Ystäväni halusi osallistua opettaja Antti Korhosen tukemiseen. Hän laittoi nimensä adressiin, kuten kymmenet tuhannet muutkin sekä kirjoitti yleisöosastoon. Ihan oikein.
Olen nähnyt vain yhden kirjoituksen,
kolumnin, jossa opettajaa on moitittu siitä, ettei maltti säilynyt, vaan tuli lähdetyksi lapselliselle linjalle. Varmaan jotkut muutkin ovat olleet tätä mieltä, useimmat kuitenkin ymmärsivät Korhosen toimintaa
ja paheksuivat niin rajua toimenpidettä, kuin työsuhteen purkua. Oli miten oli, kyllä aikuisellakin täytyy olla oikeus joskus ärähtää. Varsinkin kunnon syystä. Tilanteet ovat niin nopeita, joka asiaa ei aina ehdi
harkita. Mutta uskoisin, että erityisopettajalla on jo ammatinvalinnakin huomioon ottaen hieman tavallista pitempi pinna noiden teini-ikäisten häiriköiden suhteen.
Tuntuu, että meillä käytöstavat ovat nuorilla
pahemmin hukassa kuin muualla. Onkohan se vain mutu-asia, vai onko todella näin? Suomessa varmaan suurin osa nuoria on ihan tavallisia, kunnollisia, mutta hekin ovat monesti estyneitä ja hämillään asioista, jotka muualla tuntuvat iskostuneet
nuoriin jo äidinmaidossa. Ei osata sanoa päivää naapureille, ei oteta lakkia/pipoa päästä sisällä, ei avata ovia, ei anneta bussissa paikkaa, ei osata sanoa kiitos, kun joku sanoo, että ompa sinulla kivannäköinen
takki jne. Usein se on varmaan ujoutta, ei sitä kehtaa sellaista...Eli lapsi ei ole oppinut. Vanhemmat eivät ole opettaneet. Jos ihan pienenä jo selitetään, että näin tehdään, tämä on tapana ja myöskin
lapset tekevät näin, voisivat tavat istua jo selkäytimessä. Huom, en nyt puhu siitä ihan sikamaisen huonosta käytöksestä: siitä v-sanojen viljelystä ja mummojen potkimisista. Ihan tavallisissakin tavoissa riittää
moittimista: niitä kun ei ole ollenkaan, niitä tapoja.
Koulussa ei ole mitään tapakasvatus-oppiainetta. Hyvät tavat-kasvatus kuuluisi jokaiseen oppiaineeseen, mutta missään sitä ei vaadita, mitenkään
opettajilta ei edellytetä, että he ottaisivat tämän asian huomioon opetuksessaan. Historian opettaja puhuu menneitä, biologian opettaja selittää kukat ja mehiläiset samoin terveystiedon opettaja, kotitalousopettaja selittää,
mikä on hyppysellinen ja miksi kerma juoksettuu, saksan opettaja puhuu saksaa. Luokanvalvojan harvoilla tunneilla kerrotaan... jaa, mitä? Missä on sosiodraama, missä ovat elokuvat, joista voisi keskustellen opetella moraalia, arvoja, empatiaa,
missä ovat runot, niiden tulkinnat, herkkyyden näkemisen taito, missä lehtikirjoitukset, joita voisi tarkastella monelta kantilta. Entäs se ruokailu, smalltalk, pöytätavat?
Monet vanhemmat eivät kertakaikkiaan osaa
eivätkä huomaa. Monet eivät välitä. Mielenkiintoista on seurata lapsiperheitä kaupassa tai ravintolassa. Miten harvat puhuvat lapsilleen, selittävät, kertovat. Monet eivät edes vastaa lastensa kysymyksiin, enintään
sähähtävät jotain vihaisesti. Lapsille ei hymyillä, heidän kanssaan ei pilailla, vitsailla, saati sitten, että opetettaisiin. Oppia ikä kaikki, kun ihminen on pieni, joka hetki hän oppii. Jos ei opeteta eikä
edes huomata häntä, kyllä hän keinot keksii, miten tulee huomatuksi.
Viimeistään sitten, kun pääsee haistattelemaan opettajalle. Ja valmistuu työttömäksi työnhakijaksi.
PS. Kerran
juttelin nuoren tytön kanssa Jokelan asemalla junaa odotellessa. Hän oli menossa töihin Järvenpäähän. Oli lämmin kesäpäivä. Tytöllä oli pusero, joka ei jättänyt rintavarustuksesta paljoa
piiloon. Hänen työpaikkansa oli musiikkileikittäjänä jossain lastentarhassa. Harjoitelijana. Mietin, pitäisikö minun uskaltaa olla hieman tätimäinen ja sanoa, että soveliaampi pukeutuminen voisi varmistaa paikan
myöhemminkin, harjoitteluajan jälkeen.