Tänään ajattelin...

Arrivederci Roma

Ikuisuus on Audrey Hepburnin Loma Roomassa-elokuvan solisevan Fontana di Trevin ajoista, vielä kauemmin Gladiaattori-leffan vähemmän kepeistä tunnelmista samoissa lavasteissa (jos niin voi sanoa). Ja sitten viime viikolla tuli itse koettua tämän - anno domini - vuoden lokakuun Rooma, mielenosoituksen valmisteluja, liikennelakko (tuota kröhöm, ei se nyt ihan hirveesti vaikuttanut liikenteeseen!), miljoonat turistit ja ilmaston pehmeä pumpulisyli. Voiko Rooman nähdä noin monien lasien läpi? Vanhojen elokuvien illuusion, antiikin tapahtumien sekä tämänpäivän realismin? 

Ystäväni ja kollegani Markku on moninkertainen roomankävijä. Sain häneltä persoonallisen vinkkilistan, paremman kuin naistenlehtien sivut, joita oli sattunut juuri sopivasti ilmestymään tähän aikaan (Syysloma Roomassa?, Ikuisen kaupungin lumo!, Roomalainen syksy!). Yritin nähdä Rooman Markun silmin. Hän on lumoutunut Roomasta (ja Lontoosta ja Tallinnasta ja ties miestä muusta...). Hän on ihminen, joka lumoutuu, paneutuu ja vaikka mitä... Itse asiassa kuka tahansa pitäisi Markusta, jolla on kyky ottaa kaikesta irti se paras, matkailla omilla ehdoillaan, eikä provosoitua joistain bagatelleista turistinäkökulmallisista detaljeista. 

Näistä lähtökohdista tarkastellen Espanjalaisten portaiden mielenosoitukselta vaikuttava tuhatpäinen ihmismassa muuttui silmissäni hassuksi japanilaiseksi pariskunnaksi, joka yritti saada kaksi kakaraansa kuriin kuvanoton ajaksi, kaakattavaksi kiinalaisturistien laumaksi, jotka yritti mahtua samaan kuvaan päivänvarjoineen ja dementoituneine puolisoineen, suutelevaksi amerikkalaispariksi, joka tuntui villiintyneen tästä ennennäkemättömästä eurooppalaisesta vapaudesta, röyhkeäksi laumaksi nuoria joka kuvittelee omistavansa koko maailman sekä ujoksi suomalaisperheeksi, jolla ei ole käsitystä, miten olla. Trevin suihkulähdeaukiolle ei olisi mahtunut enempää ihmisiä, joka toisella kädessään jäätelötötterö, joka toisella rasvainen pitsan pala. Mielenkiintoinen näky. Itse monumentti siinä tahtoi jäädä vähän lapsipuolen asemaan.

 Tietenkin aukiolla kuljeskeli joukko katukaupustelijoita, mista maista ja maanosista, vieraista ja oudoista. Pakistanista, Afrikan valtioista, Bangladeshistä, mustia ja tummia. Miksi juuri tänne? Miksi? Välkkyviä palloja, korkealle lentäviä härveleitä. Lukemattomia härveleitä, lukemattomia palloja, lukemattomia tummia, lukemattomia ihmiskohtaloita. Kenellä vaimo, kenellä lapsia tai vanhat vanhemmat, kenellä toivo. Tai sitten ei. Ja miksi?

Nyt, kun olin juuri nähnyt sen leffan Biutiful (ks. edellinen merkintä), näin nämä ihmiset ihan uudesta näkökulmasta. Lähemmin tavoitin sen ajatuksen: mistä he tulevat, missä viettävät seuraavan yönsä, kuka heistä välittää, kuka heitä odottaa... Mutta ethän voi alkaa surra kaikkia maailman ihmisiä! Ethän voi tuntea syyllisyttä kaikesta ja kaikista. Jokaisella kohtalonsa, silti myötätunto ja armeliaisuus ovat tärkeitä ominaisuuksia, ne tekevät ihmisestä ihmisen.

