Innoissani tässä kirjoittelen, eka kertaa elämässäni junassa. Siis tabletin käyttö jo melkein sujuu (muunkin kuin nieltävän). Sain jo lähetettyä yhden s-postinkin, tosi häsläsin vartin
etsien kohtaa, mistä pitää laittaa nettiyhteys päälle. Löytyi, olen siis likipitäen nero. Junassa on hyvä nettiyhteys, jees.
Puhelinyhteyskin tuntuu tänään pelaavan. Takanani oleva nainen on käynyt
pitkälliset keskustelut jonkun ihmeparantajan kanssa, sopinut perheelleen aikoja ensi vuoden elo-, syyskuuksi (!!! siis ensi vuoden!) tämän vastaanotolle. Itsellään on niska kipeä –ollut joskus pienessä onnettomuudessa
-, pojallaan on hörökorvat, johtuuko munuaisviasta?- miehellään on ties mitä. Sitten hän on puhunut moneen kertaan jostain remontista, mahtaako olla jossain keittiöfirmassa töissä tai rakennusfirmassa. Työkavereiden
edesottamukset olemme koko vaunullinen myös saaneet kuulla. Puhelu toisensa päälle, välillä on joku jätetty odottamaan linjalle kun on otettu välipuhelu. Nyt parhaillaan annetaan ohjetta että liesituulettimen ulosmenoputken
kuori olisi irrotettava ja vietävä Porvoon Peltisepille… ai niin, TEIDÄN ei tarvitse pitkästyä tästä puhelumaratonista, se on meidän kanssamatkustajien riesa.
Niin paljon kuin tästä puhelinterrorismista
on puhuttu, jotkut vain eivät tahdo oppia! Eikö junissa ole erillisiä puhelinkoppeja? Joissakin on, mutta tässä junassa en nähnyt, kun äsken kävin monen vaunun päässä kahvilla. Ravintolaa hoiteli pari
mieshenkilöä. Harvinaista, siis harvinaista meillä Suomessa. Junaravintoloissa tuntuu nykyisin olevan hyvä tarjonta. Hinnat tietysti pilvissä, mutta ei mitään hikisiä sellofaanisämpylöitä ja tuoreita ja
raikkaita. Pullat vastapaistettuja, ruoka-annokset houkuttelevia. Kyllä VR on kaiken kaikkiaan parantanut juoksuaan. Taitaa tuottaakin nykyään paremmin. On kampanjaa jos jonkinlaista. Kympillä Turkuun, kahdella Tampereelle. Viime vuonna
tuli joululahjaksi lappu, jolla sai lunastaa suklaalevyn Ärrältä. Tänä vuonna ei ainakaan vielä ole näkynyt. Vai liekö Veturin käyttäjien lukumäärä jo karannut niin isoksi, etteivät VR:n
rahkeet enää riitä.
Sillä lapulla sitten yritin sitä suklaalevyäni saada, mutta saivat Ärrällä hepulin, kun oli Waya mukanani. Koira ulos! HIV:it ja muut virukset ja basiliskot eivät haittaa, karkkipussit,
lottokupongit ja kahvimukit saa tautinen sormeilla ihan rauhassa, näpelöidä lehtiä vaikka koko päivän, mutta se koira! Puoli minuuttia siinä tilassa, ei käy! Mutta VR sallii. Matkani ravintolavaunuun vei lemmikkivaunun
läpi. Siellä makoilivat sulassa sovussa niin kissat kuin koiratkin, kumpaakin laatua oli useampia.
Aika sujahti niin joutuisasti tässä kirjoitellessa samalla kun kuunteli, miten takana istuva rouva oli aamulla työpaikan kautta
junalle tullessaan tarkkaillut työtoveriensa kuntoa (ilmeisesti oli ollut pikkujoulut eilen), ja äkkiä oltiinkin tultu Kouvolasta Pieksämäelle. Siellä oli junan vaihto. Yksikään junan vierellä tupakoineista varusmiehistä
ei eväänsä liikauttanut kun raijasin vuoren kokoista matkalaukkuani (pelkkiä joulahjoja ja uudet verhot mökille) ylös paikallisjunan korkeita portaita. Pitäisikö niitä poikia opettaa? Pyytää kauniisti
lähintä reipasta nuorta miestä hieman jeesaamaan tätiä. Jäi tällä kertaa tekemättä (minäkin –tyypillinen suomalainen), sisulla punnersin laukun ylös junaan. Harmi, kun en kuullut loppuun edellisen
junan rouvan kertomusta siitä, mitä olivat Arabiassa sanoneet, kun hän oli kaakeleista esittänyt, että…
.