Tänään ajattelin...

Ennen sitä kutsuttiin syysväsymykseksi. Kaikki oli muka väsyneitä, vaikka oikeasti ne oli masentuneita. Syitä kyllä riitti, mutta virallinen syy oli pimeys. No nyt on minutkin vallannut tällainen ankea fiilis, tuntuu, että on paljon ikävää ilmassa, kaikki ottaa päähän.

Tänään uimahallissa tuntui paikalla olevan taas altaan täydeltä totisia torvensoittajia. Yksi yllättäen hymyili, ihan totta, kuin Naantalin aurinko tai Hangon keksi. Heti tuli mieleen, että haloo, onkohan tuolla nyt kaikki kotona. Altaassa ei kuulu hymyillä. Mutta sitten huomasin, että tämä yksilö oli riemastunut nähtyään jonkun tuttunsa puomin toisella puolella. Tämä tapahtui vesijuoksualtaassa, siellä se on totista menoa, 300 metriä/30 minuuttia. Kun siirryin vesijumppaan, ihanan lämpimään veteen lillumaan, siellä oli hieman kevyempi tunnelma. Hetkeksi melkein unohtaa masennuksensa, varsinkin, jos musiikki tempaa mukaansa. Niin, poika varjoiselta kujalta tai asemalla hengaillaan, kukapa meidän ikäinen ei niistä biiseistä piristyisi!

Me suomalaiset valitettavasti taidetaan olla syysväsyneitä/masentuneita ympäri vuoden. Bussipysäkillä seisoi toissapäivänä ainakin 15 ihmistä ja sokea olis voinut kuvitella olevansa yksin! Mutta on eroja eri maakuntien välillä! Savossa ja Karjalassa, siellä huastellaan tuntemattomienkin kanssa. Luontevasti. Vähän aikaa sitten tulin junalla Heinävedeltä Espooseen. Sattui lähistölle kolmen hengen porukka, herrahenkilö ja kaksi eläkeläisrouvaa. Eipä aikaakaan kun jo toinen rouvista alkoi haastatella: "Niin jotta asutko sie Heinäveellä? Niin näky lempee kohtaus tuossa asemalaiturilla kun hyvästejä sanoitte" (Niinpä varmaan, heh!) "Ja sitten vielä vilikuteltiin." Toinen rouva selosti, että hepä ovat tässä tulossa Tampereelta, siskon pojan 50-vuotispäiviltä. On semmoinen kromosomi-poika." Elikkä down-syndrooma-henkilö. Nätisti puhui rouva, kertoi miten tärkeä tämä juhla oli päivänsankarille ja myös heille. Muutenkin siinä juteltiin tovi syntyjä syviä.

Joskus ennenkin olen jonkun tuiki tuntemattoman henkilön kanssa junassa päässyt mielenkiintoisiin puheisiin. Mikäs sen kivempaa. Pieni terapiatuokio. 

Ja terapiaahan se on voimistelu siellä Lepuskin terapia-altaassakin. Lämpimässä vedessä. Joskus siellä voi vilahtaa joku hymynaamakin, jos ei muualla, niin niissä sinisissä jumpan apuvälineissä, joita smaileiksi sanotaan. 

Kylläpä on nyt epäkiinnostavia tyyppejä Ensi Treffeissä! Uskon, että ihmisinä sattavat olla mukavia, mutta katsojan näkökulmasta kaikki ovat ...hm... Miehet ainakin nynnyjä ja koko sakki hihitteleviä, kameraa ujostelevia taviksia. Mitä mielenkiintoista heissä on? Mitään muuta ei puhuta kuin arkiasioita, varmaan tärkeämmät jätetään kameran ulkopuolelle. Toivottavasti puhutaan edes silloin jotain syvällisempää, onhan sentään kyseessä vakava kokeilu, ollaan ihan oikeasti naimisissa. Tämä kausi saa ajattelemaan, onko tässä sittenkään mitään järkeä. Epätoivoisia sinkkuja, jotka haluavat parisuhteen hinnalla millä hyvänsä, kun aiemmat eivät ole onnistuneet tai niitä ei ole ollut. Ovatko nämä asiantuntijat tällä(kään) kertaa osanneet ollenkaan nähdä sinkkujen olennaisimpia piirteitä, ovatko he oikeasti jaksaneet paneutua näiden tarjokkaiden olemuksiin?

