Tänään ajattelin...

Oh, Kevin Costner!

Pieter kyseli tuleeko TV:stä mitään. On jo tottunut siihen, että katsotaan joku leffa eli hän siirtyy 10 minuutin päästä tietokoneelle. No eihän sieltä tuu kuin jotain Terminaattoria tai muuta pöhköö ja ai niin, Bodyguard. Ei jaksa, se on nähty jo ainakin neljä kertaa. Antaa nyt jo olla.

Olen jo varmaan kertonut, mutta kerrottakoon vielä uudelleen ikimuistoinen iltapäiväni Vaasassa. Olin ottanut ison kolmostuopin ja Iltalehden vaasalaisessa baarissa, asettunut nautiskelemaan elostani odotellessani lentokenttäbussin lähtöä. Kurssi oli mennyt niinkuin nyt kurssit menevät Vaasassa. Kuulijakunta seuraa ilmeettömänä pelehtimistäni siinä seurakunnan edessä. Tehän tiedätte, Vaasa, kuollut kaupunki.

Baarissa sitten yllättäin joku vaasalaisnainen heräsi eloon, pyysi minua seurakseen kun mies ja poika vain pelasivat pajatsoa tai muuta lapsilta kiellettyä. Olin todella a) ilahtunut, b) hämmentynyt. Siinä tuli sitten puheeks, että odottelen tässä lentokenttäbussia, muutama tunti on aikaa. Olisin mennyt eläviin kuviin, mutta kaikki oli jo nähty. Bodyguardikin. Niin oli tämä nuori rouvakin. Siitä hän intoutui ylistämään Kevin Costneria. Ja avot, johan löytyi yhteinen sävel. Kevin Costner, yhteinen idolimme! Nuori rouva huuteli miehensäkin paikalle: tuu tänne, voitko uskoa, tämäkin tykkää Kevin Costnerista! Ikimuistoinen iltapäivä.

Tänään tsippailin TV:tä, ei mitään, hm, josko vähän kuitenkin vilkaisisi tuota Bodyguardia. Yhtäkkiä edessäni on ikäänkuin uusi, ennennäkemätön elokuva. Hei, tuota en muistanut, enkä tätä. Taas kerran tajusin, että hyvät elokuvat eivät vanhene vaan antavat aina jotain uutta. Ja tässä oli nyt vielä tieto tieto siitäkin, että Whitney Houstonia ei enää ole. -Ja kevin Costnerkin on vanhentunut, sen elokuvia ei ole enää nähty aikoihin. Mitä sinulle kuuluu, Kevin?

 

Miks elämä tökkii niin pahasti, ettei sitä voi hallita enää?. James Dean, Tapio Heinonen, Marilyn Monroe,  Heath Ledger,  Whitney Houston, te  ikinuoret, joista aika jätti. Mutta joista jäi jäljelle taideteoksia. Niissä elätte edelleen, ikuisesti.

 

Oli miten oli, mikä tunne-elämys taas tämä Bodyguard! Aina muistan sen vaasalaisen, täysin valtavirrasta poikkeavan nuoren naisen (olis ihana tavata hänet joskus vielä!) ja aina tulen muistamaan tämän elokuvan tuomat fiilikset.

I will always love you!!

 

PS. Plääh, tytär tuli kylään. Sanoi, että heillä oli katsottu sitä idiottimaista Bodyguardia, poikaystävä oli halunnut. "Sen kun on kerran nähnyt, niin voi unohtaa samantien!", tytär paasasi. "Totaalista roskaa, sillä sankarilla ei liiku mitään muuta korvien välissä kuin uhkat ja ampuminen!"

"Jaa, tuota, mut onhan se Kevin Costner niin ihana", minä yritin. Ei auttanut, ajanhukkaa oli ollut koko filmi, vaikka kuinka olisi ollut ihanat silmät sanakrilla ja sankarittarella maailman kaunein ääni...

 

 

 

Kirjoita uusi kommentti: (Napsauta tästä)

123kotisivu.fi
merkkiä jäljellä: 160
OK Lähetetään.
Katso kaikki kommentit

| Vastaa

Uusimmat kommentit

25.05 | 20:49

minulla samat oireet jo 8 vuotta joka päivä.keinuntaa kävellessä hämärässämyö pahempi. aamuisin kaikki paikallaan muutaman tunnin kun liikkuu rauhallisesti, mut

...
21.11 | 23:22

Toi urheilun seuraamattomuus ja kyvyttömyys ymmärtää yhteisöllistä onnentunnetta maaleista ja voitoista on oltava geneettistä.

...
08.11 | 20:37

Mihin noita yksityisiä tarvitaan, kun julkinen puolikin toimii, ainakin vakavien sairauksien kohdalla hyvin! Ja kun niille tulee hoppiöu, tuovat julkiseen hoito

...
08.07 | 08:24

Oisko ollut mukana Suomen somali-naisia? Höyrätäneiden suomalaisten blondien lisäksi.

...
Tykkäät tästä sivusta
Hei!
Kokeile tehdä oma kotisivu. Minäkin tein! Se on helppoa ja sitä voi kokeilla ilmaiseksi
ILMOITUS