Rooma on mahtava kaupunkilomakohde. Kannattaa mennä vaikkapa näin lokakuun puolessa välissä, on vielä t-paitailma, tusristeja on ehkä pari miljoonaa vähemmän kuin kuukautta aiemmin. Silti siinä miljoona. Riittää tämän piskuisen Suomenkin vierailla massoissa ihmeteltävää, muttei sentään mitään sietämätöntä olemista. Siis, JOLLEI kuulu siihen enemmistöön (uups: vähemmistöön), joka ei kestä huohotusta niskassaan, kättä peffassaan, rojahtamista kipeää olkapäätään vasten, on ehkä valittava joku muu ajankohta. 

Nyt tyttären ja varhaisteiniksi itseään tituleeraavan ( vajaa 9 v.) lapsenlapsen kanssa matkailu sujui lyhyen kaavan mukaan. Eli eipä tarvinnut odotella ketään kaljalta, houkutella matkatovereita siestalta jatkamaan kierrosta, maanitella jonottamaan; mitä nyt ihan vaan välillä joutui pistämään lasta kuriin vanhojen, hyväksi koettujen keinojen turvin: houkuttelu, maanittelu, lahjonta, kiristys, uhkailu. - Siis ihan vain joskus, pääosin tämä varhaisteini oli ainakin olevinaan ihan tavallinen, normaali, hiukkasen muodon vuoksi nariseva lapsi. 

Tekeekö historia sen raskaan tunnelman Roomaan? Kukaan ei katso toista, turistit murjottavat ja tönivät, tarjoilijat vaikuttavat ylimielisiltä? Voisiko siellä leijua se orjien ja kidutettujen henki, rahvaan karkea ilo veristen näytelmien todistamisesta, vai mikä siellä on? Kolosseum? Historiallinen rakennus, raunio, tuhannet jonottavat sen sisuksissa kameroineen ja tavalliselle pohjoismaiselle turistille tulee paha olo. Forum Romarum,  alue, kaupunki, jossa filosofit kävivät (yhä jatkuvaa) keskusteluaan, kansa kaupitteli ja juonitteli, politikot juonittelivat ja kävivät kauppaa. Se outo tunne... minä olen tässä nyt ja samassa tilassa tuhat vuotta sitten, muistanko väärin? Olinko se minä, vai oliko se minä joku muu? Olinko minä jotenkin vastuussa, että ne kristityt tapettiin, missä vastuussa minä nyt olen näistä lähimmäisistäni? Siitä pikkutytöstä, joka joka päivä seisoo pahvimukinsa kolikoita helistellen maanalaisen käytävässä haitaria soittavan isänsä marakattina?

Ja sitten se Vatikaani. Aukiolla paavi siunaa hääpareja (keskiviikko rituaali), saavat sitten erota siunatusta liitosta. Turistit on ahdettu aitojen taaakse, ettei paavi tallaudu. Mutta Sikstuksen kappelissa on kevyt olo. Onko osansa sillä, että miljooma turistia oli taitavien suunnittelijoiden ansiosta sijoitettu jonottamaan jonojen ohi niin, ettei jonoja synny? Koko sisäänkäynti on mielettömän hyvin suunniteltu, lipunmyynti monessa kerroksessa, vai onko meillä vain hyvä tuuri. Ystäväni ja kollegani Markku neuvoi, että kannattaa mennä n. klo 11, ei ole jonoja. Me taidettiinkin mennä joskus noihin aikoihin, johtuiko se sitten siitä? Itse kappeli... Ei voi kuin hiljentyä. Vahtivuorossa oleva munkki kuuluttaa aina säännöllisin väliajoin: silencio, silence! Kahdeksi sekunniksi silloin hiljenee ihmisäänten saaste. 

Katso ympärillesi, ole hiljaa, älä ajattele mitään, hiljenny, koe.

