Tänään ajattelin...

Mikä siinä oikein on, ettei tahdo osata kuin suomee ja savvoo, hiljaa ja kovvoo? Vaikka on vuosikausia opiskellut monia kieliä. Ruotsi oli heti jo alkuun minulle kieli, jota on mahdoton oppia. Ebba bakar bullar små, lilla Barbro tittar på. Vaikka kuinka tankkasin, unohdin samantien, sanat karisivat kuin vesi hanhen selästä. Mors lilla Olle i skogen gick, rosor på kinden och solsken i blick. Kuten huomaat, kyllä se johonkin takaraivoon on jäänyt. Totuushan on, että vanhat ihmiset muistavat kaikkea vanhaa.  

Ruotsia opin sitten piikomiskesänä ihanan perheen kanssa. Lapset herätti mut klo 6 ja höpöttivät äidinkieltään niin päättömän huonosti, että minäkin uskalsin. Sittemmin kieli unohtui, kunnes työnantaja lähetti (tai päästi) tosi kivalle kurssille jonnekin  Länsi-Pohjanmaan kansanopistolle. Paras kielikurssi elämässäni. Mutta nyt on taas ruotsin kanssa niin ja näin.

Ranskaa olen yrittänyt opiskella työpaikan kielikerhossa lukion lisäksi. Huonolla menestyksellä. Tosi huonolla. Espanjaa jouduin opiskelemaan, kun serkkupoika tuli 11-vuotiaana yllättäen Kolumbiasta meille asumaan, eikä osannut sanaakaan suomea. Joten kuten pärjättiin kielen kanssa, muuten ei. Onneksi nyt, 40 vuotta myöhemmin tullaan hyvin juttuun - ihan suomenkielellä, HÄN on nimittäin kieli-ihmisiä ja superhyvä suomenkielessä, kuten muussakin osaamisessaan. 

Saksa - voi Luoja! Mulla pitkä saksa koulussa, ihan on mennyt harakoille! Kerran luin kokeeksi saksankielisen kirjan ja hämmästyin, että ymmärsin  kaiken. Eli sekin kyllä siis piileskelee jossakin.

Puolipitkä englanti koulussa. Noh, sellaista kyökkienglantia puhutaan kotona, kun se ei ole kummankaan äidinkieli. Ja annas olla, kun tulee tosibritti vastaan. Aksantti on niin vieras, että. Monesti he puhuvat jotain cockneytä tai pidgeon englantia, harvoin se on niin ylhäisen aatelista kuin esim Maggie Smithin kieli Downton Abbeyssä. Sitä ymmärtää!

Viime vuosina Hollantia. Se nyt valitettavasti tunkee läpi ja sotkee kaikki muut kielet. Enkähän minä sitäkään osaa kuin  nimeksi. Kirjoitetun tekstin kanssa pärjään ja puhetta olen alkanut ymmärtää paremmin ja paremmin, mutta puheen tuottaminen on yks tuskien taival. Kun se vastapuoli ei malta odottaa. Lisäksi sekoitan kaiken sujuvasti. Varsinkin tälläisen monikansallisen matkailun jälkeen. Ik zau betalen willen, eiku bezalen... Ja heti mulle puhutaan saksaa. Danke schön, aufwiedersehn. Tot ziens. Tack så mycket.

Tällä pitkällä Euroopan-matkalla olis kyllä kielitaidolle ollut kysyntää. Tulkki on ollut mukana kaiken aikaa. Olen hämmästellyt, miten sujuvasti Pieter puhuu ranskaa, saksaa ja espanjaa. Höpöttää niitä näitä tarjoilijoiden ja kadulla tapaamiensa koiranpissattajien kanssa. Minä olen vasta päässyt öh,tuota-vaiheeseen tilaukseni kanssa, kun Pieter on jo tiedustellut ummet ja lammet ravintolasta, paikkakunnasta, ruokalistasta, tarjoilijan kotioloista  ja ties mistä. (Mutta suomea ei ole oppinut, ei ainakaan niin hyvin kuin olis pitänyt 20 vuodessa. Ei ole ilmeisesti kokenut tarpeelliseksi. Ja onhan suomi erikoinen kieli. Sanat taipuu. Siis TAIPUU. Onko järkee?)

Mitä tässä vois asialle tehdä, siis tällainen kaltaiseni kielinero? Ei muuta kuin yrittää ja takoa päähänsä, että opit kyllä! Aivovoimistelua se vain on. Alzheimerin vastalääkettä.

