Tänään ajattelin...

Auton sielu

Söpöauto ei ole enää in. Näin lukee tämän päivän Hesarissa, osiossa D, sivuilla 12 ja 13. Kuka hemmetti tuollaista keksii? 

Näin olisin ajatellut ennen, mutta kun tytär on jo tietyn ajan puhunut autoista laatusanoilla: kiltti, ilkeä, ylimielinen, nöyrä, viekas jne, olen päättänyt, että minäkin alan nähdä autot UUSIN SILMIN. Jes.

Minä en edes tiedä, miten autot pitäisi nähdä. Onko niillä olemus, onko niillä sielu? Kun isä haki ensimmäisen automme (oli odotettu varmaan puoli vuotta, ehkä kauemminkin, ihan kuin neuvosto-naapurissamme kaiketi vielä 80-luvulla, ellei peräti hamaan valtiomuodon vaihtumiseen saakka?) joskus 50-luvun alkupuolella, sen englantilaisen Hillmanin, Helsingistä, se oli vain auto. AUTO, meillä, keskiluokkaisella perheellä. Ei sillä osattu rehvastella, en minä ainakaan, sehän oli vain kulkuväline. Veli pääsi mukaan hakureissulle, jollen väärin muista. (Vai oisko ollut vasta seuraava reissu?) Kaara oli vain nöyrä palvelija, menossa vaikkapa Savonrannalle Ilmi-tädin joulupöydän ääreen: mäet ylös ja mäet alas, ladon ympäri ja saunan taaitse ja sama uudelleen niin monta kertaa, että siskon pahoinvoinnin takia oli pysähdyttävä jonnekin notkelmaan. Sitten tuli se tumman vihreä Kupla. Voih! Mikä moderni vedätys! Siellä rivitalon alapihan kuusen suojassa oli sen parkkipaikka. Meidän Volkkarin. Kansanauton. Jeeee.

Samainen kansanauto oli se (toki vuosia vuosia myöhemmin, mutta en voisi olla ihan varma, etteikö vuosimalli olisi ollut suunnilleen sama!), josta exäni haikein mielin joutui luopumaan, kun meni naimisiin kanssani. Äitinsä naapuri kyseli, kumpi on kivempi, vaimo vai auto. Ex vastasi - ehkä tämä ennakoi jotain, mikä tapahtuisi vasta 30 vuotta myöhemmin - "hm, olihan se autokin aika kiva."  Tjaa-a. 

Sen kansanauton ex sitten kerran vaihtoi johonkin ihanaan Opeliin. Opel Ariadne se oli. Olisko ollut vuosi 7x? Piti käydä vaihtamassa se volkkari johonkin ihan tavalliseen, näin oli sovittu, mutta mikäs miehiä pidättelee, kun autokauppias lähestyy (aikansa odoteltuaan ja kauempaa tulevaa uhriaan tsiigailtuaan ja tästä pientä luonneanalyysiä tehden), hieraisee käsiään pari kertaa (llian paljon olisi provokatoorista), rykäisee ja lausahtaa: "Tervehdys!  Automies liikkeellä? Sitä ollaan uutta menopeliä vilkaisemassa?" Tauko, odotellaan rauhassa, ei olla liian päällekäyviä. Sitten: " Oot ennenkin tainnut autoa ettiä?" - Siinä sitten kaksi asiantuntijaa mittailee toisiaan, myyjä (joka tietää kaiken, JA)  EI KOSKAAN tiedä enempää kuin ostaja, ei ainakaa strategisista asioista. - Lopputuloksena tästäkin eräästä kaupasta exäni ajoi toimistoni eteen Meritullinkadulle upouudella (second-hand) Ariadnella - harvinainen yksilö, muutamia vain tehty, Suomessa ei ainakaan kovin montaa kappaletta!!! - osamaksuerä kaksi kertaa sen, mihin oli varaa - mutta hieno se oli! Vaalean sininen alaosa, jonkinlaiset siivet, ei sellaiset mauttomat, amerikkalaisen liioittelevat, vaan saksalaisen järkevät, mutta ylellisen näköiset, isommat ainakin kuin Arondessa (siinä IHAN liian jokapäiväisessä kulkuvälineessä!) ja yläosa siniharmaa. Voi, mikä kaara!

