Taas jouduin pettymään. Ei niin iso asia, yks juttu vaan peruuntui. Yks kiva duunijuttu. Ei edes tärkeä, siis ei kovin, mutta odotin innolla.
En osaa suhtautua, pettymys saa liian ison tunnereaktion aikaan. Jään
jauhamaan mielessäni: miksi taas näin, aina käy tällä tavoin, tietysti sekään ei sitten onnistu, sitäpaitsi viime viikollakin, samoin viime kuussa, puhumattakaan viime vuonna, aina, aina... Oikein kahmin negatiivista
energiaa ja päätän että mikään ei milloinkaan onnistu, itse asiassa ei oikeastaan koskaan ole onnistunut, olen luuseri, luu-uu-see-ee-rriii. Päässä jumittaa.
Tällä kertaa yritin analysoida tunnetilaani.
Pohtia, mikä se oikein on, että noin kovasti harmittaa. Päätin olla veraamatta itseäni Kolumbian kodittomiin, Brasilian slummien asukkeihin, Intian kädettömiin kerjäläisiin tai Suomen romani-kerjäläisiin.
Koska vertaamalla noihin ja muihin kurjiin saisin vielä kaupan päälle huonon omantunnon ja oloni pahenisi entisestään. Ei, tällä kertaa mietin, miten se oikein kirvelee, miten se vetään naaman totiseksi, ihan suorastaan
happameksi, annoin tunteelle pisteet 1-10 (1= ei tunnu missään, 10= sapettaa niin pirusti). Ja MKSI se nyt noin sapettaa, mokoma pikkujuttu. Pakko oli myöntää, ettei tämä tunne sitten tarkkaan pohdittuna kuitenkaan 7 korkeampaa
sijoitusta saanut. - Tämä jo auttoi, alkoi tuntua siltä, ettei se maailmaa nyt tähän kaadu, aina tulee uusia tilaisuuksia. Ei, edelleenkään eivät kurjat ja surkeat tulleet kuvaan. Se on täysin poislaskettu
juttu. Haetaan nyt vain se viiteryhmä omasta piiristä!
Vanha kiinalainen tarina menee näin: Maanviljelijän hevonen karkasi ja naapurit sitä päivittelemään: olipa sinulla nyt huono onni! Maanviljelijä
siihen: kukapa tietää oliko se huono onni. Parin päivän päästä hevonen palasi mukanaan lauma villihevosia. Naapurit sitä päivittelemään: kylläpä sinulla kävi onni! Maanviljelijä: ai
onni vai? Kukapa tietää oliko se sittenkään onni. Maanviljelijän poika ryhtyi kesyttämään villihevosia ja putosi hevosen selästä. Jalka siinä rytäkässä katkesi ja naapurit ei kun päivittelemään
maanviljelijälle: voi voi, olipa sinulla nyt huono onni Maanviljelijä tuumi, että kukapa tietää, huono vai hyvä onni. Seuraavana päivänä keisarin miehet tulivat kylään hakemaan jokaisen terveen nuoren
miehen sotaan...
Olkoon tämä opetus mielessä aina. Ihan turha on tuhlata energiaa ylenmääräiseen negatiiviseen ajatteluun. Yrittää vain parhaansa, aina ei silti onnistu, so what? - Pitäisi kai tehdä
lista onnistumisista. Lukea sitä päivittäin. Jos oikein rehellinen olen - ja sinä myös, eikö meidän onnistumisien listastamme tulisi melkoisen pitkä?