Tänään ajattelin...

Elämä on

... sanottiin taannoisessa mainoksessa. Niinpä. Koko ajan tapahtuu odottamattomia asioita, elämää suurempia asioita. Aikoinaan ei olisi voinut uskoa, että pankit menevät konkkaan,  KOPpikin, ja että Neuvostoliitto hajoaa ja rautaesirippu murtuu (tosin yritystä tuntuu riittävän sen jälleenrakentamiseksi!), mutta Nokian menetys oli kai sentään odotettavissa. Vai luuliko joku sen vielä nousevan jaloilleen? 

Koko viikon asiaa on vatvottu, käännetty joka puolelta. Pitäähän surutyö tehdä. Pitäähän suuri muutos saada kelata perusteellisesti. Ilkka Malmbergilla oli mukava kirjoitus tänään. Hän ei pohtinut, oliko Elop konna tai Troijan hevonen tai loismato etanan sarvissa. Hän pohti sitä, mitä Nokia teki meille suomalaisille, meidän itsetunnolle. Itsekin muistan muutamaan kertaan kertoneeni ulkomaalaisille, että Nokia on suomalainen tuote, syntynyt jatkumona kumisaappaita ja sittemmin kaapeleita valmistavalle yritykselle. Moni oli luullut merkkiä japanilaiseksi. Nokia, Nagasaki, Sukijaki, Tokio, Furushima, Hiroshima...

Ylpeänä selitin Nokiaa, selvästi se tuntui siltä, että "tällaisia me suomalaiset ollaan, moderneja, innovatiivisia, osaavia... Koulut on topten number one, design on parasta, mitä voi olla, muusikot, jääkiekkoilijat ja formulakuskit ihan omaa luokkaansa, kansa on hyvin erikoista, kiehtovan omaperäisiä heimoja koko maa pullollaan, on luontoa, on väljyyttä, on puhdasta, luomua, rehellistä, osaavaa, taiteellista.." Rinta rottingilla sitä on oltu ja selitetty ja todelta se on tuntunut.

Eihän se minnekään ole hävinnyt tämä tunne. Ei Nokia hajonnut taivaan tuuliin, ei tehnyt konkkaa, ei flopannut täydellisesti. Epäonnistumisia sattuu, väärinarviointeja. Kilpailu on kova. Liian kova, mutta minkäs teet. Elämä on.  Eihän Nokiaa ihan mille tahansa pikkupajalle myyty. Myytiin suurimmalle ja kauneimmalle. Kelpasi! Ja know-how on sellaista, jota ei voi myydä. Tai voi, mutta se ei silti omistajaltaan vähene. Eivät kaikki osaajat häviä tästä maasta, ei tieto häippäse täältä noin vain yhtäkkiä. Jaa, ettäkö me muut jäätäisiin tänne sormi suussa ihmettelemään, että jokos me laskeudutiin alas puusta? 

Jossakin tutkimuksessa sanottiin, että suomalaiset ovat hyvin kansallismielistä sakkia. Amerikkalaiset ovat sitä varmastikin vielä (paljon) enemmän. Mutta me suomalaiset, mites on? Taitaa olla niin. Minä ainakin koen ylpeyttä suomalaisuudestani. Nuorena tyttönä ollessani maailmalla ei ollut ihan samanlaista fiilistä. Vähän sellainen alisteinen olo oli, niin, tuota...minä oon Suomesta... (anteeks kun oon olemassa) mahdatteko tietää, missä se sellainen (metsäläisten asuttama pläntti) on? Ihan kuin olis jonkun takapihalta kotoisin. 

Kyllä Nokialla on ollut oma osansa imagon ja kansallisen itsetunnon nostattamisessa. Eihän sitä mitata voi, mutta minusta se tuntuu loogiselta. Me on luotu suuri ja kaunis. Ei se katoa. Se on kerran ollut ja historia on aina olemassa. Mennyttä ei voi muuttaa. Oli Kairamo, oli miljoonan dollarin mies Ollila. Oli tietty määrä neroutta. Osaamista, intoa, taitoa, luomisvoimaa.

Elämässä mennään eteenpäin. Aina on noustu, aina on tästä maasta löytynyt se sampo. Vanhan väistyminen tekee tilaa uudelle.

PS. Saas nähdä, koska kiinalaiset tekee Marimekosta tarjouksen, josta ei voi kieltäytyä...

 

 

 

 

 

 

 

Kirjoita uusi kommentti: (Napsauta tästä)

123kotisivu.fi
merkkiä jäljellä: 160
OK Lähetetään.
Katso kaikki kommentit

| Vastaa

Uusimmat kommentit

25.05 | 20:49

minulla samat oireet jo 8 vuotta joka päivä.keinuntaa kävellessä hämärässämyö pahempi. aamuisin kaikki paikallaan muutaman tunnin kun liikkuu rauhallisesti, mut

...
21.11 | 23:22

Toi urheilun seuraamattomuus ja kyvyttömyys ymmärtää yhteisöllistä onnentunnetta maaleista ja voitoista on oltava geneettistä.

...
08.11 | 20:37

Mihin noita yksityisiä tarvitaan, kun julkinen puolikin toimii, ainakin vakavien sairauksien kohdalla hyvin! Ja kun niille tulee hoppiöu, tuovat julkiseen hoito

...
08.07 | 08:24

Oisko ollut mukana Suomen somali-naisia? Höyrätäneiden suomalaisten blondien lisäksi.

...
Tykkäät tästä sivusta
Hei!
Kokeile tehdä oma kotisivu. Minäkin tein! Se on helppoa ja sitä voi kokeilla ilmaiseksi
ILMOITUS