Eihän siinä voinut kuin sulaa, vaikka alkeellinen tietokone raksutti päässäni samaan aikaan debitiä ja creditiä ja yritti saada selkoa lopputaseesta.

Autot eivät vielä kuitenkaan auenneet minulle siten, kuin niiden olisi kuulunut (hmmm.). Jossakin vaiheessa ex hehkutti puhelimessa, että nyt olisi tässä yks Saab, minä siihen, että ihan sama, kunhan et sitä oravanväristä tuo (niitä vilisi silloin pitkin teitä). No, mikäs se sitten ajoi siihen parvekkeemme alle Lauttasaarentiellä? Ja exä ulos iloisesti vilkuttamaan? Ei varmasti tarvitse edes arvuutella! Sehän oli se Saab 990, oravanvärinen...

Tuohonkaan aikaan minä en osannut kuvitella, että autoilla on sielu. Poika (joka ei silloin, eikä myöhemminkään, ollut erityisen kiinnostunut autoista), kuuli jo 2-vuotiaana, että isin auto tulee! Mistä tiedät? Kun se sanoo: misi- misi. Ja kaikki automerkit hän tunsi, ihan ohimennen vain. Mistä tunnet? Kun tuossa on milteri-pyörät ja tuossa on tiuva-pyörät...Poika ohitti kaiken sanomansa kuin itsestään selvyyksinä, ei vaivautunut sen enempää selittelemään. Olisin kuvitellut, että siinä vasta automies! Mutta ehkä autoissa piilee jotain syvempää.

Kerran sitten tultiin tummansinisellä Saab 900:llamme pitkältä Euroopan matkalta, takana tuhansia kilmetrejä, pysähdyksiä, lähtöjä, yöpymisiä, vieraita rantoja, uppo-outoja kaupunkeja, maalauksellisia kyliä. Lopulta kotona, viikkojen jälkeen. Auton purku, huokaisu kotona. Seuraavana päivänä kauppaan.

Auto ei inahtanutkaan.

Exä sen huomasi: ei muistettu taputtaa hellästi kojelautaa: hyvä tyttö, hienosti ajettu, kiitos tästä matkasta!

 

Siis autolla on sielu. Kaikki, mitä näemme ja kuulemme ja kosketamme, on energiaa. Kai me sen jo tiedämme. Mutta, että...

Mistä johtuu suhteemme autoon? Se ei ole pelkkää sitä, että voihan pojat, tätä peliä on hyvä ajaa. Yksi kollegani, pieni mies, itseään täynnä, sanoi kerran, että TÄSSÄ on nyt niinkuin hänen oloisensa auto. Hän oli juuri käynyt hakemassa uuden leasing-autonsa. Se oli valtavan suuri Volvo 440, upouusi ja valkoinen. Hänen egonsa kokoinen.

Ikuisesti muistan, kun kälyni sai uuden leasing-autonsa. Kaveri kyseli töissä innokkaasti: no, minkäs otit? Hän vastasi: sellaisen tummansinisen. - Nii-in, mitäs siihen sanomaan.

Entäs minä itse? Tyttären kanssa oltiin etsimässä minulle autoa, olinhan minä aloittanut ihan uuden uutukaisen elämän eron jälkeen. ITSENÄISEN elämän. Autokauppias oli tuttu. Soitti minulle, että nyt olis tässä yks kiva Reanault Clio. Minä kyselemään: onko siinä kulmia, minkä värinen se on? Ei kai vain tummanharmaa? -Niitä oli näkynyt kyllästyttävän usein ja malli oli juuri muuttunut pyöreämpikulmaiseksi. Valitettavasti, sitä luokkaahan se just oli, kertoi kaveri. - Pari päivää myöhemmin autokauppiaani soitti uudelleen: NYT on sinun autosi tässä! Punainen, pieni ja ketterä! - Hän oli osannut lukea minua oikein: tuolle pitää olla erilainen auto, ei se olekaan harmaa hiirulainen, se haluaa olla vauhtityttö.

