Tänään ajattelin...

Käymässä täällä vain ollaan

Kyllä sitä sitten lukee tuota Ilkka Malmbergia mielikseen! Tänään alkoi Hesarin joulukalenteri, Ilkan surullinen tarina kertoi Maunulan muumiosta, asunnostaan v. 2000 löytyneestä  vainajasta, jota kukaan ei ollut kaivannut kuuteen vuoteen. Ilkka on selvitellyt henkilön jalanjälkiä lapsuudesta lähtien. 

Hollannissa löytyi viime viikolla myös vainaja kodistaan, jossa hän oli ollut kenenkään kaipaamatta 10 vuotta. Sitä tietenkin päiviteltiin tv:ssä ja lehdissä. Mutta ihminen voi kadota jäljettömiin (myös hengissä ollen!). Kukaan ei lopulta kaipaa, jos antaa ymmärtää, etten tarvitse muita, en ole kiinnostunut, jättäkää minut jo rauhaan! Tai ehkä joku kaipaa ja ajattelee, muttei halua häiritä, kun kokee olevansa ei-toivottu. Ei ympäristö ole välttämättä välinpitämätön, sitä ei vain haluta tungetella.

Nyt-liitteessä oli juttua Esko Jalkasen luonnonvoimat-yhdistyksestä ja sen vetäjästä Tiina Lindholmista. Hän seurustelee tarvittaessa kuolleiden kanssa, lähettää heidät matkoihinsa täältä vaeltelemasta. Heillähän ei ole enää mitään tekoa meidän, raskaammassa elementissä asustavien maanmatosten kanssa. Näinköhän nuo yksin eläneet ja kuolleet vielä ovat pysytelleet muumioituvan kehonsa läheisyydessä, hämmentyneinä siitä, ettei ruumista ole asianmukaisesti haudattu?  Tiedostiko kukaan talossa mitään omituista? Pitäisiköhän Ilkan tätäkin kysellä naapureilta? Onko kuulunut ääniä, näkynyt varjoja, lentäviä esineitä, itsekseen sulkeutuvia ovia?

Onko sinulla ollut yliluonnollisia aistimuksia? Itselle ne tulevat tuoksuina. Jasmiini, äidin lempituoksu, leijailee joskus huoneessa. Kerran oli yhtäkkiä voimakas tervan haju, niinkuin olisi venettä tervattu. Kuka silloin mahtoi ilmoittautua? Mutta minähän uskonkin siihen, ettei ihmisen oleminen pääty kuolemaan. 

Usein mietiskelen lentokoneessa käymääni keskustelua mystiikkasektorin monitoimimiehen Reino Lehtisen kanssa. Puhuttiin, paitsi musiikista ja maailman nälkäänäkevistä lapsista, myös elämästä kuoleman jälkeen. Reino kertoi sanovansa epäilijöille, että jos minulla on tässä radio ja rikon sen tuusannuuskaksi, häviävätkö radioaallotkin samantien? - Ihmisellähän on ihmisen taito ja tieto järkeillä. Enempää ei käytössämme ole, pääkoppaan ei tahdo mahtua muunlaista tietoa kuin ennenkoettuun pohjautuvaa. Niinpä Jumalasta tehdään ihmisen kaltainen olento, joka vihaa ja rakastaa voimallisesti, kostaa, rankaisee ja palkitsee, mutta juuri sillä tavoin, kuin ihminen olettaa hänen voivan tehdä. Sielun kuolemattomuus sekä jälleensyntyminen järkeillään hölynpölyksi monenmoisilla argumentilla. 

Hiljattain  suomennetussa kirjassaan Totuus taivaasta tohtori (aivokirurgi) Eben Alexander todistelee (todistaa?), että kuolemaa ei ole. Tämä on kyllä todistettu jo satoja vuosia sitten, dokumentoitukin moneen kertaan. Mutta pitää olla "asiantuntija" sanomaan, että kun ihminen on aivokuollut, ei aivotoimintaa ole. Eli ei voida selittää, että nämä kuolemakokemukset ovat aivotoiminnan merkillisyyksiä syvän tajuttomuuden aikana. Näinhän epäilijät usein sanovat, jopa tiedemiehet.

Näille jutuille voidaan hymistellä. Noloa!, käyttääkseni lapsenlapseni ilmaisua. Monia tällaiset asiat eivät kiinostakaan, niiden aika on vasta joskus tulevaisuudessa, jos yleensä ollenkaan. Nyt eletään täällä turpeessa, parasta vain ankkuroitua tiiviisti materiaan. Ehkäpä sitten yksi päivä joku meistä harhailee jossain välitilassa hämmentyneenä, eikä tajua olevansa kuollut.

Taas kuoli yksi työtoverini. Jollakin tavoin läheinenkin, kuuluttiin samaan sisäpiiriin toimistossa. Toivon, että tapaan hänet vielä sitten joskus kun oma aikani on siirtyä toiseen ulottuvuuteen. 

 

Kirjoita uusi kommentti: (Napsauta tästä)

123kotisivu.fi
merkkiä jäljellä: 160
OK Lähetetään.
Katso kaikki kommentit

| Vastaa

Uusimmat kommentit

08.07 | 08:24

Oisko ollut mukana Suomen somali-naisia? Höyrätäneiden suomalaisten blondien lisäksi.

...
26.06 | 09:50

Hei!
Hyvin mielellään minäkin vaihtaisin ajatuksia. S-postini on kaarina.dewolff@gmail.com. Vasta pääsin kirjan loppuun ja yksi viikko systeemiä on mennyt!

...
25.06 | 14:20

OLEN ERITTÄIN TYYVÄINEN KIRJAAN JA TULOKSIINI TOIVOISIN VOIVANI KESKUSTELLA TÄSTÄ UUDESTA ELÄMISEN TAVASTA JA KAIKKEEN SIIHEN LIITTYVÄSTÄ.

...
09.06 | 23:05

Päiväkoti lie paras sellaisille, joiden kotiolot - ikävä sanoa -ennakoivat mahdollista syrjäytymistä. Välittävä, osaava koti tietenkin antaa hyvät eväät!

...
Tykkäät tästä sivusta
Hei!
Kokeile tehdä oma kotisivu. Minäkin tein! Se on helppoa ja sitä voi kokeilla ilmaiseksi
ILMOITUS