Tänään ajattelin...

Rakkauvesta se hevonenkii potkii.

Noin voi sanoa, kun ei voi sanoa. Rakkaudesta on niin vaikea puhua. Olen jo joskus aiemmin kertonut, että hollannin kielessä ei ole sanaa 'rakastaa'. On vain 'pitää'. Ja sitäkin sanaa käytetään vähän harvakseltaan -ettei se vaan koe inflaatiotaHehe-. Just. Harvakseltaan, niinpä. Suomenkin rakastaa-sana kuuluu vain sellaisiin ilmauksiin kuin: "Aah, mä rakastan George Clooneytä, miks se petti mut ja otti tän juristin?" tai ihan vain sellaisiin: "oih, sulla on pizzaa, mä rakastan sitä!" Arkisissa yhteyksissä voidaan sanoa, että rakastan. 

Pieter on mökillä koiranpojan kanssa. Kun taas menen sinne tai hän tulee tänne, tulee hoettua useampaan kertaan: "Kyllä meillä sitten oli ikävä mamia, eikö vain Waya?" tai "Muistitko pitää hyvää huolta Bossista?" Koiran kautta on hyvä ilmaista tunteitaan, koska ei voida sanoa: "olipa ikävä, minä rakastan sinua". Sellainen on liian itkettävää. Ei sellaista sanota 15 vuoden jälkeen, saati 50 vuoden.  Kun ei ihminen vain voi. Mutta rakkauden voi osoittaa niin monella muullakin tavalla. On miljardi tapaa osoittaa, että välittää, sinä olet minulle tärkeä, Tärkein. Minä tiedän, että aina kun me tavataan Pieterin kanssa, pöytä on katettu ja kuohari kylmässä. Pussaillaan ja silitellään. Ja tiedetään, että 'olet minulle tärkeä' leijailee ilmassa melkein käsin kosketeltavana.

Olet varmaan miljoona kertaa ryskinyt oven läpi kähmien partneriasi (jonka olet tavannut max 2 tuntia sitten), vaatteet pitkin porstuaa ja olohuonetta, siitä suoraan makkariin ja korkokengät viimetteeks tai mustat rintsikat! Ai et? No sitten oon erehtynyt. Luulin vaan, että kun elokuvissa aina näytetään tätä samaa kohtausta, vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen. Näyttelijät vain vaihtuu. Sori, luulin vaan, että kaikki muut, minä vaan en. Ajattelin, että kas kun ei mun kohdalle oo osunut tuollaista (ei silti, että oisin tuohon ihan noin nopeasti langennut, ei oo mun juttuja.) Tavallisesti pari on todellakin juuri tavannut ja sitä synkkaa niin maar muka että voihan vinetto. Ei voi muuta sanoa.

Mutta oikeasti: rakkautta etsii jokainen. Joku on jo unohtanut, että etsii. Etsii kuitenkin. Alitajunta etsii aina. Ihminen on sellainen. Tuntosarvet on jo voineet väsähtää, jollei merkkejä ole tullut vainun piiriin enää aikoihin. Mutta jos lähituntumaan osuu jotain, joka saa värähtämään, niin heti on hereillä se toive tunteesta, josko vielä..?

