Tänään ajattelin...

Tietenkin voi, sehän on selvä. Eri asia on sitten kuulevatko, saati vastaavatko mitään. Eli jääkö sielu olemaan, kun tämä maallinen tomumaja lopettaa olemisensa. Viime aikoina olen taas tätä miettinyt, kun eräs ystäväni hieman tokaisten sanoi, ettei hän usko tuollaiseen. Jätti kohteliaasti sanomatta: höpötykseen tai huuhaaseen. Eikä hän ole ainoa, monta tuntemaani ihmistä on vakuuttunut siitä, että he jatkavat olemistaan vain lastensa geeneissä. Ja sitten eivät enemmälti edes pohdi asiaa. Se on sitten sen ajan murhe, eikä enää murhe ollenkaan, kun viimeinen hengenveto tulee.

Ehkä muistat, että minä taas uskon vahvasti sielun kuolemattomuuteen ja jopa jälleensyntymiseen. Minusta se on lohdullinen asia, ja uskon, että kuoltuamme olemme paljon viisaampia tässä asiassa. Olisi suurta tuhlausta ihmeelliseltä luonnolta, heittää elämänmittainen kehitys hukkaan. Kertakäyttökamaa. Mutta jos ei mitään ole, niin eihän se ole enää siinä vaiheessa ongelma.

Joka tapauksessa puhun kuolleille. Terapiaa, terapiaa! Voin selittää asiat omalta kannaltani ilman pelkoa vastareaktiosta, ei vastaväitteitä, ei mollaamista, suuttumista, tuhahtamisia. Saa itselleenkin selvitettyä, miksi joku asia meni näin ja kyseltyä heiltä, pystyvätkö he nyt ymmärtämään asian toisin. Eikä oma reaktio ole enää nauru-itku-potku tai suuttuminen, loukkaantuminen. Voin pyytää anteeksi ja antaa anteeksi. Vastauksella ei siis ole väliä, mutta minä uskon, että pystyvät samaistumaan minun näkemykseeni, kun ei ole enää ole esteenä heidän oma ylpeytensä ja korviensa sulkeminen, tahallinen  tai tahaton väärin ymmärtäminen.

Äidille, siskolle, eksälle, isälle, muutamalle ystävälle on hyvä puhua. Sitten kun minun aikani tulee ja he ovat vastassa, ei tarvitse alkaa selitellä menneitä. Asiat on jo käyty läpi ja voin aloittaa taivaallisen hauskanpidon. Ellei heillä sitten ole jotain selitettävää.

Todella ihanaa, että ei oikeasti tee mieli leivonnaisia eikä suklaapatukoita tai lakuja. Tai no, lakuja ehkä kuitenkin. Sitä paitsi eilen illalla sorruin ottamaan kolme palaa tummaa suklaata (eikä edes sellaista  pahaa ja tositummaa, vaan sitä Lidlin tummaa, jossa on karamellihippuja seassa. Siis oikein syntistä suklaata). Huono omatuntohan siitä seurasi, vaikka oli ne kävelyt ja uimahallit suoritettu aiemmin. Mutta siis pullaan en ole sortunut. Eikä ole mieli tehnyt (kun en ole KATSONUT niitä!), mutta jos esim tulisin kojulle, jossa tuoksuisi vasta paistettu räiskäle, siihen päälle hilloa ja kermavaahtoa, en ole varma pystyisinkö kävelemään ohi.

Miniä (ohut kuin pavunvarsi) lähetti just linkin:

https://www.menaiset.fi/artikkeli/hyva-olo/ravinto/yhdeksan-vuoden-tutkimuksessa-lapimurtoloydos-sokeri-herattaa-syopasolut