 

 

 

Ensimmäisenä aamuna viereisen, hotelliksi muutetun pikku linnan Casa Murin isäntä, Rafael, koputtaa oveen. Meidän talo on osa Angelan ja Jordin omistamaa, entistä linnaan kuuluvaa ruokavarastoa (tai palvelusväen puolta). He vuokraavat tätä pientä majoitustilaa, joka alun pettymyksen jälkeen (pimeä, wifi ei toimi, ilmastointikaan ei toimi - ulkona yli 30 astetta - ,liian pieni, mihin meidän tavarat mahtuu!) on ollutkin aika kodikas. Hyvä, iso kylppäri, parvella hyvä sänky, tosin tyyny on yhteinen ja peittoa ei ollut, vain lakana. Mutta kas, eipä tartte peittoa, lakana riittää!

Rafael, 63-vuotias pieni ystävällinen setä, on tohkeissaan. Suomalaisia! Viisitoista vuotta sitten oli toinen suomalainen, Leena Lehtolainen.  Oleskeli kuulema kuukauden. Rafaelilla on tämän kirja ”Viimeinen kesäyö” kädessään. Novellikokoelma, Keskivaiheilla on novelli ”Linna Espanjassa.” Tunnetko tämän kirjailijan? Tiedätkö hänet? No tottahan toki, kellepä suomalaiselle Leenan Lehtolaisen nimi ei olisi tuttu. Rafaelilla on iso ongelma: novelli on kirjoitettu hänen linnastaan tai ainakin hänen linnassaan. Mutta käännös! Käännöstä ei ole saanut mistään, ei englanniksi (Rafael käy viikoittain englannin tunneilla) eikä espanjaksi.

Älä huolehdi, Rafael, asia järjestyy. Minäpä siitä etsimään Leena Lehtolaisen yhteystietoja! Niinpä niin, helpommin sanottu kuin tehty. Tammi on kustantaja, sieltä varmaan löytyy. Niinhän sitä luulis… Tammikaan ei ole ihan itsenäinen enää, ohjaudun WSOY:n sivuile. Joka tapauksessa kirjoitan parille henkilölle, jotka ehkä voisivat auttaa. Pyydän kirjeessäni ohjaamaan viestini Leenan Lehtolaisen kustantajalle. Ei vastausta. Ai niin, mutta pikkuveljenihän on vissiin WSOY:llä vai missä se nyt olikaan. Suomalaisessa. Ota noista selvää. Laitan hänelle viestin, hän antaa nimen, jolle kannattaa kirjoittaa, niin asia varmaan selviää.  Kirjoitan,ei vastaa. Kukaan ei vastaa. Viikko on kulunut. Facebookista löysin yhden Leena Lehtolaisen, ei profiilikuvaa, ei mitään tietoja. Kirjoitin yksityisviestin jo monta päivää sitten, että ”jos ole kirjailija Leena, niin…” Yksityisviestiä ei välttämättä huomaa, jollei ole fb-kaveri. Vastausta ei ole kuulunut.

Rafael on joka aamu ollut ovella: kuuluuko mitään? Hän esitteli ainutlaatuisen linnansa meille innosta hehkuen, kertoi linnan historiaa (1400-luvulta), hienosti remontoitu, nykyajan mukavuudet asennettu. Mutta tämän novellin kääntäminen tuntuu nyt olevan elämän ja kuoleman kysymys. Luin novellin  kirjasta, jonka hän jätti minulle. Vähän kummitusjutun oloinen, varmasti täysin fiktiivinen. Rafael taitaa olettaa, että siinä kerrotaan linnan tai hänen sukunsa historia. Hän lähetti Pieterin sähköpostiin paikallislehden jutun, jossa kerrotaan kuuluisan suomalaiskirjailijan vierailusta. Leenan kirja on vuodelta 2006, lehtijuttu vuodelta 2013. Olen jo saanut selville, että tätä nimenomaista kirjaa ei ole käännetty. Ainakaan en mistään löytänyt. Mutta olen luvannut hoitaa käännöksen tavalla tai toisella. Olikohan siinä 23 sivua. Minun englannillani siitä tulee mitä tulee, mutta Google apuun! Eiköhän me yhdessä selvitä.

Eilen Rafael toi pullon linnansa nimellä olevaa cavaa, edellisenä päivän omenoita ja ruusun Kaarinalle (karinalle). Minä, suomalainen maatuska olen nyt kunniavieras. Viimeisenä aamuna Rafael tuli hyvästelemään, sanoin, että hän voi "for sure" luottaa että käännös tulee. Hän ei ymmärtänyt. Sanoin: seguro the translation. Hymy valaisi Rafaelin kasvot.

