Tänään ajattelin...

Luonnon helmassa

Juuri ennen syksyä päätimme lähteä retkelle. Koloveden maisemat kutsuivat taas! Siellä on se ihana vaelusreitti, vaivaiset 3,3 km  (mutta tuntuu joltain seitsemältä, sen verran on ylä- ja alamäkeä!). Eväät reppuun ja menoks!  

Parkkipaikalla oli jo yksi auto -minkäs teet, olihan sunnuntai. Siihen ajoi samantien myös saksalainen auto, nuoripari sieltä kömpi myös ulkoilemaan. Pieter kyselemään, että ollaanko sitä saksalaisia. Nämä vastaavat: jaa, eikä sitten muuta puhuttukaan. Ei katsekontaktia. Ihan kuin  suomalaisia. Sitten paikalle ajoi venäläinen auto... Ne sentään hymyilivät ja nyökkäsivät (huomaatko: suhtaudumme HYVIN ystävällisesti venäläisiin, eivät pääse sanomaan, että suomalaiset vihaavat heitä...). Silloin me jo kiireesti läksimme tallustamaan polkua. Koiranpoika onnellisena, välii edessä, väliin takana. Ihanaa huomata -jälleen kerran -miten kevyesti se jalka vielä liikkuu meillä ihmisilläkin vielä näilläkin kymmenillä. Toivottavasti näin on vielä pitkään. 

Kolovesi on ihana paikka. Suurkiitos Metsähallitukselle sen ja muidenkin kansallispuistojen ylläpidosta! Matkalla muistelimme, miten kerran Muoniossa eksyimme pahanpäiväisesti. Oli ollut tarkoitus sinä päivänä kiertää vain pienenpieni lenkki. Koko päivähän se siinä vierähti...

Ensimmäisellä nuotiopaikalla olivat ekan auton suomalaiset. Herranhenkilö ei nähtävästi nähnyt meitä, vaikka melkein törmäsimme. Ei päätään kääntänyt. Rouva kahden pienen tytön sekä kahden söpön koiran kanssa sen sijaan halusi pari sanaa vaihtaa. Tytöt kyselivät meidän hauvelin nimeä. - Mutta mies! Mikä törökki. Pieter arveli, että siinä on heppu, joka on isäntä talossa ja hänen pillinsä mukaan sitten on tanssittava. Tiedä tuota, jos on vain sellainen tyypillinen suomalainen.

Me marssittiin suosiolla polkua pitkin seuraavalle taukopaikalle. Tulet pesään ja makkarat paistumaan. Täällä on vallan mainiot tulipesät! Kannen saa lähtiessä päälle, ei ole metsäpalon vaaraa, tulen ylle voi kääntää alemmas tai ylemmäs säädeltävät ritilät...  Kuulema on joku paikallinen kyläseppä suunnitellut nämä fiinit laitokset.

Ja kas, mustikoitakin vielä! Ja ihan  kunnollisia, ei vetisiä ollenkaan. Enhän minä siinä malttanut olla keräämättä. - MIkä ihana päivä, aurinkoa ja tyyntä. Miasema hiveli aisteja! Hauveli tahtoi uimaan. Kyllä kahvi maistui ja makkarat salaatteineen. Tänään myös hellimme itseämme ihan oikeilla voileivillä (vhh tietenkin, hiilareitahan me vahdimme niin, että ursula swabit saisivat kohtauksen jos tietäisivät!). 

Sakasalaisia ja venäläisiä ei näkynyt. Ehkä oli liian rankka taival ja kääntyivät pois tai eivät huomanneet, missä kohdassa polulta piti poiketa taukopaikkaa kohti.

Mustikoita, mustikoita... Pieter jo soitteli puolimatkasta, että minne minä olin jäänyt. Hän on odotellut jo parikymmentä minuuttia Wayan kanssa jossain kiven päällä. Ei mustikoita VOI jättää metsään. Tyhjä ja pesty salaattikippo täyttyi ja sitten vasta minäkin olin valmis lähtemään metsästä. Onneksi mies on ymmärtäväinen ja tajuaa, että mustikat ovat superruokaa.

Matkaa oli jäljellä vielä n. 3 km (siis jos uskotaan sitä TUNTUMAA, miten pitkään on jo kuljettu, eikä sitä, mitä kyltti sanoo!), kun metsästä kuului korkeahko ääni, haukun ja nau'unnan välimuoto. Polvissa tuntui välittömästi! Hui, mikä se oli? Ja uudestaan! Kova, hieman kirskuva huuto. LIntu se ei ollut. Eikä se karhu voi olla, niillä on takuulla matalampi ääni? - Hiljattain oli meidän lähellä nähty kaksi nuorta karhua. Tämä Kolovesi kuitenkin oli 25 km etelämpänä.- Supikoira? Ahma? Kettu? - Polvet tutisivat kuin haavan lehdet. Nyt äkkiä pois täältä, kipin kapin. Jos se hyökkää... 

Pieteriä nauratti. Se on kaatumassa oleva puu, joka hinkkaa toista vasten. No ei TAKUULLA ole! Eläin se oli. Kun ääni ei enää toistunut, on helppo kuvitella, ettei sellaista ollut ollenkaan. Mielikuvistusta, kanervien suhinaa.

Vasta parkkipaikalla hellitti. Elävinä selvittiin.

(Ja netistä apu: petojen äänet. Jees, kettu se oli! Ehkä leikkivät tai jos se vaikka väijyi pihlajan alla ja korppi ei tiputtanut sitä juustopalaa suustaan!). Mutta nyt Pieter on sitä mieltä, ääniä kuunnellessaan, että se oli sittenkin ilves tai ehkä supikoira. Hm...

 

Kirjoita uusi kommentti: (Napsauta tästä)

123kotisivu.fi
merkkiä jäljellä: 160
OK Lähetetään.
Katso kaikki kommentit

| Vastaa

Uusimmat kommentit

08.07 | 08:24

Oisko ollut mukana Suomen somali-naisia? Höyrätäneiden suomalaisten blondien lisäksi.

...
26.06 | 09:50

Hei!
Hyvin mielellään minäkin vaihtaisin ajatuksia. S-postini on kaarina.dewolff@gmail.com. Vasta pääsin kirjan loppuun ja yksi viikko systeemiä on mennyt!

...
25.06 | 14:20

OLEN ERITTÄIN TYYVÄINEN KIRJAAN JA TULOKSIINI TOIVOISIN VOIVANI KESKUSTELLA TÄSTÄ UUDESTA ELÄMISEN TAVASTA JA KAIKKEEN SIIHEN LIITTYVÄSTÄ.

...
09.06 | 23:05

Päiväkoti lie paras sellaisille, joiden kotiolot - ikävä sanoa -ennakoivat mahdollista syrjäytymistä. Välittävä, osaava koti tietenkin antaa hyvät eväät!

...
Tykkäät tästä sivusta
Hei!
Kokeile tehdä oma kotisivu. Minäkin tein! Se on helppoa ja sitä voi kokeilla ilmaiseksi
ILMOITUS