Luit oikein: sokeri herättää syöpäsolut ja ruokkii niitä. Syöpäsolut oikein himoitsevat karkkia, suklaata ja pullaa. Pitsaa ja leipää. Tätähän Antti Heikkilä on vuosikaudet toitottanut. Mutta kun ihmiset eivät ole uskoneet, naureskelleet vain Antille, tai heidän oma jauhoriippuvuutensa on niin vahva, että he ovat sulkeneet korvansa ja silmänsä tältä tosiasialta. Bright line eating (BLE)- systeemin kehittäjä, aivotutkija Susan Peirce-Thompson on rottakokein todistanut, että jauhoriippuvuus on vahvempi kuin heroiiniriippuvuus. Noh, ihminen ei (yleensä) ole rotta, mutta haluan silti uskoa, että näin on. Onneksi BLE-systeemissä saa sentään syödä aamiaisella kaurahiutaleita. 30 gr. Tai vastaavan määrän hiilareita (ei muita viljoja kuitenkaan).

Aivolymfoomasta paraneva poikani on sairauden ja sen hoidon aikana kärsinyt monenlaisista takapakeista. Viimeinen hoitokerta (vielä yhden kerran kokonaisvaltaisesti jymyannos sytostaatteja ja sen jälkeen pakasteessa olevien kantasolujen palautus + siihen liittyen viikkojen eristyksissä olo) on siirtynyt ja siirtynyt. Tällä välin hän (valtavista kortisooniannoksista turvonneena), täysin sokeririippuvainen, on ahminut pitsoja ja pullia, suklaasta ja muista sokeripommeista puhumattakaan. Lupaa ja vannoo, että ei syö, ja nyt hän kyllä lopettaa, lisää rutkasti vihanneksia jne, mutta tekosyyt ovat monenlaisia: sairaalaruoka on pahaa. kaverit tuo jne. Itse hän kyllä pyytää sitä pitsaa tai hampurilaisia. Ja ihmiset sanoo: saa sitä tuossa tilanteessa syödä, on edes jotain nautintoa!

Oli pakko vähän katsoa tuota Suurin pudottaja-ohjelmaa, kun rohkeat ylipainoiset julkimot siinä aloittivat laihdutusurakkansa. Ohjelmassa panostetaan liikuntaan ja kasvis- ja proteiinipitoiseen ruokaan. Toivottavasti matkatavaroista on poistettu salaa tuodut herkut jotta mieliteoille ei pystytä antamaan periksi. Ne helpottuvat kyllä, kun syö tarpeeksi kunnon ruokaa (mutta ei sentään liikaa).

Ottaa vähän päähän, kun jokunen on minullekin sanonut, että mitä sinä nyt. Eihän sinun tarvitse. Ja että kaikkea saa syödä, kunhan syö kohtuudella. Niinpä, kaikkea saa syödä, JOS vaan syö kohtuudella. Mutta kun juuri sitä en osaa. Onko kohtuus, jos 4 kertaa viikossa ostaa suklaapatukan tai 1-2 kertaa syö pullaa tai päivittäin 2-3 leipäpalaa?  Ei se kyllä ole kohtuus. Minunhan ei painoindeksin mukaan tarvitsisi laihtua kuin muutaman kilon (jonka olen jo laihtunut), mutta kun vatsan tienoilla vieläkin riittää pullataikinan oloista löllöä, niin on ainakin parasta estää sitä lisääntymästä. Metabolinen oireyhtymä, joka monella Suurin Pudottaja julkuista oli, on vaarallinen juttu. Jos kävely alkaa jo olla työlästä, niin on aika todella kiinnittää huomiota kuntoon, että vanhuus olisi hieman valoisampi. En halua tehdä numeroa näistä syömisistä. Onneksi kukaan ei kiinnittänyt huomiota OAJ:n eläkeläisten retkellä, kun en ottanut kahvin kanssa marenkikakkua. Viini kyllä kelpasi, mutta sitäkin on  meidän retkillä hyvin rajoitetusti! Viini sisältää myös sokeria, sitä vaarallista lisättyä sokeria!.

 

Mieluiten istuisin vain mukavasti lukemassa, kirjoittamassa tai telkkaria katsomassa. Mutta kun on pakko väntää itsensä vain tolpilleen ja liikkua. LIIKKUA.