Goodlord, jessus sentään, jos nyt katselet sitä kattoa ja ajattelet sitä taiteilijoitten yhteisöä, joka siellä on aikoinaan vuosia töitä tehnyt, on vähän pientä sanoa, että no jopas, no onpas, huhhuh, on siinä pojat painaneet pitkää päivää... - Kun me ei todellakaan tiedetä yhtään mitään niistä ihmisistä. Vaikka mitä leffoja on tehty, päästy muka lähemmäksi, mutta sen lähemmäksi me ei todellisuudessa koskaan päästä, kuin mitä on jäljellä näillä seinillä, tässä katossa.

Mutta elämä jatkuu, kaikista järkytyksistä huolimatta. Matka jatkuu (kaikkihan me ollaan matkalla ja jokaisella on matkalippu). Kaikki matkalla, koko maailma, joka paikassa. Vaiko samaan aikaan Roomassa  Mutta jos he ärsyttävät minua niin minäkin ärsytän heitä! Otetaanpa heidät siis annettuna tekijänä. - Meillä on tyttären ja lapsenlapsen - varhaisteinin - kanssa onni myötä. Koko ajan pääsemme jonojen ohi, onnistumme tulemaan juuri minuuttia tai viitä ennen kuin joku sadan pään lauma, aina löydämme ihanat kujat, parhaat ravintolat, oma bussi tai metro tulee sopivasti. 

Kun miljoonat turistit etsivät samoja iloja ja elämyksiä, niin olisi osattava nähdä läpi hymyttömien kasvojen ja vaaditava sitä palvelua hieman arrogantilla asenteella. Tuli välillä tunne, että jos Italialla menee huonosti, niin PANOSTAISIVAT PALVELUUN! Perhana, millä me täällä Suomessakaan voidaan kilpailla, jollei palvelulla. Ja sehän on parantunut ihan kohisten.

Nyt olimme tyttären kanssa putiikissa, tytär sovitti varmaan kuutta pukua. Kauniita, taylormade. Varhaisteini istukeli huokaillen ja ruudullisten aurikolasiensa taakse kätkeytyen. Tunnelma oli kuin 50-luvulta. Pieni, ryppyinen myyjätär hyöri siinä ympärillä ja arvuutteli, josko olisimme venäläisiä. Ja todellakin, jotain pikkufänsiä tuli taas ostettua. Hm, naapurien kunniaksi.

Oivoi, ei Roomaa nähdä yhdellä kerralla, eikä kahdellakaan. Nopea visiiti Capitolin museoon ja pyrähdys sikstiiniläiskappelin sivuitse Vatikaanin museoon vasta ovat kuin aperitiivi. Ensi kerralla, ensi kerralla. Silloin varhaisteini on jo aikuistunut, hänellä ei enää ole aurinkolasejaan vaan niiden sijaan ystävä kainalossa. Ja hän muistelee: hei tässä se oli, just tässä, Trasteveren aukiolla, mummin ja äidin kanssa saatiin täällä maailman parasta pastaa.

 

 

 

Kirjoita uusi kommentti: (Napsauta tästä)

123kotisivu.fi
merkkiä jäljellä: 160
OK Lähetetään.
Katso kaikki kommentit

| Vastaa

Uusimmat kommentit

25.05 | 20:49

minulla samat oireet jo 8 vuotta joka päivä.keinuntaa kävellessä hämärässämyö pahempi. aamuisin kaikki paikallaan muutaman tunnin kun liikkuu rauhallisesti, mut

...
21.11 | 23:22

Toi urheilun seuraamattomuus ja kyvyttömyys ymmärtää yhteisöllistä onnentunnetta maaleista ja voitoista on oltava geneettistä.

...
08.11 | 20:37

Mihin noita yksityisiä tarvitaan, kun julkinen puolikin toimii, ainakin vakavien sairauksien kohdalla hyvin! Ja kun niille tulee hoppiöu, tuovat julkiseen hoito

...
08.07 | 08:24

Oisko ollut mukana Suomen somali-naisia? Höyrätäneiden suomalaisten blondien lisäksi.

...
Tykkäät tästä sivusta
Hei!
Kokeile tehdä oma kotisivu. Minäkin tein! Se on helppoa ja sitä voi kokeilla ilmaiseksi
ILMOITUS