Tänään ajattelin...

Tiellä pohjoiseen

Tien päällä pitkästä aikaa. Tällä kertaa matka suuntautuu pohjoiseen. Ensin Vaasasta Uumajaan. Laiva on virttynyt ja ränsistynyt, mutta pinalla pysyy ja perille vie. Hyvä kun on linja yleensä olemassa.  Tuettu laivaliikennehän lakkasi Merenkurkussa EU:n toimesta jo aikaa sitten kovasta lobbauksesta huolimatta. Ei siis auta valittaa laivan puodin kalliista viineistä (halvin 11 €), eikä kahvilan 8,50 €:n katkarapuvoileivistä, on oltava tyytyväinen, että yli pääsee. Uumaja sen sijaan näyttää parhaat puolensa: hotelli on pieni ja söpö. Jokaista katua reunustavat puut, jokainen talo seisoo topakasti tällingissään, maalaukset rapistumatta, nurmikot  ja pensasaidat hoidettuina.  Opiskelijoilla tuntuu olevan menossa jotkut ilkamat, heitä on liikkeellä laumoittain.  Siististi hauskaa. Ruotsinkieli kaikaa iloisesti, suomeakin kuulee.  Kaupungin keskusta kävelyalue on huomattavan siisti, toisin kuin meillä koto-Suomessa. Unohtuneet tuntuvat olevan 50-luvun opit: pidä Suomi siistinä! Tai sitten eivät uudet tulijat ole sellaisesta kuulleetkaan, eikä juolahda mieleen kantaa roskia niille tarkoitettuihin astioihin!

Mikä tekee ruotsalaisesta maisemasta erilaisen kuin Suomen? Täytyypä oikein miettiä: teillä ei näy keltaisia merkintöjä, keskiviivatkin ovat valkoisia. Liikennemerkkien numerot ovat erilaista fonttia. Talot ovat pääosin punaisia (hieman eri sävy kuin meidän punamullassa), valkoisin reunalaudoin. Monesti puutaloissa on kaksi kerrosta, profiilina sellainen Vaahteramäen Eemelin talo: toinen kerros on yhtä korkea kuin eka, ei kapene reunoilta niin kuin meillä. Auitonromuja ja epämääräisiä tallin tönöjä ei näy missään. Mitä ei myöskään näy: huoltoasemia ja tienvarsikahviloita. Niitä ei Ruotsissa ole. Ei etelässä eikä pohjoisessa. Välillä Uumaja-Hemavan (Norjan rajalla), n. 500 km,  on tasan kaksi rastplatsia pöytineen ja penkkeineen. Toinen niistä sijaitsee epäkodikkaasti keskellä kylää, sen läpi virtaavan joen rantatöyräällä (Umaälven, se juoksee koko matkan meitä vastaan jommallakummalla puolellamme kiirehtien Pohjanlahteen). Ruotsi ei siis matkailumaana innosta kovin, aina olisi poikettava tieltä muutama kilometri sivuun, etsittävä kylä tai kaupunki. Entä ruotsalaiset?  Eipä ole muuta kuin positiivista sanottavaa! Joka-ainoa tapaamamme ihminen: kaupan myyjä, koiran kanssa lenkillä oleva nuori ravintolan omistaja, respan tytöt parissa paikassa jne, kaikki hymyileviä, ystävällisiä ja eritoten ymmärtäväisiä tankero-ruotsini suhteen (jos nyt ruotsinkieli yleensä voi tankeroa olla). Pitäähän sitä ruotsia ainakin yrittää, tahtoo vain mennä sekaisin hollannin ja englannin kanssa. Mutta kun on sitä ruotsia kerran (pakosta) joutunut opettelemaan, niin johan on kumma, jos ei sitten edes himpun verran osaa!

Norjan rajaa lähetyttäessä maisemat muuttuvat, lumihuippuiset tunturit kurottautuvat pilvien lomaan. Rinteiden  ja joenvarsien mökkirivit  siellä täällä kertoivat, että turismilla täälläkin koetetaan elanto saada. Kalastus kutsuu ja vaeltelu, tosin vaellusreiteistä ei tämän tie E12:n varrella ole informaatiota. Liekö esitteissä sitten?  Kaliforniassa oli jatkuvasti kylttejä, joissa kerrotiin, että tästä lähtee vaellusreitti. (Ja: varokaa karhuja.)

Sitten Norjaan. Kovat olivat määräykset koiran rokotusten ja madotusten suhteen, passikin sille piti hankkia. Pieter on pettynyt, kun ei rajalla näy ristin sielua jolle esitellä papereita. Rajavartoijoiden mökissä on tiiviisti sälekaihtimet ikkunoiden edessä, todennäköisesti sisällä ei ole ketään.  

Maisemat muuttuvat jälleen. Mistä se luonto tietääkin, että nyt siirrytään toiseen valtioon. Tässä tapauksessa vielä EU:n ulkopuolelle. Korkeus merenpinnasta on jo 6-700 metriä, äkkiä ei ole puita, vain matalaa käkkärämäntyä ja vääristynyttä tunturikoivua. Suota ja kivistä vuorenjuurta. Luojan suuria kivipeltoja, ihmeellisiä näkymiä. Suoraa kalliota ylöspäin. Teräviä huippuja, lunta lakkina. Värit tietenkin tähän aikaan ovat ruska-paletista. Kirkkaat ja rohkeat. Mutta tiet sitten? Serpentiiniä, kuoppaa ja rosoa, pintamaalaukset rapistuneita, liikennemerkeistäkin on maali kulunut osin pois jo toistakymmentä vuotta sitten. Rahaa olis korjauksiin, mutta ei sen niin väliä. Kyllä tässä on keskiviiva, sitä ei vaan nyt enää näy.  Maalataan joskus uusiks, kunhan  ehditään.  Talot saattavat olla punaisia, mutta reunalaudat ovat sitten vihreitä tai keltaisia. Tummansiniset talot on koristeltu ruskealla ja vihreät talot sinisellä. Puutarhoihin ja nurmikoihin ei ole niin kovin paljoa panostettu, ei se kannata näin pohjoisessa... Luonto on kaunista, henkeäsalpaavaa suorastaan, se riittäköön. Oli miten oli, mutta Norjassa on jotain kodikasta, vaatimattomampi meininki kuin Ruotsissa tai välinpitämättömämpikö? (Mikä sana!)

Tämä on vasta ensimmäinen ilta, kirjoitan tätä Bodø:n läheisyydessä (napapiiriltä pohjoiseen), leirintäelueella, punaisessa mummon mökissä. Huomenna nokka kohti Lofootteja! 

 

Kirjoita uusi kommentti: (Napsauta tästä)

123kotisivu.fi
merkkiä jäljellä: 160
OK Lähetetään.
Katso kaikki kommentit

| Vastaa

Uusimmat kommentit

19.06 | 11:06

Hahaa.. just niin

...
21.04 | 21:24

Aikamoista sattumaa vai...

...
27.08 | 22:43

But ASK them if they got Canadian bacon! 😂🤣

...
26.08 | 19:25

Kiire/kiire/kiire..on tuttua tavaraa sekä omasta takaa, että tuontitavarana. 😀Mutta hermosi on kuin pajunoksa: taipuu muttei katkea.

...
Tykkäät tästä sivusta
Hei!
Kokeile tehdä oma kotisivu. Minäkin tein! Se on helppoa ja sitä voi kokeilla ilmaiseksi
ILMOITUS