Aina olen likkunut paljon  metsässä, varsinkin syksyisin se on ollut ihanaa. Sienestäminen, ah, tekee sielulle, vatsalle ja nivelille niin gutaa. Entäs mustikassa kykkiminen! Onneksi tänäkin huonona mustikkavuonna löysin naapurien kanssa hyvät marjamestat. Niin, naapurien kanssa. Yksin ei metsään enää uskalla mennä, ei ainakaan maalla. Tiedäthän: jos metsään haluat mennä  nyt, sä takuulla yllätyt, jos metsään haluat mennä nyt, näät sammaleet myllätyt, nuo pienet karhut vekkulit on nyt käyneet suureen joukkiohon jne. Aina olen ympärilleni pälyillyt ja laulanut korkeelta ja kovaa, mut nyt, kun ihan oikeasti on tiedossa, että karhuja liikkuu lähitienoilla, ei meikäläinen enää uskalla liikkua yksin. Ei sen jälkeen, kun Pieter on kahtena vuonna törmännyt karhuun (toisena vuonna sillä oli kolme pentuakin mukana).  

Some toitottaa, lehdet toitottavat, TV toitottaa: liiku, liiku, liiku! Onneksi meidän talossa on kaksi kertaa viikossa oikein tehokas jumppa. Osin onneksi tuolijumppa, kyllä sekin voi tehokas olla! Koetapa kohottaa itsesi  käsien varaan tuolilla istuen!  Niin, että peffa nousee sentin ylös tuolista. Ei tunnu missään? Veikkaan, että tuntuu.

No, eilen kävelin 2 kilometriä uimahallille vesijumppaan. Loivat ylämäet jo etukäteen arveluttivat, noin kauniisti sanottuna. Vaikka ei kiire ollut, otti matka melkein ihan pikkusen koville. Mutta entäs se vesijumppa sitten!  Puoli tuntia tosi reipasta revittelyä. Sitä ei ikimaailmassa jaksaisi kuivalla maalla.  Yli satakiloiset rouvat ja herrat hyppivät altaassa myös ihan reipasta tahtia. Siis, jos pitää valita joku liikuntamuoto, se on ehdottomasti vesijumppa. Tämänkertainen ohjaajakin oli tosi hyvä: energinen, hymyilevä, kaunis, osaava. Jos siis kävelet huonosti, etkä viitsisi yhtään itseäsi rasittaa, suosittelen vesijumppaa. Sitä ennen parikymmentä minuuttia vesijuoksua ja porealtaassa löhöilemistä ja sitä on kuin uudesti syntynyt! Sinne vaan altaaseen kaikki mukaan! Tänä vuonna näkyy terapialtaassa olevan myös sellainen juttu kuin kehonhuolto. Ja kun näihin ei tarvitse etukäteen ilmottautua, eivätkä maksa mitään, niin millään tekosyyllä en pois jää. Näistä jutuista san sen (kauan) kaivatun liikunnanilon!

PS. Michelinit ja selluliitit sallittuja! Rinnattomanakin tai lätkärinnoin sopii tulla.

 

Hesarin otsikko sanoi, että tarvitaan, mutta onko kauppias tai asiakas samaa mieltä? Kun taas bonus-neuvojien kanssa treffasimme (meidän 6-7 hengen porukka on jo jättänyt ne hommat, mutta tunnuslauseemme on edelleen nyt, kuten  5-6 työssäolovuoden aikana: bonaria ei jätetä! Eli tapailemme jopa muutaman kerran vuodessa ja pidämme muutenkin yhteyttä fb-ryhmän kautta), yksi jäsen muistutti, että on tarpeen työllistää ihmisiä/myyjiä. Ei saa maksaa pikakassalla (itse sorrun siihen aika usein) vaan pitää jaksaa jonottaa! Pian robotit hyllyttävät ja jokainen hoitaa itse kassapalvelut. Ja myyjät jäävät työttömiksi!

