuolevan asemaan! (Lue lisää kirjastani Rakkahin sisko)

Nyt sitten, minähän aina puhun kuolleille, olen pyytänyt anteeksi ja kuvittelen, että yhdessä Sadun kanssa katselemme sitä ohjelmaa. Jäin nimittäin jo eka kerrasta koukkuun. Melkein. Ohjelmassa on muistaaksen alun perin 10 paria, puolet ennestään toisensa tunteneita pariskuntia, puolet sokkotreffeillä olevia. Heitä lennätetään ympäri maailmaa tekemässä vaikeita tehtäviä. Ekassa osassa lennähtivät Tokioon, piti löytää sieltä joku puisto, jossa heitä opasti hitaaseen tanssiin joukko pukumiehiä. Pari kerrallaan joutuivat menemään miesjoukon keskelle, tekemään liikkeet, täsmälleen saman koreografian, ennen kuin saivat lapun, jossa oli vihje seuraavasta paikasta. Yksi pari joutui olemaan puistossa 4 tuntia, kun aina meni jotain pieleen! Sitten asemalle ja junalla johonkmin toiseen kaupunkiin. Pitikö siellä osata järjestää mallin mukaan teeseremonia vai sake-. Sitten Thaimaahan, Pukhetiin ja Bangkokiin, miesten ainakin piti pukeutua transuksi, lady-boyksi, osata tanssia samalla tavalla kuin aidot (ei siis pelleillen, vaikka olisi kuinka maskuliini partakundi!). Aina jakson päätteeksi ohjelman juontaja jonkun ao. maata edustavan kanssa seisoo jossakin vaikeasti löydettävässä paikassa ja antaa jatko-ohjeet, viimeiseksi tullut pari putoaa kisasta.

Joku jakso on jäänyt väliin, mutta eilen katsoin jakson, jossa lennettiin Saksaan, pukeuduttiin October-festin mukaisesti, nainen  dirndl-pukuun ja mies nahkahousuihin, oltiin kantamassa oluttuoppeja (parilla yhteensä 22 litran tuoppia kerralla kannettaksi Münchenissä,itse saivat jakaa miten halusivat, toiselle vaikka 8 ja toiselle loput. Vaihtoehtoinen tehtävä oli koota 15 olutkoria päällekkäin, niin että toinen kokosi pitkällä seipäällä koreja ja toinen kiipesi koko ajan niiden päälle. Pino ei saanut kaatua ennen kuin toinen seisoi pinon päällä. Sitten piti löytää määrätty torni, ja kiivetä siihen tunnistamaan alhalla kadulta autoja, joissa oli merkki katolla, mennä ja ja autoon, ajaa sillä jonnekin (ajaminen käsivaihteisella autolla oli joillekin ylivoimaista), jossa odotti Winter Wonderland. Sitten peruuttaa autolla tämän Talven Ihmemaan läpi (valtava talli, joka oli täynnä lunta ja kiemuraista tietä, poroja jne). Peruutuspeilistä näki tavutavulta seuraavan paikkakunnan nimen, jonne sitten piti ajaa. Siellä löytää alppimaja, valita paikalla olevien kuorolaisten joukosta mieleinen opettaja ja opetella lemmenlaulu saksaksi ja laulaa se oikein toiselle parin puoliskolle tikkailla parvekkeen alla seisten. Jos meni pieleen, sai sangollisen vettä niskaansa. Moni sai ja ei kun uudestaan!

Jokaista paria seurataan kameralla, en tiedä miten, koska kameramiehiä ei näy, sen sijaan näkyy parien keskinäinen kiroilu ja riitely, toistensa nimittely ja myöskin se, että toiset parit eivät lannistu, kannustavat toisiaan, halailevat ja pussailevat. Ja aina on juontaja nähnyt, mitä on tapahtunut. Välillä aina joku pari saa jonkun kivan yllätyslahjan, kuten ravintolaillallisen jossain superpaikassa tai vaikkapa auton (eilisessä jaksossa yhden parin molemmat osapuollet saivat oman auton, joka odottaisi heitä ohjelman jälkeen!)

Ohjelma varmaan on maksanut 10 miljardia. Arvaat, että jäin koukkuun! Huomasin illalla, että yöllä tulee taas pari jaksoa, laitoin ne tietenkin tallennukseen ja odotan jo jännityksellä hetkeä, jolloin katson. Kun tehtävät ovat tuota vaikeusluokkaa, on todella jännittävää nähdä, miten osallistujat selviytyvät ja miten tiimityöskentely onnistuu!

Katsotaan Sadun kanssa yhdessä ja toivon, että hän on antanut anteeksi typeryyteni. Mikäs sen mukavampaa kuolevalle, kun päästä hetkeksi pois omista surullisista mietteistään, kivuistaan ja kolotuksistaan, laatuviihteen pariin. Tai ehkä Sadulla on jo ihan muut kiinnostuksen kohteet.

Uusimmat kommentit

21.11 | 23:22

Toi urheilun seuraamattomuus ja kyvyttömyys ymmärtää yhteisöllistä onnentunnetta maaleista ja voitoista on oltava geneettistä.

...
08.11 | 20:37

Mihin noita yksityisiä tarvitaan, kun julkinen puolikin toimii, ainakin vakavien sairauksien kohdalla hyvin! Ja kun niille tulee hoppiöu, tuovat julkiseen hoito

...
08.07 | 08:24

Oisko ollut mukana Suomen somali-naisia? Höyrätäneiden suomalaisten blondien lisäksi.

...
26.06 | 09:50

Hei!
Hyvin mielellään minäkin vaihtaisin ajatuksia. S-postini on kaarina.dewolff@gmail.com. Vasta pääsin kirjan loppuun ja yksi viikko systeemiä on mennyt!

...
Hei!
Kokeile tehdä oma kotisivu. Minäkin tein! Se on helppoa ja sitä voi kokeilla ilmaiseksi
ILMOITUS