Pieter lähti taas mökille, oli Espoossa vain muutaman päivän. Voi sitä tunteiden ryöppyä! Tässä iässä on aina vielä se pelottava fiilis, että mitä jos... Pelottaa joka kipu päässä tai sydämen seudulla tai kummallinen väsymys. Nii-in, tässä iässä! Mitä, jos minä kuolen? Ihan yhtäkkiä? Mitä minusta, olen valmis lähtemään, on ollut ihana elämä, ainakin antoisa (ehkä jotain on opittu seuraavaa elämää varten, ehkä osa karmaa on tullut maksettua), mutta miten Pieter pärjäisi? Ei ei, kyllä sen pitää olla minun, joka jään viimeiseksi! Mutta miten minä sitten jaksaisin? - Ei ennen tällaiset ajatukset askarruttaneet. Mutta ympärillä tapahtuu, ystäviä alkaa siirtyä pilven reunalle. On oltava realisti. Pieter ei ole halunnut puhua kuolemasta, hänestä se on ollut ihan kamala puheenaihe. Olen selittänyt ihan kuin lapselle, että kaikki me me kuollaan ja se on todellisuudessa ihan vain yksi osa elämää, turha sitä on pelätä ja ainakin siihen hyvä varautua. Vähitellen hän on ymmärtänyt, että on otettava lusikka kauniiseen käteen (ihana vanhanaikainen sanonta, eikö!?), enää ei ole seurannut pelkästään torjuntaa, jos olen aihetta sivunnut. 

Lehdissä on kerrottu (taas) koulujen seksiopetuksesta. Opetetaanko vieläkään tunteista, tunteiden tuntemisesta ja ilmaisusta? Kerrotaanko, miten väärää porno on (siinä mielessä, että siinä ei ole hitustakaan siitä, mitä oikea seksi on, miten rakkaus liittyy seksiin), näytetäänkö mitään filmejä, josta nuoret tajuaisivat, mitä oikea seksi voi olla? Yks esimerkki on se leffa, oliko se nyt Todistaja. Amishi-filmi, jossa poliisi (Harrison Ford) halusi niin vietävästi näpelöidä nuorta amish-rouvaa, mutta ei kuitenkaan tee sitä. VOI mikä lataus, huh! - olen aina ollut sitä mieltä, että elokuvat ovat paras keino kasvattaa, saada ainakin alkuun prosessi.  Tai noh, kyllä se musiikkikin: kerronpa että kun lahjoitin (opettaja)äidilleni Vesku Loirin Eino Leinon runoihin tehdyn levyn ja hän huudahti kauhistunnea, että voi ei, hän inhoaa Vesa-Matti Loiria!, niin  soitettuaan sen silti (kehoituksestani) luokalleen, hän soitti minulle takaisin ja kertoi, että oppilaat olivat kuunnelleet ihan hiljaa, vesissä silmin. Äiti itsekin näki Veskun uusin silmin, ehkä koko elämän

Tapasin taas entisiä työkavereitani lounaan merkeissä. Ihanaa nähdä sitä porukkaa! Sattui sellainen pöytä lounaspaikassa, jossa puhuttiin mukavia. Kuunneltiin toisiamme, kerrottiin kuulumisia, mutta jotenkin ei ihan vain pintasilausta, niinkuin monesti. Rakkaudestakin tavallaan. Ja kuolemasta. Saattohoidosta.

Älä opettele sanomaan: minä rakastan sinua. Se kuulostaisi liian amerikkalaiselta. Myöskään: ik hou van jij, ei kuulosta erityisen aidolta. Mutta paijaa, sano, että ihana nähdä sua... Tee se aidosti, sillä sitähän sinä tarkoitat. Huomenna voi olla myöhäistä.

Kirjoita uusi kommentti: (Napsauta tästä)

123kotisivu.fi
merkkiä jäljellä: 160
OK Lähetetään.
Katso kaikki kommentit

| Vastaa

Uusimmat kommentit

19.06 | 11:06

Hahaa.. just niin

...
21.04 | 21:24

Aikamoista sattumaa vai...

...
27.08 | 22:43

But ASK them if they got Canadian bacon! 😂🤣

...
26.08 | 19:25

Kiire/kiire/kiire..on tuttua tavaraa sekä omasta takaa, että tuontitavarana. 😀Mutta hermosi on kuin pajunoksa: taipuu muttei katkea.

...
Tykkäät tästä sivusta
Hei!
Kokeile tehdä oma kotisivu. Minäkin tein! Se on helppoa ja sitä voi kokeilla ilmaiseksi
ILMOITUS