Tänään ajattelin...

Koko elämä yhtä teatteria!

Olen kai kertonut siitä, kun ensi kerran kuulin, että joudun yleisön eteen? Se oli vuonna yksi ja kaksi tai sitäkin aikaisemmin. Minulle sanottiin, että kun tämä tekeillä oleva projektimme VM:ssä on valmis, meidän pitää jalkautua ympäri maata kouluttamaan ihmisiä uuden järjestelmän käyttöön. Jo ajatus sai sydämenlyönnit tihentymään ja kummallisen värinän aikaan joka puolella kehoa pikkuvarpaita myöten. Ajattelin: se on sitten kuolema. Tai enintään tutkijan virka yliopistolla, kammio jossain kirjaston uumenissa. paksu ovi jälkeeni kiinni: PAM! (Siis ei paljonkaan eroaisi kuolemasta Epävarma!) Esiintymisjännitys on niin kammottava tuntemus, ettei sitä voi helposti verrata mihinkään. Onko se sellainen paniikkikohtaus?

 

Nyt on enää vaikea muistaa, miksi minä olenkaan ikinä ollut niin ujo. Miksi? Noh, tiedänhän minä, kolme syytä: lapsuus, nuoruus ja aikuisuus. Huhhuh, nyt ollaan sitten vanhuudessa, eli eletään Uutta Aikaa. Turha noita menneitä on enää jahkailla, katsotaan nyt vain eteenpäin. 

 

Tuosta ajasta on piiitkä matka, valovuosien taivallus tähän päivään.  Valovuosien taivallus.

 

Eilen olin mainoskuvauksessa. Siis elävää kuvaa televiissioon. Prisma (nou paha, olenhan itsekin S-kortin bonusneuvoja). Olin moneen kertaan sanonut, etten sitten lähde mihinkään peräpukamavoidemainokseen tai esittelemään Siwaa hidastettuna pellehyppelynä saati sitten näitä KAMMOTTAVIA findus-kalapakasteiden klippejä. Nyt sain osakseni Prisman hinnanalennuskampanjan. Well, ok? Mainoksessa on kiva idea, "vastanäyttelijät" osasivat hommansa, ainakin ne, jotka tapasin (mainosta kuvattiin kahtena päivänä, itse olen pienessä osassa kampaamossa, papiljotit päässä. HUOM, fanit!), kaiken kaikkiaan uskon, että mainos on kiva. Nykyisin pyörivistä ovat mielestäni Lidlin mainokset ihan ylivertoja, K-kaupan "kauppias hoitaa hommat" typeriä, Atrian tilallisia esittelevät kivoja, aitoja, luottamusta herättäviä.

Mutta MUTTA. Että pitää siinä papiljotit päässä istua, torimyynnin alennuskorista ostettu 20 sentin pusero ylläni, minun hienon ladyn!! Ikäänkuin oisin Uuno Turhapuron anopin ystävätär. HUI. Siinäpä vasta tenkapoo. Mutta vastanäyttelijäni (hänellä puherooli!) olikin itsensä likoonpaneva, OIKEA näyttelijä, ihana ihminen, sellainen, joka ei välitä, näyttääkö rumalta vai kauniilta, naurettavalta vai hölmöltä, sellainen, joka uskoo lopputulokseen ja siihen, että hänen kauttaan lopputulos voi olla vaikkapa ihan OK. Uskomatonta tavata ihminen, joka on sinut itsensä kanssa. Jos ei ole, antaa kuitenkin aidosti sellaisen vaikutelman.

Mut kun aattelee noita näyttelijöitä. Joillakuilla ei pokka pidä (ei meinannut minullakaan, kun vastanäyttelijä sanoi sadalla eri tavalla: -aina, kun ohjaaja keksi jonkun uuden tavan! - "juustokin on kohta jo kalliimpaa kuin kampaajallakäynti". En melkein pystynyt nyökkäämään myötätuntoisesti, kun nauru pyrki jo ulos ihan vastikkeettomasti!), toiset on ottaneet ikuisen koomikon roolin, toisilla on ainaiset maneerit, jotkut eivät osaa tehdä pilkkaa itsestään ikinä. Onneksi on monia, jotka osaavat näytellä oikeasti, mennä hahmonsa nahkoihin.