 No, vauhdista viis,. Yritän pelkästään ajatella takana-ajavien mukavuutta, että en kovin paljon alittaisi nopeusrajoituksia...Mutta tietenkin itselleni on tärkeintä se, että on tuntuma autoon, 

Hän oli osannut lukea minua: Opel Corsa, tulipunainen ja sen rekkarin mukaan ristin sen OGG:iksi. Oggillani minä sitten ajelin pitkin Suomen teitä ja tunsin itseni riippumattomaksi! Minä, vapaa ja huoleton. Itsellinen autonainen!

Sitten tulee Pieter kuvioihin. ONNEKSI ymmärtää, että minun Oggini on ainutlaatuinen. Minä olen minun autoni, minun autoni on minä. Koska minä olen ymmärtänyt auton päälle, minä olen ok. Minua voi ajatella vaimoksi.

Minä en koskaan katsonut autoani silmiin. En varsinkaan silloin, kun möin sen. Pieter toi Suomeen Audinsa. Ihan tavallisen, tavis-audin. Ostettu vain, koska minä sanoin, että hänen BMV:nsä on liian vanha, se kannattaisi vaihtaa, jos kerran ajattelee Suomeen muuttoa.

 

Mutta miltä Audi näytti? En yhtään tiedä. 

Ja tänään Hesari julistaa: Söpöauto ei ole enää in. Siis autoilla on ilmeitä??? En ole huomannut, en ennkuin tytär sanoi, että tuo on kiltti, tuo on ilkeä... Herranen aika sentään. Heasarin jutussa on iso kuva Jaguar XF:stä. Kuvateksti kertoo, että sen ilme on kuin Lucius Malfoylla Harry Potterista. Tottahan kaikki sen muistatte. Fantastinen  näyttelijä jo pikkuskidistä lähtien. Kun kuvaa katsoo... no, niinpä onkin. Ilmetty Malfoy!

Minkä näköinen on meidän Subaru Foresterimme? Katson pian. Varmaan luotettavan, niin se ainakin näyttää HS:n autosivuilla, vilpittömältä, mutta sellaiselta, jota ei vedetä höniin. Ihan kuin siinä amerikkalaismainoksessa, josta olen kertonut (hieman pyylevä pikkukaveri voittaa mini-mäkiautokisan hyvin kotikutoisella, itse veistämällään kantti-kertaa-kantti-autolla ja istuu sitten kotimatkalla isin Subarun takapenkillä, eikä edes huomaa, kun isi ylpeänä vilkaisee häntä peilistä. Pojalle voitto oli niin itsestään selvä juttu, ettei siihen ole mitään syytä palata.). Mainos antaa ymmärtää, että Subaru nyt vain on niin hyvä auto, eikä siitä sen enenpää.

Katselen kaikki nämä tämän päivän Hesarin autoilmoitukset läpi. Katson autoja silmiin. Niitä niillä ei minulle koskaan ennen ollut. Oli vain etuvalot ja takavalavot. Nyt sen vasta näen: niillähän on kasvot, niillähän on silmät! SILMÄT ovat sielun peili.  Siellä on, toden totta, röyhkeää, viekasta, vilpitöntä, suorastaan hölmöä, luotettavaa. idioottimaista, järkevää, järkeväksi tekeytyvää...hyvä luoja, miten monenlaista  inhimillistä ilmettä. Autoilla! Autoilla?

Olisiko niillä sittenkin sielu?

 

 

 

Kirjoita uusi kommentti: (Napsauta tästä)

123kotisivu.fi
merkkiä jäljellä: 160
OK Lähetetään.
Katso kaikki kommentit

| Vastaa

Uusimmat kommentit

19.06 | 11:06

Hahaa.. just niin

...
21.04 | 21:24

Aikamoista sattumaa vai...

...
27.08 | 22:43

But ASK them if they got Canadian bacon! 😂🤣

...
26.08 | 19:25

Kiire/kiire/kiire..on tuttua tavaraa sekä omasta takaa, että tuontitavarana. 😀Mutta hermosi on kuin pajunoksa: taipuu muttei katkea.

...
Tykkäät tästä sivusta
Hei!
Kokeile tehdä oma kotisivu. Minäkin tein! Se on helppoa ja sitä voi kokeilla ilmaiseksi
ILMOITUS