Amerikassa oli pakkaajat kassoilla. Sehän nyt olis ehkä vähän liikaa, vai mitä? Ja muistatte varmaan vielä Neuvostoliiton aikaiset kaupat Tallinnassa (vai pitäiskö sanoa kaupan, siellä ei tainnut muita kauppoja ollakaan kuin Kaubamaja), jossa jonotit tuotetta tiskin takana, myyjä otti sen hyllystä (tsot tsot, ei vielä sentään antanut sitä sinulle!), kirjoitti paperilapulle tiedot, ja menit sen lapun kanssa kassalle, jossa maksoit, sait leiman ja palasit myyjän luo lunastamaan ostamaasi (oikean jalan) kenkää tai  lapsen tuliaista, puista leikkiautoa.  Myyjä vielä kääri sen puotipaperiin ja laittoi paperinarun ympärille. Tuli siis työllistettyä sinun muutaman ruplan ostoksellasi kaksi työnsankaria.

Liioittelua sekä Amerikassa, että  Neukkulassa! Mutta tämä, että nyt tekisimme kaiken itse! Äsken varasin hotellia. Näin helppoa sen on, sanot vain hotelli-trivago ja avot! Huh, miten moneen kertaan jouduin aloittamaan alusta! Juuri, kun olen muka päässyt nettilomakkeen täyttämisen loppuun, siihen kiilaa väliin mainos tai joku kysely ja taas meni homma pieleen ja piti aloittaa alusta. Nyt varauksesi on onnistunut, käy vielä vahvistamassa se tästä linkistä! Ja sitten sieltä seuraa sitä ja tätä... Olen ihan nääntynyt, mutta nyt minulla on varausvahvistus printattuna! Olen varma, että moni tuskastuu jo helpommin kuin minä. Ja moni ei edes tiedä, mistä aloittaisi.

Joskus 80-luvulla meitä peloteltiin, että tulee tietotekniikka, puskee joka paikkaan ja vie meidän työt! Vähän kuin aivan loistavassa elokuvassa Hidden figures tuli se pelätty IBM, ei enää pallokirjoituskoneet eivätkä taskulaskimet, vaan ihan oikea tietokone, huoneen täyttävä monsteri, joka laskisi miljoona kertaa nopeammin kuin Nasan laskijatytöt. Mutta kun tytöillä oli aivot -ja nokkelat aivot olivatkin - he oivalsivat, että kone ei kuitenkaan toimi ilman ihmistä ja kouluttautuivat ohjelmoijiksi jo ennen kuin sellaisia osattiin kaivatakaan. 

Mutta nämä itsepalvelukassat toimivat yhden myyjän silmänpidon alla, kerrallaan 6 kassaa! Mistä sitten töitä nille 5 myyjälle, jotka muuten olisi kassoilla tarvittu?

Satuitko huomaamaan yhden jutun lehdestä: toimittaja tekeytyi viime kevään ylioppilaaksi ja alkoi soitella firmoihin työtä kysellen. Heti pyydettiin sinne tänne haastatteluun! Tuntui, että kyllä töitä riittää, pitää vain hyväksyä huonompikin työ. Mielestäni pitää, ainakin tilapäisesti, jollei oman alan töitä löydy. Eli on vielä paljon hommia, joissa kone ei korvaa ihmistä. Niinpä ne 5 myyjää siitä vain kurssille/koulutukseen/muun alan hommiin. Toivottavasti ovat soveltuvia lähihoitajiksi, sihen koulutukseenhan nyt kuulema kuka tahansa pääsee (vaikkei soisi ihan kaikkien pääsevän!)

 

Nämä israelilaiset, jotka eilen tupsahtivat tuohon pihalle, olivat kyllä silmiä avaava tuttavuus. Olen aina kuvitellut, että sielläpäin maailmaa vain soditaan tai ainakin ollaan varpaillaan, pommitellaan puolin ja toisin, väijytään ja rakennellaan aitoja, vihoitellaan ylipäänsä. Jos täältä sinne matkustetaan (ellei juuri silloin ole ulkoministeriön  ei suositeltavien matkakohteiden listalla), mennään vain Jerusalemiin ja kulkemaan Jeesuksen jalanjäljissä, uskonnollisia charter-matkoja siis.