 

Tänään oli tyttären (= ammattikoulun opettaja) koululla näyttelemistä koko päivän. Menossa oli valtakunnallisten Taitaja-kisojen semifinaali (lähihoitajaksi opiskelevien osalta). Eläkeläisiä oli paikalle värvätty aikamoinen kööri, n. 50 henkilöä. Koulu oli järjestänyt meille kaikkea kivaa aina välillä, kun jouduimme odottelemaan uutta kutsua pieninä ryhminä opiskelijoiden kilpailun "vanhusten kunnon ylläpidon ohjaus"-osioon (tai mikä lie sinnepäin ollut toimeksianto!). Ryhmässä piti jonkun olla häirikkö. Minä esitin siis sitä (kun joukon puheliain, melkein aina äänessä oleva kieltäytyi). Oli sanottu, että pariin kertaan pitää yrittää varastaa show. Lopputulos oli, että yritin varastaa sen kaiken aikaa, hölötin, kerroin juttuja, olin mukamas hauska. Sittemmin kuulin, että saman "roolin" toisessa ryhmässä saanut ex-lankoni olikin ottanut "ikävän häirikön" roolin, sanonut, että onpa lapsellista ynnä muuta. Tunsin kateutta, täytyy myöntää. Elikkä minä, luonteeni mukaisesti, olin vain ollut kohtelias, hieman puhelias, sellainen "ihan mukava". Lankoni tuoma näkökulma  esitykseen oli todellakin paljon haastavampi.

 

Ja minä en sitten osannut sitä? Mielikuvitus ei riittänyt? (No, se nyt on nukuksissa kaiken aikaa... Tekijän huomautus.) Improvisointitaidot olivat päiväunilla? - Ei, vaan minä kun en kehtaa sanoa ihmisille ikävästi. En melkein silloinkaan, kun tiedän (ja vastapuoli tietää), että kyse on vaan näyttelemisestä. Saati silloin, kun oikeasti haluan sanoa jotain ikävää toisesta tai hänen käytöksestään. Tunteiden ilmaisu on vaikeaa. Negatiivisten tunteiden, mutta myös positiivisten. Koska OIKEASTI en halua loukata ketään ja haluan ymmärtää molemmat puolet asiasta.

 

Mutta eilinen, kiva mainoksentekosessio opetti taas paljon: USKALLA panna itsesi likoon, NAURA itsellesi edes ihan vähän ja kun näyttelet, MUUTU siksi henkilöksi, jota esität. Älä siis ole hölmö, vaan OLE se esittämäsi olento, vaikkapa siis hölmö, viisas, hauska tai traaginen.

 

Jess. Olen tajunnut, että minusta ei ihan ensi kädessä näyttelijää tulisi, mutta potentiaalia tässä ehkä olisi... Who knows.

 

 

Kirjoita uusi kommentti: (Napsauta tästä)

123kotisivu.fi
merkkiä jäljellä: 160
OK Lähetetään.
Katso kaikki kommentit

| Vastaa

Uusimmat kommentit

19.06 | 11:06

Hahaa.. just niin

...
21.04 | 21:24

Aikamoista sattumaa vai...

...
27.08 | 22:43

But ASK them if they got Canadian bacon! 😂🤣

...
26.08 | 19:25

Kiire/kiire/kiire..on tuttua tavaraa sekä omasta takaa, että tuontitavarana. 😀Mutta hermosi on kuin pajunoksa: taipuu muttei katkea.

...
Tykkäät tästä sivusta
Hei!
Kokeile tehdä oma kotisivu. Minäkin tein! Se on helppoa ja sitä voi kokeilla ilmaiseksi
ILMOITUS