Leena! Help! Minne oletkaan kadonnut? Olisin vähän tarvinnut apua tai jotain. Edes jotain.

 

Miltähän tuntuisi herätä joka aamu ja kurkistaa ikkunasta aamukahvipöydässä, millä tuulella se vuori tänään on. Joutuu todellakin kurkistamaan, jos asuu tarpeeksi lähellä vuorta, koska se ulottuu taivaaseen. Joko haukat liitelevät etsien aamiaista perheilleen vai yrittääkö pilvi tänään nielaista koko vuoren. Tottuisiko sitä ikinä noihin huikeisiin vuorinäkymiin?

Ranskan Pyreneillä vuoret olivat mahtavia, mutta vihreämpiä huipulle asti ja siluetti ei ollut koskaan niin jyrkkä kuin täällä Espanjan puolella. Aina soi mielessä kappale Le printemps sur la colline. Dalidan esittämänä kuulostaa mielestäni siltä kuin pitääkin. Etsi youtubesta!

Täällä seinämät on äkkijyrkkiä ja suurelta osin paljaita. Henkeäsalpaavia näkymiä kaiken aikaa. Käsittämättömiä vuoria, ne nousee tuosta vaan sun jalkojen juuresta näkymättömiin korkeuksiin. Toisten rakenne on vinoja teräviä särmiä, toisten harmaita isoja kuplia. Ja sitten on noita jättiläisen likaisia varpaita. Ihan kuin olis jähmettynyttä tummaa hiekkaa. Poikittain kerrostunutta  liuskekivikalliota ei sovi unohtaa. Aìnsan kaupungin läpi virtaava (nyt vesi on kyllä vähissä) Rio Muerto (kuoleman joki) on kai saanut nimensä siitä, että sen pohjakivet on isoja valkoisia palloja. Kuin pääkalloja. Lähistön kallioissa ja vuorissa ei kuitenkaan mitään valkoista näy.  Oispa kiva olla jollain geologin opastamalla retkellä täällä! Kivet ja kasvit kiinnostavat. Puhelimeen voisi ottaa sovelluksen, joka kertoo mikä puu tai pensas kulloinkin on kyseessä, mutta en taitaisi viisastua, jos vastaus olisi jotain Pyreneitten myrkkypaatsama tms. Karhunvatukoita kyllä kasvaa ihan joka paikassa! Niin Ranskan puolella kuin täälläkin. Ranskan alankomailla suosituimmat viljelykasvit näyttävät olevan maissi ja auringonkukka. Niitä peltoja sitten on riittänyt!

Teiden varsilla on aina silloin tällöin liikennemerkkejä, joissa kiviä putoilee vuoren rinteeltä. Alla lukee reguerde, muista!  Että jos kivenmurikka sieltä tippuu autosi katolle, niin on siitä ainakin muistutettu. Kiviä riittää. Niinpä uutta vanhaa kivimuuria tehdään monessa paikassa. Kuulemma vanhalla tyylillä. Jos sementtiä käytetään, niin se ei saa näkyä.

Talot on lähestulkoon kaikki rakennettu kivistä, pienemmistä tai isommista lohkareista, rapattuja ei juuri näe. Mutta kaikki talot on hienoja, siistejä. Ranskassa puolestaan näkyi paljon slummeja pikkukaupungeissa, joistakin taloista tuli ihan nostalgiset muistot mieleen. Ihan kuin oltais oltu vanhassa kunnon Neukkulassa tai Mustamäel ennen vapautusta. Ja kylien rapatut  talot, jotka lähtevät suoraan kapeasta jakakäytävästä, näyttävät kyllä pittoreskeiltä, mutta oikeastaan ovat melkoisen rapistuneita. Toisaalta Ranskassa oli joka paikassa aurinkopaneeleja ja tuulimyllyjä. Belgiassa näin kerran jopa kerroksittain tehdyn aurinkopaneelirakennelman. Kuin terassitalo, joka terassille paistaa. Espanjan Pyreneillä olen tähän mennessä nähnyt yhteensä viisi aurinkopaneelia, enkä yhtään tuulimyllyä. Etelämpää varmaan löytyy. Eikähän näistä Pyreneistäkään ole tullut nähtyä kuin pieni osa. Aragonian itsehallintolue.

