Tänään ajattelin...

Villiä menoa eläintarhassa

Mitä tästä Tanskan eläintarhan episodista pitäisi ajatella? 

Kasvissyöjä-ystäväni oli sitä mieltä, että hyvä vaan, kun tehtiin näin, saavat ihmiset kauhistella ja miettiä sitten, miksi eläimet ylipäänsä joutuvat elämään vankeudessa. Samalla voivat ihastella sitä, miten ne tunteettomasti tapetaan tuosta vaan ja ruhot syötetään halukkaille, leijonille tai ihmisille.

Minä taas ajattelen niitä ihmisiä ja etenkin lapsia, jotka ehkä näkivät tapahtuman. Huhu kertoo, että kirahvi paloiteltiin katsojien silmien edessä ja heitettiin leijonille. Niin paljon kuin lapset ovat väkivaltaa nähneetkin - uutisissa, sarjoissa, videopeleissä -, tuskin silti pystyvät tunteettomasti seuraamaan moista näytelmää. Eihän enää eletä sitä aikaa, jolloin Kolosseumille kokoonnuttiin hurramaan voittajille epätasa-arvoisen kamppailun päätyttyä verisesti. Härkätaistelutkin ovat harvoissa paikoissa enää sallittuja. - Kyllä minä ainakin taitaisin painajaisia nähdä ja olla pahan kerran ahdistunut, jos olisin paikalla ollut. Paitsi, etten olisi jäänyt katsomaan. Mutta jo pelkkä tieto riittää.

Luonto-ohjelmien myötä lapsille opetetaan, että eläimet metsästävät toisiaan, kun on nälkä. Eloonjäämistaistelu! -Olisiko siis kirahvi pitänyt vain päästää leijonien aitaukseen? "Luonto" olisi hoitanut tehtävänsä. Voi että katsojille olisi tarjoutunut jännittävä ottelu! Lapset olisivat saaneet todellisen oppitunnin luonnonlaeista.

Puistattaa. 

Hesarin söpösti otsikoidusta uutisesta ("Korkeasaaressa ei  syödä säännöllisesti naapureita") käy ilmi, että joskus Korkeasaaressakin käy näin, mutta asia hoidetaan diskreetisti. Lihamöykyt, joita tiikereille ja leijonille heitetään, ovat vain lihamöykkyjä, niitä ei miellä eläimeksi. Mistä me tiedetään, jos vanha naapuriaitauksen biisoni on pistetty palasiksi ja tarjoillaan sunnuntaillalliseksi kissapedoille? Olisi pian ollut ongelmajätettä kuitenkin. 

Kasvissyöjä-ystäväni on kasvissyöjä periaatteesta. Eläinten huonojen olojen vastustaja. Ihan oikein. Olemmehan kaikki nähneet niitä selkäpiitäkarmivia kuvauksia eläinten kuljetuksista ja teurastamisista puhumattakaan sika- ja karjatiloista, joilla homma on täysin riistäytynyt käsistä. Vaikka filmit ovat kauheaa katsottavaa, on hyvä, että joku tekee niitä, on hyvä, että eläinten asia nostetaan esiin. Ne eivät itse siihen pysty, ne ovat täysin ihmisen armoilla. Ja jos ihminen ei käyttäydy niinkuin ihmisen kuuluisi, tulos voi olla ihan mitä vaan. Usein se sitten on sitä, mitä sanotaan epäinhimilliseksi.

Jokaista elollista olentoa kuuluisi kunnioittaa. Tai melkein jokaista. Ainakin yrittää kunnioittaa. Viattomia ainakin, tai...? Missä se raja kulkee? Viatonta hyttystä ja mäkäräistäkinkö? No, eipäs nyt saivarrella.

Kunnioittiko tanskalaisen eläintarhan johtaja kirahvia tai ihmistä, joka joutui operaation todistajaksi? Ajatteliko hän eläintarhojen vastuuta siitä, että kävijät, lapset etenkin, ovat inhimillistäneet näkemänsä. "Nyt se katsoo minua! Nyt se näyttää surulliselta! Mitähän se ajattelee? Hei hei kiltti kirahvi, minä olen sinun ystäväsi! Tulen taas ensi pyhänä katsomaan sinua, jookos?" "Hui ilkeä leijona, miten sinä saatoit syödä minun ystäväni! Olit tosi tosi tuhma. Ei kaveria saa syödä!"

Oli miten oli, groteski näytelmä.

Kirjoita uusi kommentti: (Napsauta tästä)

123kotisivu.fi
merkkiä jäljellä: 160
OK Lähetetään.
Katso kaikki kommentit

| Vastaa

Uusimmat kommentit

08.07 | 08:24

Oisko ollut mukana Suomen somali-naisia? Höyrätäneiden suomalaisten blondien lisäksi.

...
26.06 | 09:50

Hei!
Hyvin mielellään minäkin vaihtaisin ajatuksia. S-postini on kaarina.dewolff@gmail.com. Vasta pääsin kirjan loppuun ja yksi viikko systeemiä on mennyt!

...
25.06 | 14:20

OLEN ERITTÄIN TYYVÄINEN KIRJAAN JA TULOKSIINI TOIVOISIN VOIVANI KESKUSTELLA TÄSTÄ UUDESTA ELÄMISEN TAVASTA JA KAIKKEEN SIIHEN LIITTYVÄSTÄ.

...
09.06 | 23:05

Päiväkoti lie paras sellaisille, joiden kotiolot - ikävä sanoa -ennakoivat mahdollista syrjäytymistä. Välittävä, osaava koti tietenkin antaa hyvät eväät!

...
Tykkäät tästä sivusta
Hei!
Kokeile tehdä oma kotisivu. Minäkin tein! Se on helppoa ja sitä voi kokeilla ilmaiseksi
ILMOITUS