Tänään ajattelin...

Elokuvista elämyksiä ja oppia

Olipa taas hiljaiseksi vetävä leffa Teemalla: japanilainen Lähtöjä, vuoden 2008 ulkomaisen elokuvan sarjan oscarvoittaja. Lehdessä sanottiin, että se on hyvällä tavalla vanhanaikainen elokuva, verkkainen tunnelmaltaan. Minulle se oli ihan tarpeeksi vauhdikas ja nykyaikainenkin. Mutta ehkä hyvällä tavalla vanhanaikainen, eli ei ryminää, ei liiottelua, eikä myöskään tehdyn taiteellinen. Musiikki yhdisti kauniisti vainajien arkkuun valmistamiset sielun matkaan saattamiseen. 

Pieni pala Japania, japanilaisuutta. Loistavat näyttelijät. Ja se kuolema. Kuoleman lopullisuus ja välttämättömyys. Kuoleman edessä joudumme nöyrtymään. Kun se tulee, ei meillä ole mitään jakoa. Harvoin se antaa armoa. Jos antaa, niin väliaikaisesti vain. Kuolema on hyväksyttävä. 

Toisenlainen elokuva oli Kvartetti. Siinäkin kuolema oli läsnä, väijymässä. Lähtijät tuntuivat olevan valmiita, mutta niin kauan kuin henki pihisee, nautitaan elämästä. En ole nähnyt -valitettavasti - teatteriesitystä, kaksi kertaa kävin paikan päällä lippuja kyselemässä. No hope. Mutta lehdestä luin, että esitys poikkesi kovasti elokuvan versiosta. Kaupunginteatterissa huumori kukki, toki elokuvassakin, mutta farssista leffa oli kaukana. Teatteri nojautui kuuluisten näyttelijöiden ammattitaitoon, elokuvassa oli hyvien roolisuoritusten lisäksi silmänruokaa: ympäristö, upea linna, jossa muusikoiden vanhainkoti sijaitsi, lämpöä, hellää välittämistä ja läsnäoloa. Ja se musiikki! Sivuroolit oli miehitetty oikeilla oopperatähdillä ja orkesterimuusikoilla, aikanaan kuuluisia jokainen. 

Jos vertaisi siihen ranskalaiseen, Amour-elokuvaan, josta hiljattain kirjoitin, kuoleman läheisyys oli huomattavasti vähemmän raadollista Kvartetissa. Huumorilla mennään, eletään (kuin) viimeistä päivää. Amourissa kuoleman odotus oli ahdistavaa, vanhuus oli rankkaa avuttomuutta, epätoivoa. Noh, elokuvat on tarkoitettukin erilaisiksi. 

Ystävien kanssa jostakin syystä tulee usein puheeksi sairaudet ja kuolema. Ehkä niistä voisi puhua vähemmän tai ainakin huolettomammin. Vai pitäisikö valmistautua? Pohtia ja kääntää asia ympäri ja nurinpäin. Siskoni ei halunnut puhua kuolemastaan, jonka hän tiesi olevan nurkan takana. Hän sijoitti asian lokeroon: ei kiinnostava. Mitä sillä on väliä, sitä kuolee kun kuolee, hän tuumi. Niinhän se on, mutta...

Tunnustan, että joskus nuorena ajattelin jostain vanhasta tädistä: mitä se nyt kalliin minkkiturkin meni ostamaan, kohtahan se kuolee kuitenkin. Täti saattoi olla 60 v, minun silmissäni toinen jalka haudassa. Sisareni osti viime hetkillään uuden hellan, vaikkei voinut syödä enää. Ruoanlaittokin siis oli enää toiveajattelua. Kahden kuukauden kuluttua hän kuoli.  

Ei, kyllä se on  niin, että pitää elää loppuun saakka, viimeiseen päivään. Matkustella niin kauan kuin jaksaa, harrastaa, käydä ulkona, syödä hyvin, liikkua, pitää itsestään ja läheisistään huolta. Kuolema tulee joka tapauksessa oman aikataulunsa mukaan.

Kirjoita uusi kommentti: (Napsauta tästä)

123kotisivu.fi
merkkiä jäljellä: 160
OK Lähetetään.
Katso kaikki kommentit

| Vastaa

Uusimmat kommentit

25.05 | 20:49

minulla samat oireet jo 8 vuotta joka päivä.keinuntaa kävellessä hämärässämyö pahempi. aamuisin kaikki paikallaan muutaman tunnin kun liikkuu rauhallisesti, mut

...
21.11 | 23:22

Toi urheilun seuraamattomuus ja kyvyttömyys ymmärtää yhteisöllistä onnentunnetta maaleista ja voitoista on oltava geneettistä.

...
08.11 | 20:37

Mihin noita yksityisiä tarvitaan, kun julkinen puolikin toimii, ainakin vakavien sairauksien kohdalla hyvin! Ja kun niille tulee hoppiöu, tuovat julkiseen hoito

...
08.07 | 08:24

Oisko ollut mukana Suomen somali-naisia? Höyrätäneiden suomalaisten blondien lisäksi.

...
Tykkäät tästä sivusta
Hei!
Kokeile tehdä oma kotisivu. Minäkin tein! Se on helppoa ja sitä voi kokeilla ilmaiseksi
ILMOITUS