Minulla on ystävätär, joka ei takuulla ole astunut HenkkaMaukan ovesta sisään saati sitten Lindexiin tai Anttilaan. Vihreää korttia hänellä ei ole, eikä plussakorttia. Pärjää ilmankin,
bonuksien tai pisteiden metsästys ei ole hänen juttunsa. Ikäväkseen on joutunut pankkikortin hankkimaan, kun ilman ei taida tässä maailmassa enää pärjätä.
Hänen kanssaan pääsen ihan
uuteen maailmaan, kun lähden seuraksi shoppailemaan. Minun hovihankkijani kun on juuri tuollainen yllämainittu jättiketju tai Prisma tai Tarjoustalo. Ilahdun, kun saan vitosella kaksi t-paitaa, jee. Saan väristyksiä, kun näen
lapun: ota kolme, maksa kaksi. On päästävä penkomaan. Entäs sitten kirpputorit! Mitä löytöjä sieltä voikaan tehdä!
Perjantaina tsekkasimme ystävättäreni kanssa Korkeavuorenkadun putiikit
läpikotaisin. Sisustusta ja vaatteita. Yhden ikkunan takana näin sen Matin Susannan istumassa putiikkinsa pöydän takana. Ystävättäreni ei tiennyt kenen Matin ja minkä Susannan. Hän ei ole ilmeisesti lukenut
Seiskaa (no en ole kyllä minäkään, mutta lööppejä nyt sentään tulee vilkaistua!). Ikkunassa Susannalla oli pikkuruisia vauvan kenkiä, kimaltelevia, strassein koristeluja. Koko ikkuna sädehti. Keittiökaupassa
kääntelimme turhia kapistuksia, hypistelimme teepakkauksia ja ihastelimme kylmä-kalle-eväsrasia-yhdistelmiä. Vaateliikkeissä oli paljon asiakkaita. Kalliit uniikkivaatteet yllään, päivetys ja nyrpeä ilme kasvoillaan.
Joillakin oli lompakko vierellään miehen hahmossa.
"Paljonko maksaa tuo kulta- ja hopeavaate?" kysyi lompakon haltija myyjältä.
"Ai tämä", myyjä tarttui ihanan seitinohuen kultaisen ja hopeisen tunikan
liepeeseen. "Tämä on italialainen, aivan ihana. Kullattu ja hopeoitu, nyt se on alennettu 30 prosenttia, vain 427 euroa." Mutta lompakon ryppyinen rouva ei ollut kiinnostunut tunikasta. Kuka tietää, ehkäpä se tulisikin salarakkaalle.
Ystävättäreni sovitti huoletonta bleiserin tyyliin tehtyä villatakkia. Nyt saisi halvalla, alle 200. Hän jäi pohtimaan asiaa. Vieressä diplomaatinrouva sovitti ihanaa miehustasta kirjailtua leninkiä. Se ulottui nilkkoihin.
Väljällä leningillä sai hyvin peitettyä makkaransa. Minua hävetti hieman, kun en itse ollut tajunnut, että ei pidä vetää makkarankuorta päälleen, ellei vyötärölinja kaarru tasaisesti
vaan on täynnä muhkeita pullistumia. Sitäpaitsi näillä leveyspiireillä tuntuu valkoinen ja ohut hulmuava tunika olevan päivän sana. Joka ainoalla putiikin pitäjällä oli sellainen yhdistettynä valkoisiin
nilkkapituisiin housuihin. Arkinen kirkkaanvärinen t-paita on auttamattoman vulgääri. Siten pukeutuneita ihmisiä ei tarvitse noteerata. Ystävättäreni oli ennakoinut tämän, hänen yllään oli hillittyä
ja tyylikästä.
Kahville poikkesimme trendikkääseen kahvikauppaan. Nuori myyjätär oli suloinen, kaunis kuin filmitähti. Kahvi oli hyvää.
Sitten astioita hypistelemään. Mikä
onni silitellä tarjottimia ja lusikoita, joista jokaisella oli erilainen varsin. Mikä lahjatavaroiden runsaus. Mikä kekseliäisyys ja luovuus. Suloinen lasitettu vati, 175 euroa. Eräässä sisustusliikkeessä istui
TV:stä tuttu sisustusarkkitehti Marko edessään kahvikuppi ja paakarin tuotteita pussissa. Pakkohan sille oli sanoa se. No siis, että "TV:stä tuttu..." Markoa nauratti, vaikka se varmasti kuulee sen sata kertaa päivässä.
- Tässä liikkeessa suoritettiin tarkempi katselmus erään päiväpeiton osalta. Kaunis kuin mikä, off-whitea ja nutriaa ja nyt vain 350, normaalihinta 530. Mietintämyssyyn.
Antikvariaatista tarttui kirja mukaan,
sitä oli Suvi Ahola juuri kehunut Hesarissa.
Sitten ruokapaikkaa etsimään, Hesarin entisen talon (Ludviginkadun) sisäpihalta löytyi mukava ravintolaterassi , Groteski se oli nimeltään. Salaatti oli hyvää
ja lounasaikaan jopa sopuhintaistakin. Tytär soitteli samaan aikaan Serenasta, jossa he olivat juuri syöneet hampurilaiset. "Moskaa. Suorastaan myrkyllistä, siitä olen varma! Karsinogeenejä, lisäaineita", kuului arvio. Ja kalliinpaakin
kuului olleen kuin meidän lounaamme.
Kierroksemme kruunasi lasi roseta Kalevankadulla, elegantissa viinibaarissa, tai siis kadulla. Mutta minulla maistatettiin paria erilaista roseta, joista sitten tein valinnan. Hyvää, mutta edulliseksi
en sanoisi.
Päätin aloittaa uuden elämän: tuollainen kierros silloin tällöin nostattaa mielialaa, antaa hippusen ylellisyyttä arkeen. Kunhan vaan muistan seuraavalla kerralla pukukoodin.