Vain Elämää-ohjelmassa sen sijaan puhutaan syvällisiä, uskoisin, että lounas- ja päivälliskeskusteluista päätellen puheissa mennään vielä syvemmälle ytimeen, kun kamerat sammuvat. Kun nyt jo siinä kameroiden edessä käydään läpi lapsuuden ja nuoruuden  kipeitä kohtia, esiintyvän ja luovan taiteilijan angsteja, epäonnistumisia, pelkoja, ihmissuhdeongelmia. Ja sitten ne esitykset! Kun The Rasmuksen Lauri Ylönen laulaa todella sydämestään Aulikki Oksasen ja Kaj Chydeniuksen "Sinua sinua rakastan", niin tulee tunne, että ollaan jonkun suuremman äärellä. Laulajat oppivat toisiltaan asennetta, elämänkatsomusta, kokemusten tuomaa viisuatta sekä samalla tuovat meille katsojille uutta näkökulmaa niin räppäreihin kuin tanssilavojen tähtiinkin.- Meillä ei vaan taida olla enää reservejä, mistä ammentaa uusia laulajia... Hei, mutta eikös meillä jo ollut yksi kertauskurssi: sellainen joka oli koottu aiempien ohjelmien laulajista. Niitä lisää, kiitos!

Siis tosi-teeveetä. Älkää pelätkö, en seuraa maajusille morsianta, en diiliä, saati sitten jotain love-islandia, noh, näitähän riittää. Tiedän kuitenkin joitakin ihan tolkun ihmisiä, jotka katsovat niitä morsiuspukuja tuhdeille tai häät sulhasen tapaan... Leveä hymy

Lapset on siinä. Siis elämän keväässä. Oppivat meiltä vanhemmilta ja isovanhemmilta, eikö vaan? Mutta mistä ihmeestä ne ovat kehittäneet tuon nykyisen kielensä!  Ei meiltä ainakaan. Täynnä kummallisia sanoja ja lyhenteitä, varmaan jostain Pidgin Englishistä (katso Wikipediasta), mennyt jo ihan mahdottomaksi. 

Ennen vanhaan höpöteltiin jotain konttikielti, se oli muka jännittävää, kukaan sivullinen ei voinut sitä ymmärtää. Kun kohuin puntti, niin konhemmat vantti kolivat ihan ontti kommällään yntti.  

Noh, eilen sain ystäviltä hauskan ja osuvan kuvan, jossa pieni ihminen yrittää muka epätoivoon vaipuneena opettaa puhelimessa tietokoneen alkeita  mummilleen. Laitoin sen facebookiin. Tekstissä oli kuitenkin eräässä kohtaa kirjainyhdistelmä OMG. Siitäpä tenkkapoo. Päättelin, että se on siihen lipsahtanut jotenkin vahingossa, niin kuin tuo puhelinkin peijakas koko ajan tekee, vaikka on kuinka otettu asetuksista pois automaattinen korjaus. Olet varmaan huomannut, että, kun tarkistat tekstin, jota olet lähettämässä, puhelin odottaa sen ajan ja juuri, kun lähetät sitten sen tarkistetun tekstin, se korjaa jonkun sanan mieleisekseen, monesti ihan sopimattomaksi, alatyyliseksi. Sai hävetä mokoma puhelin.

Noh, yöllä tuo kirjainyhdistelmä kummitteli minulle:OMG. Yhtäkkiä välähti Oh My God. NIinpä tietysti, ei tämä mummi ihan kokonaan ole kelkasta pudonnut. Aamulla neroudestani ilahtuneena päätin kysyä lapsenlapselta (14 v) heidän käyttämiään uudissanoja selityksineen. Heti tuli lista kuin apteekin hyllyltä,  siispä opettele nämä niin osaat puhua niiden elämän keväässä olevien kieltä:

LOL = Ei ole lots of Love, vaan Laughing out loud

KVG= kato vi**u googlesta

EVVK= ei vois vähempää kiinnostaa

EMT= en mä tiedä

Kärrätä = tehdä toisen puolesta (esim. jossain pelissä)

Servata= sanoa jotain toiselle, niin, että siltä menee jauhot suuhun, eli jäätyy (oo, mikä servaus!)

Mauto= mopoauto

Denssi= nuuska

Jumpscare= yhtäkkinen säikähdys (kauhuelokuvassa tai pelissä)

 

Mitäs jos kehitettäis mummo- ja pappakieli? Ehdotuksia sanastoon! 

 PS. Niin ja oon sitten kuullut omin korvin nuoren sanovan, että äiti ragee (raivoo), kun äiti on vain sanonut, että laitapa hupparisi naulakkoon.