Jos Ranskan Pyreneet on pyöräilijöiden paratiisi (heitä oli varmasti viisi kilometrin matkalla), niin täällä näet vain jokusen harvakseltaan. Vuorikiipeilijöitä nämä vuoret varmaan houkuttelevat. Ja patikoijia. Onneksi ei oltu pahimpaan loma-aikaan. Nyt oli just hienoa, ilmat suosivat, parin päivän vähäinen sade oli tervetullutta. Mutta serpentiiniä on tullut ajettua tarpeeksi nyt vähäksi aikaa. Yhtään kertaa ei tullut vaaratilannetta, pari kertaa jouduttiin peruuttamaan levennykselle, mutta koko ajan sai jännittää, tuleeko 130 asteen kulman takaa iso Lexus sillä asenteelle, ettei tässä kulmassa kukaan ole ennenkään vastaan tullut. Jos silloin itse on kallioseinämän puolella, niin hyvä. Mutta aina sitä ei ole. Ajattelin kotona tsekata löytyykö tietoja, paljonko on sattunut onnettomuuksia, montako autoa on suistunut jonnekin syvyyksiin. Oikeasti, usein en todella ole voinut katsoa ulos sivuikkunasta. Ja hattua nostan Pieterille, että on jaksanut ajaa niilläkin teillä, joilla rajoitus on ollut 30 km/t ja oma järki on sanonut, että niin huima vauhti voisi olla kuolemantuomio. Hikeä on pyyhitty. Ja kotona on kyllä olut maistunut! Ja viini.

Kilometrejä muuten on tähän mennessä mittarissa 5900. Että silleen. Tuskin enää tässä iässä monta tällaista matkaa tehdään.

 

 

ihmisen kanssa, jonka kiihtyvyys saattaa olla 0->100/10 sek. Ihan iisisti selviää, kunhan ei huomauttele mistään ja on tyytyväinen kaikkeen. Ja niin hän se on, jos jokaisen paikan valinta ei mennyt ihan putkeen, siitä saa toinen osapuoli vain syyttää itseään. Turha siitä minun on huomautella. Jos maa-tarran hankkiminen autoon on ykkösasia, josta hössätään päiväkausia, mutta minun meikkikynien teroittimen hankinta on tuhahduksen arvoinen, mitä sitten? Turha siitä on pultteja ottaa. Onhan oma identiteetti tärkeä, tytär muistutti. Meikkiä ilman sen sijaan voi olla (paitsi minä oikeastaan en...).

Ja jos tulee peruutettua hieman puskuria kiinni seinään, on parasta olla huomauttelematta. Ajattelen vain, että onneksi en ollut minä. Enkä tietenkään missään tapauksessa muistuta siitä, mitä kävikään edellisellä Euroopan-matkalla. Tuli nimittäin mojova reikä Subarun takakonttiin. Joka kerta saa vain todellakin olla iloinen, etten se ollut minä😉.

Pieter haluaa olla se, joka päättää kaikesta, suunnittelee kaiken itse, kysymättä minulta. Muistatte ehkä, että Waya-koirakin meille hankittiin neuvottelematta minun kanssani ollenkaan. Onneksi nappiin meni, minä tykkään eläimistä, kissoista ja koirista. Monet asiat ovat minulle ok, jos jotain olisi todella sellaista, mistä en pitäisi, niin tietysti huomauttaisin, mutta kun yleensä ajattelen, että ihan ok, ei ole  niin väliä, pikku juttu, niin mitä sitä turhaan jäkättämään mistään.

Säilyy sopu ja matka onnistuu. On itselläkin hyvä mieli. Tähän mennessä, elokuun alkupuolelta tänne Ranskan Pyreneideille (onko taivutus oikein? Vaiko Pyreneet, Pyreneille?) kaikenlaista on nähty, pikku hankaluutta siellä täällä (esim piti olla omat lakanat tänne majapaikkaan, sain Hollannista mukaan vanhat vaatekeräykseen menevät, singlet, mutta peitto ja patja onkin tupla. Siispä lähimpään Carrefouriin uusia ostamaan. Hoitui!)

Oispa oikeastaan ollut mielenkiintoista alkaa tutkia eri kansallisuuksien arkielämän eroja. Siis, jos olis nuorena tajunnut. Mistä ne erot johtuvat.

