Jokakesäinen aihe lehtien palstoilla on mökkivieraat. Voi itku, mikä ilo saada vieraita. Mainoksessakin isäntäväki kaivaa keksit esille, kun ne lopulta saapuvat sankoin laumoin.
Meidän mökki on sen
varran kaukana, että keksien viimeinen käyttöpäivä ehtii hyvinkin käsille, ennenkuin näin kaus ketään kerkiää. Sentään eräät veneilijäystävät tulivat ilahduttamaan heinäkuista
perjantai-iltaa. Viimekesäistä perua oli lupaus tulla. Hauskat vieraat, vieläpä veivät meidät seuraavana päivänä kanava-ajalulle, kanavia kun täällä Heinävedellä riittää.
Jos
ei lähempää jaksa tulla enempää vieraita, eipä hätää: Hollannista tuli sukulaisperhe mutamaksi viikoksi jo toista kesää. Kierrätettiin puoli Suomea, pitäähän nyt muutakin nähdä
kuin meidän niememme nokka. Mutta opan ja mummi-Kaarinan mökki on kuitenkin se paras. Mikäs, eipä valittamista: viime talven jäiden vinoon siirtämä laituri tuli siinä oikaistua uimisten lomassa (aikamoinen homma, mutta
pikkupojat ja kirpun kokoinen tyttö olivat aamusta innolla menossa veteen: nyt siirretään se laituri!), kaislat tuli leikattua ja koottua kekoon rannalle, heinäseiväsrakennelma kukka-amppelia varten tuli rakennettua koiran kanssa leikkimisen
ohella. Perhe pusaa koko ajan kaikenlaista. Äiti keittää ja siivoaa, isä tiskaa ja pyykkää. Lapset uivat ja mesovat, keksivät kilpaa koiruuksiaan. Perheellä ei näytä olevan ollenkaan armoitettua laiskottelun
lahjaa. Voipi sanoa, että ovat helppoja vieraita. Työleirimeininki on sujuvasti siirretty vieraille. Itse saan rauhassa kuljeskella metsässä mustikoita etsimässä (tänä vuonna jokainen, joka on jonkun pläntin niitä
löytänyt, pitää salaisuuden visusti itsellään! Niinpä en minäkään aio tässä paljastaa omaa blueberryhilliäni)
Mutta makuusijoista on pulaa, sillä tämä meidän rantasauna,
jonka parvella tätä kirjoitan, ei vieläkään ole valmis. Valmistuu hissukseen kuin Iisakin kirkko, tehän tiedätte...Niinpä, jos joskus vielä saan nukkua omassa sängyssäni, ei onnella tule olemaan rajoja!