 

 

Joku ehdotti lehdessä perustettavaksi poikien päivän. Hmhm... Josko se poikien ymmärtäminen ja kelkasta tippuminen sillä vähenisi. Tyttöjen päivän paremmin tajuan, onhan maailman tytöjen kouluttaminen todella tärkeä projekti: tytöistä tulee äitejä, jotka siirtävät tietojaan ja asenteitaan pojille (ja tytöille). Jos tytöille on opetettu jo pienestä pitäen tasa-arvoa ja että pojista pitää kasvattaa isiä, jotka huomaavat lapsensa, hoitavat heitä, opettavat ja kasvattavat, eivätkä pelkästään äidit, niin heidän luulisi sitten siirtävän nämä tiedot ja asenteet omille lapsilleen, jotka  pitävät sitten näitä asioita itsestään selvinä.  Voi, voi kun se maailma edes sillä tavoin valmistuisi, mutta taitaa olla turha toivo. Hidasta on kehitys ja takapakkia otetaan kaiken aikaa!

Lehdessä oli artikkeli koulukodista tai oikeastaan lastenkodista. Lohjalla sijaitsevasta Outamon lastenkodista. Miksi sinne joudutaan/päästään? Kun on vaikeuksia sopeutua omaan kotiin tai vanhemmat eivät pysty pitämään huolta. Syitä lie monenlaisia. Koulua pitää kuitenkin käydä. Muistaakseni artikkelissa kävi ilmi, että tänäänkin vain kaksi oppilasta jaksoi tulla kouluun... Ja sitä rataa. Hankalaa on, kun alusta lähtien menee kaikki vinoon. Ei jakseta lapsen kanssa, ei osata, ollaan itsekin niin paljoa vailla. Ollaan itsekin ehkä vielä lapsia, kehittymättämiä vastuun ottoon. Lapset kertoivat artikkelista taustoistaan, kyllä siinä tuli päällimmäisenä se, että vanhemmat eivät ole välittäneet.

Samana päivänä katsoin tallentamani Docventuresin dokumentin The Work, joka kertoi - oisko ollut Fulltonin - vankilasta, siellä jo 17 vuonna (mies)vangeille järjestetystä 4 päivän  terapiasessiosta. Vangit marssivat terapiatilaan aamulla jonossa ja mukaan on joka vuosi kelpuutettu hakemuksesta muutamia ulkopuolisia, siis ei vankeja, ei rikollisia. Terapia oli aika järkyttävää katseltavaa. Vangit istuivat (tai seisoivat) ringeissä, ehkä parikymmentä kussakin ja (ehkä) improvisoivat asioita, joita halusivat käsitellä, esim. mikä on pahin tapaus elämässäsi, jolloin koet tulleesi petetyksi jne. Ja mitä sieltä löytyikään! Isot raavaat, tatuoidut miehet itkivät ja lopulta raivosivatkin pettymyksiään. Pahinta olivat lapsuuden kokemukset, vanhempien, näille pikkupojille yleensä isän taholta koettu vähättely ja laiminlyönti. Ulkopuolisista jokunen sanoi, että he eivät oikein pääse mukaan, heidän mielestään tämä koko homma on bull shit, kunnes löytyi se heidänkin haavansa ja padot aukesivat.

Miten tärkeä onkaan vanhempi lapselle, molemmat vanhemmat yhdessä ja erikseen, ja isovanhemmatkin. Jos isä on poissaoleva tai ehkä vain hauska pelle, joka kerää irtopisteitä omalle egolleen, sen sijaan, että opettaisi tärkeitä asioita, kävisi syvällisiä keskusteluja, väittelyjäkin poikansa kanssa, osoittaisi kiinnostusta ja arvostusta poikansa tekemisiin ja saavutuksiin, veisi harrastuksiin, niin pojan tulevaisuus ja aikuisuus voi olla vaarassa. Puhun nyt pojista, mutta tietenkin myös tytöt tarvitsevat huomiota ja arvostusta. Jostakin luin, että tytöille juuri isän antama positiivinen palaute avaa tietä johtopaikoille. Tarvittaessa. No, omassa lapsuudenperheessäni se, jonka arvostus olisi ollut tarpeen, oli kyllä äiti. Mutta meillä eivät lapset olleet muuta kuin hiljaisia yhtiömiehiä, valitettavasti. Tapaukset tietenkin vaihtelevat perheittäin.

Dokumentin lopuksi kerrotiin, että niistä 40 vangista, jotka kuluneen 17 vuoden aikana ovat vapautuneet (joillakin oli yli 100 vuoden tuomio!), ei yksikään ole palannut. Tällaista terapiaa pitäisi olla tarjolla kaikille, meille jokaiselle. Pitäisi saada kelata omat kipukohtansa rakentavasti.