Nämä ihmiset asuvat pienessä kylässä Jerusalemin ja Tel Avivin välissä, rouva opettaa yliopistossa (oliko se nyt juuri Tel Avivissa), yksi tytär opettaa yliopistossa Minnesotassa (USA), yksi toimii arkkitehtina Israelissa ja kolmas on sosiaalityöntekijä myöskin kotimaassa. Poika on armeijassa (joka on pakollinen kaikille, pojille 3 vuotinen, tytöille vähän vähemmän). Pariskunnan mies, isä siis, on software-insinööri. Tavallisia, koulutettuja ihmisiä. 

Ihmisiä, jotka sai päähänsä Tallinnan konferenssin lopuksi (rouvan juttu, mies oli vain seuralaisena mukana), poiketa vähän tähän tuntemattomaan eksoottiseen Viron  naapurimaahan. Siitä vain autoon ja nokka kohti Savonlinnaa ja eikun samantien Heinävedelle!

Pyydettiin heitä piknikille Koloveden kansallispuiston Pitkäsaareen. Siellä on metsähallituksen ylläpitämät nuotiopaikat sekä puisia alustoja teltoille. Makkarat kelpasivat oikein hyvin, vaikka sianlihaahan niissä on. Kysyttiin ovatko juutalaisia, ei oikein saatu vastausta. Viittasivat kintaalla uskonnolle. Tästä puhuttiin myöhemmin lisääkin, kun olivat vielä illallisella, kertoivat ortodoksijuutalaisuuden  kasvusta, koska sillä voi välttää tai ainakin siirtää armeijaan menoa. Ovat opiskelevinaan kabbalaa jne. Kuulema ärsyttäviä, ihmiset ovat kiukkuisia.

Kertoivat, että muuten elämä Israelissa on ihan tavallista, rauhallista ja arkista. Vapaata -tiettyyn rajaan saakka. Naisten asema on hieman uhattuna, demokratia on hieman uhattuna...

Eli ois aika kiva käydä, nähdä itse, tajuta se ilmapiiri, havaita ne tilanteet.

Kun me istuskeltiin siellä kansallispuiston piknikpaikan pöydän ääressä ja katseltiin tyyntä, aurinkoista järven pintaa, mieleen hiipi tietoisuus, että kyllä se sittenkin taitaa olla lottovoitto, kun on syntynyt Suomeen. Vaikka ne ikuiset valittajat sitä aina jaksavat epäillä ja irvailla.

PS. Puhuttiin villieläimistä. Kerroin pariskunnalle, että pohjoisessa meillä porot kulkevat vapaana, mutta kuuluvat aina jollekin. He sanoivat, että heillä kamelit vaeltelevat vapaina, mutta ovat jonkun omaisuutta.

Uusimmat kommentit

08.07 | 08:24

Oisko ollut mukana Suomen somali-naisia? Höyrätäneiden suomalaisten blondien lisäksi.

...
26.06 | 09:50

Hei!
Hyvin mielellään minäkin vaihtaisin ajatuksia. S-postini on kaarina.dewolff@gmail.com. Vasta pääsin kirjan loppuun ja yksi viikko systeemiä on mennyt!

...
25.06 | 14:20

OLEN ERITTÄIN TYYVÄINEN KIRJAAN JA TULOKSIINI TOIVOISIN VOIVANI KESKUSTELLA TÄSTÄ UUDESTA ELÄMISEN TAVASTA JA KAIKKEEN SIIHEN LIITTYVÄSTÄ.

...
09.06 | 23:05

Päiväkoti lie paras sellaisille, joiden kotiolot - ikävä sanoa -ennakoivat mahdollista syrjäytymistä. Välittävä, osaava koti tietenkin antaa hyvät eväät!

...
Hei!
Kokeile tehdä oma kotisivu. Minäkin tein! Se on helppoa ja sitä voi kokeilla ilmaiseksi
ILMOITUS