Voi että tuo GPS on sitten kätevä!
Joskus muinoin olin kyllä samaa mieltä kuin tyttäreni on vieläkin: ihan vain kartan kanssa pitää pärjätä.Sen kun katsot karttaa etukäteen, tiedostat
lähtöpistesi ja sen kun sitten suunnistat sinne! Ihan helppoa.
Ihmisen pitää osata sijoittaa itsensä kartalle. Näin on marjat. Mutta, voi mutta! Sus siunatkoon, miten helposti meidät on manipuloitu sisäistämään,
ettemme ole yhtikäs mitään ilman GPS:ää. Navigaattoria, jos halutaan olla suomenkielisiä.
Yhtenä päivänä mietin, miten pitäisi päästä siihen yhteen kauppaan. Kalevankadullako se nyt
oli? Vai Lönnrotin? Eihän se nyt näin voi olla, siinä tulee se puisto,Vanhankirkon puisto, sitten on se entinen Sesto. Tajuan, ettei siis voi olla sellaista kuin Lönnrotinkatu. Ei voi olla, minulle on kaikki nämä vuodet vain
uskoteltu. Mites se nyt oikein meneekään? Jos se on kuitenkin olemassa, niin sitten ei oikein täsmää joku. Samoin yhtä häränpyllyä heittävät kaikki suomalaisuusajan pikkupoliitikkojen mukaan nimensä
saaneet kadut Töölössä. - Voi hyvä luoja! tämä riesa, on kaivettava esiin se puhelinluettelon kartta, hah. Etsittävä alue on TIETENKIN taitoskohdassa, Onkohan joku etsimistäni jutuista ever never ollut siististi
muussa kodassa sivua? Siis karttaa tarvitaan kuitenkin, oli miten oli, mutta oikeastaan kirjan taitoskohdat välttäisi, jos etsisi googlen mapsista.
No sitten. Jos ajamme jo sen viidennensadan kerran Länsiväylää ja pitäisi
päästä Olarin Prismaan, Pieter kysyy, mistä pitää tempaista ulosmenokaistalle. Mieleni hiljentäen selitän rauhallisesti, että seuraavasta. Seuraavasta pitää mennä ja sitten heti taas vasemmalle. Merituulentielle,
mutisen. Ei Pieter enää kuuntelesi saati sitten muistasi. Mutta hyvä kuski hän on, vaikka onkin riippuvainen navigaattorista. Ei voi muuta sanoa. Niin hyvä, että Hollannin käsittämättömän monilla moottoriteillä
hän hallitsee sisään ja ulostulokaistat ihan suvereenisti, samoin kuin kaupunkien pikkuriikkiset, mutkitteleviksi rakennetut kylätiet töyssyineen. ILMAN navigaattoria.
Mutta kun lähdettiin eräänä päivänä
kulttuuritalolle, niin navigaattorin opastuksella ja pikkuisen itsekin töppäilemällä (EN minä!), oikaistiin sinne täältä Painiitystä Lintuvaaran kupeesta tuolta Mankkaan kautta. Navigaattori vai kehotti kääntymään
oikealle, vaikka jo kymmeniä vuosia sitten päähän talletettu kartta olisi käskenyt ottamaan jyrkän vasemman.
Onkohan tämä yleinen kartanlukutaito jotenkin hiipumassa ihmisen mielestä? Pieter on jo lapsena
sisäistänyt Hollannin tiestön ja minä jotenkuten suomalaiset paikat ja tiet. Mutta vähitellen ne kaikki häipyvät hämärään ja insinööri oli taas kerran oikeassa: ihminen ei pärjää
ilman navigaattoria. Ei, vaikka se joskus ajattaa 20 ylimääräistä kilometriä. Nopeinta tietä.