Monta kertaa olen jo aiemmin kirjoittanut, miten ilahduttavaa on nähdä vanhemman juttelevan lapselleen, selittävän asioita, antavan lapselle suun vuoron, kuuntelevan, vastaavan kysymyksiin, sen sijaan, että keskittyy vain siihen loputtoman tärkeään puhelimen antiin. 

Voi kun me osattais! Voi kun meidän jälkeemme kasvaisi tiedostava, oikeudenmukainen ja rohkea sukupolvi.

Vanha Olavi Virta laulaa Timo Koivusalon elokuvan lopussa Kuolleita lehtiä vapisevana, istuviltaan. keppiin nojaten. Tippa pyrkii omaan, samoin kuin häntä kuuntelevien lavavieraidenkin silmäkulmaan.

Elokuva oli, niin kuin arvostelutkin ovat kertoneet, todella enintään kahden tähden arvoinen, kouluarvosanalla antaisin viisi miinus. Silti tykkäsin. Lauri Tilkanen Olavi Virtana oli komea, ajan kuvaus (lavasteet) huolella laadittu ja Olavi Virran laulut vertaansa vailla. Ja niitä saatiin kuulla paljon. Juoni ja kohtaukset menivät töks töks töks, niin kuin kaikissa Koivusalon leffoissa. Niissä ei mitään syntyjä syviä kaivella. Jotkut näyttelijät olivat ok, varsinkin Martti Suosalo jälleen kerran ja joku lehtimiestä esittänyt minulle tuntematon setä, ihan mainio.

Joku arvostelija kaipasi analyysia siitä Miksi Jeppe juo ja vieläpä laulaa. Hm, mahtaako tuohon olla muuta syytä kuin mitä kenellä hyvänsä alkoholistilla: aivot alkavat vaatia lisää lisää lisää. Tai sitten geenit, mitä syitä nyt kulloinkin vaan keksitään. On puuttunut äidin syli ja isän hyväksyntä. Ja ehkä silloin todellakin oli tapana. Vielä 80-luvullahan ns. pitkät lounaat olivat monissa piireissä tavallisia. Meillä oli taitelija-ravintoloita (ehkä vieläkin on, mutta ovat muuttaneet mujtoaan), oli Hansa, oli Kosmos ja Elite. Pataässän nurkkapöydässä teki joku korkea virkamies tärkeitä päätöksiä. Entäs se laulaminen sitten? No herrajjestas, jos on tuollainen ääni, vieläpä ilman laulukoulutusta, niin kukapa ei laulaisi! Idolsista kolmella äänellä suoraan jatkoon ja voittoon!

Mutta että viina vie. Niinhän kävi Lailallekin. Asui viimeiset vuodet siellä Heinäveden asemarakennuksessa, ukot kantoivat hälle viinaa (Alkoon on sieltä joku 6 km), Järkytyin, kun kuulin ja olen sen jälkeen katsellut kunnioituksella asemarakennusta. Ja säälien ajatellut Lailaa. Laila-parkaa. 

Valtava suosio... Kuka sellaista kestää! Alkaako kuva itsestä vääristyä? Alkaako sitä pelätä hetkeä, jolloin mokaa, pelkääkö sitä, että ystävät eivät oikeasti pidä minusta, tunkevat kavereikseni vain maineeni takia? 

Miten moni taitelija on sortunut päihteisiin, alamäki alkaa, elämä luisuu viemäriin, ei kestä, ei jaksa, tulee otettua vahingossa tai tahallaan yliannos, huumeita tai viinaa.

Siis, jos olet Olavi Virran tulkintojen ystävä, niin mene toki kuuntelemaan hänen kappaleitaan sekä Dallapeta ja Kippari-Kvartettia. Et pety.

 

Uusimmat kommentit

19.06 | 11:06

Hahaa.. just niin

...
21.04 | 21:24

Aikamoista sattumaa vai...

...
27.08 | 22:43

But ASK them if they got Canadian bacon! 😂🤣

...
26.08 | 19:25

Kiire/kiire/kiire..on tuttua tavaraa sekä omasta takaa, että tuontitavarana. 😀Mutta hermosi on kuin pajunoksa: taipuu muttei katkea.

...
Hei!
Kokeile tehdä oma kotisivu. Minäkin tein! Se on helppoa ja sitä voi kokeilla ilmaiseksi
ILMOITUS