Kuuntelen tässä kirjoitaessani samalla Michael Bùblen musiikkikoostetta Youtubelta. Tarjottiin hänen viimeisintä singleään kuunneltavaksi samalta kanavalta sähköpostissani, kun olin muka soittanut sitä
viimeksi. Ehkä olin. Joka tapauksessa NE TIETÄVÄT. Ne tietävät, mitä katson ja kuuntelen, mitä sivuja selaan. (Voi luoja, tuleepa hyvää musaa! Tää Búblehan ei tee omaa musiikkia, mutta hällä
väliä. Minä olen 60-luvun kasvatteja, ne kappaleet jysähtää.)
Luin koko alkuehtoon (kunnes alkoi ilmaantua niitä mikroskooppisia mustia lentäviä viholliskoneita: ulkoavaruuden atomeja, jotka tuhoavat tämän
maailman vähitellen: mäkäräisiä!!!) sunnuntain Hesaria, juttuja laidasta laitaan: kammottavista/pelottavista/ihastuttavista tietokonepeleistä, mustien hyödyntämisestä köyhyys-mainoksissa, Afrikan elpyvästä
kulutusvoimasta, aidsiin kuolleista ja homoista yleensä, koulujen interaktiivisesta Wilma-systeemistä (jossa joku hermostunut kolumnisti-äiti halusi pestä kätensä kotien vastuusta), vihreästä pyöräilijästä
... Apua, infoa puskee läpi sellaisella voimalla, ettei sille voi mitään. Päälle tulee kuin hyökyaalto. Tsunami.
Saanko pyytää Hesari: hieman vähemmän tarjontaa, eihän tätä enää
tavallinen keski-iän loppupuolella oleva täti-ihimen voi sulattaa. Noh, jos et ymmärtänyt: leikkiähän tämä vain oli. Haluan sanoa: jos joku moittii Hesaria tylsäksi tai yksipuoliseksi, niin hän on väärässä.
Yksiselitteisesti väärässä. Ja kuukausiliitettä en ole edes aloittanut. Jos se ilimoja pitelee, niin aionpa laistaa noista ikuisista puutarhahommista ja istua terassilla nenä kiinni siinä magasinessa. Vielä en ole edes
kurkannut, mistä Ilkka Malmberg tällä kertaa kirjoittaa (kirjoittaako edes?), mutta osaan jo odottaa.
Kuulokkeissa edelleen Michael Bùble: Life is a wondeful thing...