Tänään ajattelin...

Tänään taas vanhat työkaverit

Tänään taas tavattiin, me (aikalailla iki)vanhat eläkeläiset. Kuukausilounaalla, tällä kertaa Belgessä (lausutaan Belhghe - hollantia jo een beetje [siis pikkasen] taitavan huomautus! Surullinen). Ne, jotka meistä on kokeneet työkaverit antoisiksi, työyhteisön enemmän rakentavaksi kuin repiväksi, ne, jotka uskaltavat tulla. Olla oma itsensä, kuunnella, kertoa. - Näen kyllä, että jotkut eivät katso päin, eivät moikkaa; huomaan senkin, että joku tulee erikseen pöydän päähän sanomaan "se on sitten morjens kaikille!", joku moikkaa toisesta pöydästä, noteeraa. -Se on sitä samaa, kuin ennenkin, sillon 10-15 vuotta sitten. Aina eivät kaikki olleet ihan sitä parasta A-kaveriporukkaa, mutta juttuun tultiin. Siedettiin. Mitä ne puhuu niistä kemioista...

- Sitä istutaan kahdessa pitkässä pöydässä (meitä OAJ:n eläkeläisiä oli tänään koolla ennätysmäärä: 21 henkeä), eihän siinä paljon mielipiteitä vaihdeta kuin lähimpien pöytänaapurien kesken, mutta silti fiilis on jotenkin erikoinen. Minä kuulun tähän joukkoon. Minut hyväksytään, minusta on kiva nähdä nämä ihmiset. Ihan kaikki, nekin, jotka ei muistaneet vilkaista minun suuntaani tai joille minä olin ilmaa.

Tänään minulla oli TAAS onni saada kivaa pöytäseuraa: eläviä kertomuksia maaseudun arjesta, maatilan tytön ja pojan kertomaa, sitä ihan todella siirtyi hetkeksi niihin tunnelmiin.

Kun oltiin töissä, ei vielä tunnettu toisiamme. Moikattiin, vaihdettiin sana tai pari, ilimoja-on-pidellyt-tyyliin tai tietenkin sen ikuisen oletko-kuullut-mitä-erkki-kuuluu-sanoneen-sloganin keinoin. Jokunen aika eläköitymisen jälkeen kelattiin vielä niitä vanhoja: se sanoi, tämä teki, muistatko, kun Asseri (tai Aslak tai Voitto tai Jänkälä...), puhkuttiin vielä höyryjä ulos. Nyt me aletaan olla jotenkin enemmän omillamme. Liisa sanoi näkevänsä näiden tapaamisten jälkeen unia työkavereista (EI painajaisia, hän korosti). Minä näen unta työkavereista ihan ilmankin näitä tapaamisia. Eivätkä nekään ole painajaisia.

 

Usein ihmettelen näitä unia. Olen jollakin tasolla hyvin yksinolija, en kauheasti välitä seurasta enkä mesomisesta. Silti olen koko ikäni -jopa- pakottanut itseni seuraan, ihmisten joukkoon, tykännytkin siitä. Tykännyt kovastikin, vaikka ujo olenkin. Ja unissa sitten on aina -ihan aina - paljon ihmisiä. Usein työkavereita. Ja kiva fiilis, jopa silloin, kun unessa olen menossa pitämään luentoa, eikä ole aavistustakaan, mistä pitäisi puhua (tai jokin muu este). Aina on varmuus, että tästä selvitään kyllä, no panic!

Miten onnellista onkaan kuulua johonkin porukkaan. Olla ME. Miten hyvä mieli jää tällaisista päivistä, kun taas tavattiin. Ja kun taas muistaa, miten kiva olo oli jokaisen työpäivän jälkeen sekä - voi kai niinkin sanoa - jokaisen työpäivän alkaessa! Oli tiukat ajat, vaikeat jutut menossa, aika oli kortilla, tietoa ei ollut tarpeeksi, flunssa kiusasi ja kotona kaiken maailman trabelsia, silti oli vain tultava, rämmittävä työpaikalle läpi tuulen ja loskan, MUTTA työkaverit toi sen lämmön ja  kotoisen olon. Minä kyllä selviän tästä! Kuppi kahvia ja NO hätä. 

 

Viimeisimmäksi seinän takana istui Hilkka M, mikä ihana ihminen. Sen, mitä töiltä ehti, kelattiin omia juttujamme, terrrrapppiaaaa! Jess. - Matkan varrella oli monia muitakin, kuuntelijoita. Siis, jos oli jotain peetä kotona tai muussa sivarielämässä, oli aina kaveri seinän takana, jolle saattoi purkaa pahaa mieltään kahvikupin äärellä ja sitten taas päivä sujui!

 

(Parasta lopettaa, ennen kuin tulee liian nyyhkyä. Vielä pienesti: kiva, kun oli töitä. Niitä oli paljon, niitä oli valtavasti, 24/7, mutta saihan tuntea itsensä tarpeelliseksi. Sekä koko yhteisön.

En malta nyt kuitenkaan ihan vielä laittaa pistettä jutulle Punastunut: silloin vuonna -84 oli opettajien lakko. Aikamoista aikaa -tänäänkin sitä muisteltiin pikkasen. Itse lopetin siitä puhumisen joskus 10 vuotta myöhemmin, kun joku kurssilaista tokaisi: että sä AINA jaksat noita ikivanhoja historioitas jorista...)

Kirjoita uusi kommentti: (Napsauta tästä)

123kotisivu.fi
merkkiä jäljellä: 160
OK Lähetetään.
Katso kaikki kommentit

| Vastaa

Uusimmat kommentit

25.05 | 20:49

minulla samat oireet jo 8 vuotta joka päivä.keinuntaa kävellessä hämärässämyö pahempi. aamuisin kaikki paikallaan muutaman tunnin kun liikkuu rauhallisesti, mut

...
21.11 | 23:22

Toi urheilun seuraamattomuus ja kyvyttömyys ymmärtää yhteisöllistä onnentunnetta maaleista ja voitoista on oltava geneettistä.

...
08.11 | 20:37

Mihin noita yksityisiä tarvitaan, kun julkinen puolikin toimii, ainakin vakavien sairauksien kohdalla hyvin! Ja kun niille tulee hoppiöu, tuovat julkiseen hoito

...
08.07 | 08:24

Oisko ollut mukana Suomen somali-naisia? Höyrätäneiden suomalaisten blondien lisäksi.

...
Tykkäät tästä sivusta
Hei!
Kokeile tehdä oma kotisivu. Minäkin tein! Se on helppoa ja sitä voi kokeilla ilmaiseksi
ILMOITUS