Tänään ajattelin...

Kenen vastuulla lasten sivistäminen?

Satuin näkemään, kun nuori, arviolta toisella kymmenellä oleva tyttö osoitteli kavereilleen vammaista, joka vaivalloisesti kulki eteenpäin vääntyneillä jaloillaan. Osoitti sormellaan ja huusi: ”katsokaa, miten hassusti tuo kulkee!”

Mitä tästä pitäisi ajatella? Miten on mahdollista, että tuon ikäiseltä lapselta puuttuvat alkeellisimmatkin käytöstavat eikä empatian tunteita ole olemassakaan? Missä on yleissivistys? Kenen sitä pitäisi lapsille jakaa? Koulun vai kodin? Molempien tietysti, mutta jos vanhemmilta itseltäänkin puuttuu jotain olennaista korvien välistä ja opettajat ajattelevat, että minun kuuluu nyt vain pysytellä tämän aineeni puitteissa (tai heillekään ei tule mieleen jne jne). Katsellaan vain TV:stä niitä tuurinkyläkauppoja ja prinssiharrynmorsiamia, pelataan puhelimella, siihen se aika menee. Ei ole vanhemmilla aikaa ja/tai hoksottimia syöttää siihen väliin hiukkasen tietoakin. Esim. kuka on Suomen presidentti tai pääministeri, mikä se hallitus oikein on, mitkä ovat ihmisoikeudet, mikä on EU tai kommunismi…. – Ja kun se opettaminen kävisi niin helposti, ihan ohimennen.

Olen huomannut, että kaikilla lapsilla ei ole automaattisesti sisäsyntyistä tiedonjanoa. Hyvät numerot koulussa eivät kerro välttämättä viisaudesta, tiedon tasosta, nokkeluudesta, kyvystä yhdistää uutta ja vanhaa tietoa. Kaikki lapset eivät ole kysymyksiä täynnä. Joko he eivät uskalla kysyä, kokevat olevansa tyhmiä tai tiellä tai heillä ei vain ole kysyttävää. Ei minkäänlaista uteliaisuutta ympäröivää maailmaa kohtaan. Se, mitä opettaja sanoo, on ainoa oikea ja riittävä tieto. Ei osata kyseenalaistaa.  Ei ole omaa mielipidettä. Omissa aivoissa ei koskaan soi hälytyskelloja, eikä ala kuumeista pohdintaa: eihän se noin voi olla? Tai: tuo on vain yksi puoli asiassa, eikö voisi ajatella myös näin…

Meidän aikana koulussa opittiin vain ”ulkoa”, tilanne ei paljon taida olla muuttunut. TV:stä löytyy liikaa pelkästään latistavia ohjelmia, informatiiviset jutut eivät yhtään kiinnosta, vaikka niitäkin tulee aika paljon. Kysytäänkö koulussa: mitä SINÄ ajattelet tästä? Joutuvatko lapset joskus kirjoittamaan ex tempore pienen esseen jostakin aiheesta? Miten paljon pohditaan erilaisia moraalikysymyksiä esim ryhmäkeskustelujen muodossa? Tällöin joutuisi muodostamaan oman mielipiteen asioihin, joutuisi perustelemaan, käyttämään niitä harmaita aivosoluja.

Tytär (joka on ammatinopettaja) sanoi kysyvänsä usein opiskelijoiltaan, mitä mieltä he ovat jostakin asiasta. Ja kun vastaukseksi tulee ”emmätiijä”, hän jatkaa: ”kukas se sitten tietää, mikä SINUN mielipiteesi on, jollet sinä itse!”

Nyky-yhteiskunnassa (jos pysytään nyt vain koto-Suomessa, eikä vertailla esim. länsimaita ja kolmansia maita) luokkaerot alkavat olla pikemmin ero sivistyneiden ja junttien välillä kuin rikkaiden ja köyhien.

Minun lapsuuskotini oli ns. sivistynyt koti, vanhemmat olivat koulutettuja. Mutta ei meilläkään puhuttu eikä opetettu. Sitäpaitsi koko suvussa oli tapana, että lapset istuivat aina päivällisillä omassa pöydässään ja ymmärsivät muutenkin pitää suunsa kiinni ja olla kyselemättä joutavuuksia. Jotain sieltä kuitenkin tarttui mukaan ja sittemmin on itse saanut yrittää ottaa selvää. Yks kaveri silloin nuorena puhui politiikasta ja yhteiskunnasta. Minä kuuntelin suu pyöreenä! Ei minulla paljon tietoa ollut puolueista eikä eduskunnan tai hallituksen rooleista ja sen sellaisesta. Ne olivat olleet meidän perheessä ”aikuisten asioita”. – Nykyisen ne ”aikuisten asiat” on rajattu makuukammarin oven taa ja kaikesta muusta (sekä niistäkin jonkin verran) pitäisi lapsille haastella.

Me isovanhemmat ja tädit ja sedät: otetaan me hieman vastuuta tuosta jälkipolvesta, jos vanhempien tai koulun rahkeet eivät riitä. – Niinpä minunkin olisi pitänyt mennä oikaisemaan tuota osoittelevaa tyttöä, sanoa ystävällisesti, että ei ole sopivaa osoitella ja kertoa parilla lauseella vammaisuudesta.

Mutta eihän se ole minun asiani, vai oliko?

 

 

Kirjoita uusi kommentti: (Napsauta tästä)

123kotisivu.fi
merkkiä jäljellä: 160
OK Lähetetään.
Katso kaikki kommentit

| Vastaa

Uusimmat kommentit

19.06 | 11:06

Hahaa.. just niin

...
21.04 | 21:24

Aikamoista sattumaa vai...

...
27.08 | 22:43

But ASK them if they got Canadian bacon! 😂🤣

...
26.08 | 19:25

Kiire/kiire/kiire..on tuttua tavaraa sekä omasta takaa, että tuontitavarana. 😀Mutta hermosi on kuin pajunoksa: taipuu muttei katkea.

...
Tykkäät tästä sivusta
Hei!
Kokeile tehdä oma kotisivu. Minäkin tein! Se on helppoa ja sitä voi kokeilla ilmaiseksi
ILMOITUS