Tänään ajattelin...

Tänään, näillä kymmenillä

Nyt juuri, kun on puhunut lapsenlapselle viisaita elämän totuuksista, kertonut, miten vaikeaa se murrosikä on ja plääp plääp, joutuu vain toteamaan, että itsekin on ihan ihmetyksissä tämän ikänsä kanssa.

Missä vaiheessa sitä alkoi vanheta, missä vaiheessa sitä joutuu myöntämään, että on vanha, saati että on vanHUS. VANHUS, minäkö? No ei sentään, perkele.

Kälyn isä kuoli, oli jo saavuttanut korkean iän. Ihan oikein on silloin, että kuollaan. Hyvä niin, hiljaa lähdetään kukin vuorollamme. Mutta, mitä se oikein tarkoittaa? Se, joka lähtee? Mikä on edessä, mitä sillon tapahtuu, minne sitä menee tai joutuu? Onko kukaan vastassa? Onko enää mitään vai loppuuko kaikki?

Entä me, jotka jäämme. Jotenkin hämillinen olo, yhä lähempänä itsekin sitä viimeistä porttia. Miten tässä nyt näin kävi, elämä suhahti ohi, ehdittiinkö sitä junaan itse ollenkaan? Jäätinkö sivustakatsojiksi? 

Nyt, kun ajattelee lapsenlapsia ja tajuaa, miten pian tämä elämä kuluu, iloineen ja suruineen, tiedostaa, ettei sitä asiaa voi heille välittää. Tämä on niitä juttuja, jotka täytyy itse kokea.

Tässä kävi vieraita tänään, meidän ikäisiä. Kolme vierasta olivat ensimmäistä kertaa Suomessa. Eksoottista, tietty. Niinkuin tulee olemaan sen Bollywoodin filmin tekijöillä (ja katsojillakin, selvä se), jotka aikovat Hesarin mukaan filmata jonkun suurelokuvan Helsingissä ja sen vieressä olevalla paikalla nimeltä Lappi. - Kiva, kun kaikki ehtivät nähdä elämässään mahdollisimman paljon. Erilaisia maisemia, erilaisia kulttuureja, erilaisia ihmisiä. Elämyksiä! Vai onko se sittenkään tärkeää? Kokea mahdollisimman paljon? Vielä ennenkuin kuolen, olisi kiva käydä Etelä-Amerikassa, niin kauan kuin jaksan matkustaa, olisi kiva käydä Australiassa ja Uudessa-Seelannissa. Vielä kun olen voimissani, olisi kiva käydä vaikka Madagaskarilla...

Olisihan se kiva. Miksi? 

No kun, olisihan se kiva.

Entäs se Havukka-ahon ajattelija, joka ei koskaan käy missään, mutta näkee enemmän kuin ne monet turistit, jotka eivät tiedä, mikä maa, mikä valuutta. Kun ovat täällä tänään, ovat todellisuudessa vielä eilisessä ja viimevuotisessa tai tulevassa, siellä, minne ovat menossa ensi vuonna. Eivät huomaa, että nyt on nyt ja tämä on tässä.

Kun on koko ajan niin kiire kokea ja nähdä, ei ehdi vanheta. Ei ehdi sallia itsensä vanheta. Luulimmeko vaan, että ennen mummot ja vaarit olivat vanhoja kaikessa rauhassa, kiireettömästi nauttivat vanhuuden tuomasta arvovallasta ja etuoikeudesta, eivät kirineet kaikin keinoin pitämään kiinni nuoruuden syrjästä, ennen kuin ote lipsahtaa.

Niin, se oli kai silloin, jolloin nuoriakin kiinnostivat asiat laidasta laitaan. Aikaa, jolloin kukaan niistä jukuripäistä ei sanonut: EVVK (ei voi vähempi kiinnostaa), jolloin nuoret vielä silmät loistaen pääsivät kokemaan LInnanmäkeä, kalastusretkeä ukin kanssa, mustikkapiirakan leipomista mummin kanssa...

Nyt kun kuolema taas käväisi lähituntumassa ja toisella korvalla sain kuulla, miten äärettömän tylsää jollain lähipiirin teinillä on, kun koko elämä on niin tyhmää, en tiedä, miten elämään pitäisi suhtautua. En edes näillä kymmenillä. Miten saisi liepeestä kiinni tuota ohi porhaltavaa elämää, saisi sen hetkeksi pysähtymään ja kertomaan, miten kallisarvoinen hän on: nauti minusta nuori, joka hetki, nauti minusta myös aikuinen sekä vanha. Minä en jää odottelemaan, pysy mukana joka hetkessä!

 

Kirjoita uusi kommentti: (Napsauta tästä)

123kotisivu.fi
merkkiä jäljellä: 160
OK Lähetetään.
Katso kaikki kommentit

| Vastaa

Uusimmat kommentit

19.06 | 11:06

Hahaa.. just niin

...
21.04 | 21:24

Aikamoista sattumaa vai...

...
27.08 | 22:43

But ASK them if they got Canadian bacon! 😂🤣

...
26.08 | 19:25

Kiire/kiire/kiire..on tuttua tavaraa sekä omasta takaa, että tuontitavarana. 😀Mutta hermosi on kuin pajunoksa: taipuu muttei katkea.

...
Tykkäät tästä sivusta
Hei!
Kokeile tehdä oma kotisivu. Minäkin tein! Se on helppoa ja sitä voi kokeilla ilmaiseksi
ILMOITUS