Sain joululahjaksi aarteen. Se on Merete Mazzarellan pieni teos: Ainoat todelliset asiat (vuosi elämästä). Rohkean vanhan naiset mietteitä elämästä laidasta laitaan samalla, kun hän aloittelee uutta elämäänsä
Vänrikki Stoolin kadulla uuden avomiehensä kanssa (entinen mies asustelee Uppsalassa, erokaan ei taida olla vielä selvä). Miten nautinnollisia pähkäilyjä tavaroiden määrästä, turhista ja tarpeellisista,
niiden merkityksistä. Miten viisaita ajatuksia rakkaudesta ja ystävyydestä, naimisiinmenosta, avioliitosta, erosta. Luottamisesta ja epäluottamuksesta, paltraamisesta (sehän on sitä palturin puhumista, liekö suomentaja kehitellyt
mokoman uudissanan). Ei kerrota totuutta, mutta ei valehdellakaan. Jätetään kertomatta, kierretään kysymys. Romaanihahmoista, jotka opettavat meille moraalia ja elämää. Fiktiivisinäkin muuttuvat niin eläviksi,
että heidän kohtalonsa tuntuvat tosilta.
Minua miellyttää todella paljon Mereten tyyli. Rauhallisesti hän löytää aasinsillan toisensa jälkeen, puhe soljuu kuin ajatus tai päinvastoin. Aihe seuraa
toistansa. Ei ole lukuja ihan kuin hyvässä keskustelussakaan ei ole lukuja.
Oletko koskaan osallistunut älykkäiden (mutta ei itseriittoisten) ihmisten seurassa keskusteluun, jossa aloitetaan vaikkapa siitä, kun on noita ilmoja
taas pidellyt ja päädytään luomuvihannesten tai viimeisimmän hittielokuvan tai kurittomien uhmaikäisten tai maahanmuuttajapuheiden kautta vaikkapa sielun kuolemattomuuteen tai pienimpien sentin kolikoiden tarpeettomuuteen. Eli
juttu rönsyilee, kaikilla on sanottavaa, kukaan ei jää osattomaksi (ja ole nyreissään jälkikäteen: taaskaan minua ei kuunneltu...). Joskus, jossakin seurassa on sellaista. Tapaamisen jälkeen tuntee saaneensa paljon ja
antaneensa paljon.
Mereten kirjasta saa sen tunteen. Hän antaa paljon ajateltavaa, ei tuputa, vaan lempeästi johdattelee minut ajattelemaan monenlaisia asioita, monenlaisia näkökantoja. Ehkä minussa jää kytemään
jotain, ehkä minä voin siitä taas antaa edelleen, kun tapaan sopivan henkilön. Sellaisen, jolla on kyky ajatella ja saada kanssaihminenkin ajattelemaan ja puhumaan.
Mereten kirja on sellainen, että melkein jo haluaisin
olla lopussa, että voisin aloittaa sen lukemisen uudelleen alusta!