Nyt, kun  pitkästä aikaa ollaan Hollannissa pähkäilen taas kerran näitä eroavaisuuksia, nyt siis vain hollantilaisten ja suomalaisten kohdalla. Talot ja maisemat on jo tsekattu, kaikki näyttää todella erilaiselta. Taloissa ei ole kivijalkaa, ei ainakaan näkyvissä, joka talolla on pieni puutarha kadulle päin ja toinen isompi takapihalla. Ruskeista tiilistä on talot rakennettu, siellä täällä näkyy valkoisiakin, katoilla on jo monissa aurinkopaneelit, mutta usein katot on tehty ruoista. Varsinkin ns. tolppatalot ovat idyllisiä, ikivanhaa tyyliin rakennettuja. Talon keskellä on jykevä tolppa ja siitä lähtee paksun ruokomaton peittämä katto neljään suuntaan. Sisällä taloissa ja  asunnoissa on yleensä useampia kerroksia. Niiden välillä joutuu selviämään  jyrkistä portaista, joiden askelmat ovat hengenvaarallisen kapeat.

Piha yleensä päättyy kanavaan. Siellä talollisille lilluu vene odottamassa, toisilla iso, toisilla pieni. Varastossa on jokaisella tietenkin sähköpyörä. Joka ikkunalla (jotka ovat todella matalalla) on naapurien ihasteltavana kukkia ja/tai koristeita, yleensä pareittain. Puutarhojen näyttävyydellä taidetaan oikein kilpailla! Kadut ovat kapeita, kylä- ja pihateitä. Päällystetty pienillä neliskulmaisilla kivillä useammin kuin asfaltilla. Kuulemma tällaiset kiveytystyöt tekee nykyisin kone, painaa tiehen tuosta vain kiviä aina neliön kerrallaan. Kylien ulkopuolella näitä kapeita (yleensä) viivasuoria teitä reunustaa rivi jykeviä puita, joskus väärärunkoisia kovujakin. Milloin puurivi loppuu, alkaa loputon peltoaukea, lehmiä sadoittain, lampaita tuhansittain. Tai sinne päin. Ja hevosia kuin lännessä ikään. Meillähän eivät eläimet taida ulkona laiduntaa, josko niitä edes nykyisin onkaan.

Entäs ne tavat! Sehän jo tiedetään, että meillä otetaan kengät jalasta sisään tullessa. Paremmissa kekkereissä meillä vaihdetaan sisäkengät jalkaan. Mutta ei täällä! Ilmankos lattiat on täynnä heinää ja hiekkaan. Mutta kun mattoja ei ole, mahtaako hiekan määrällä olla niin väliä! Ruoasta ei kiitetä aterian jälkeen, sanotaan vaan että ”het was lekker” (olipas hyvää! Lekker- sanalla on kyllä monta muutakin merkitystä). Lounaaksi syödään leipää, aina saman sorttista, leipäkoneesta näyttää olevan kotoisin. Vähänlaisesti on leikkeleitä, marmeladia sen sijaan paljon. Kahvia tai teetä näitten voileipien kanssa. Ja veitset heiluvat, livahtavat välillä suuhunkin. Ja meikäläinen  kaunosielu tietysti kauhistelee.

Kylään tultaessa tarjotaan heti kahvia tai teetä. Ehkä jotain paakelseja tai keksejä. Sitten vasta tulee ruokaa.

Ja mikä muu on erilaista? Että meidän pankkien kansainväliset maksukortit, visat ja masterit, ei näille käy! Ollaan sentään Euroopassa ja EU:ssa. Ja nykyajassa. Käteistä pitää olla tai oman pankin myöntämiä kortteja. Lidl hyväksyy kortit, koska on kansainvälinen firma, mutta Cirtymarkettia vastaava Alber Hein-ketju ei hyväksy eikä lempikauppani HEMA. Eikä moni muu. Pah. Nytpä kirjoittamaan Hemalle, että vaihdan hovihankkijaa!

Uusimmat kommentit

10.09 | 17:46

Hei oletkohan sisareni? Laita viestiä jos tuntuu siltä. P.0452019202 .t.pertti

...
15.06 | 20:17

Sitä ajatellen juuri, klo 9

...
15.06 | 16:12

Muistithan varata aamuajan kun pitää olla syömättä ennen niitä kokeita

...
18.05 | 12:34

Hei,
Lähtikö keinutus pois yhtäkkiä vai helpottiko hiljalleen?entä teitkö joitain harjoituksia oireiden helpottamiseksi? Itsellä ollut samanlaisia oireita nyt.

...
Hei!
Kokeile tehdä oma kotisivu. Minäkin tein! Se on helppoa ja sitä voi kokeilla ilmaiseksi
ILMOITUS