Tänään ajattelin...

Aika on paras lahja

Tänään olin katsomassa leffaa (halpa eläkeläisten päivänäytös) The Second Best Exotic Marigold Hotel. Ihan kiva, muttei tietenkään vetänyt vertoja ekalle osalle (The Best Exotic...). Kuinka se koskaan niin kävisi. MUTTA, vanhoista ihmisistä kertoi, kuolemaa odottavista, henkiin heränneistä, yhtäkkiä aktiivisista kansalaisista, jotka jopa oppivat sulattamaan uusia asioita, uuden kulttuurin, uuden elämän. Elokuva VIELÄ elossa olevista. Jotka huomasivat, että elämää on olemassa ihan siihen viimeiseen hengenvetoon. Kaikki on mahdollista: siivoojaana Englannissa, nyt 80 v, hotellinjohtajana Intiassa. Ja että kuolema tulee joka tapauksessa, odottipa sitä tai ei. Muutaman kerran tuli elokuvassa eteen teema: kuinka paljon aikaa sinulla on?  Otsikon lausekin on elokuvan antia.

Joskus nuorena ajattelin, kun joku vanha täti (ehkä jopa jotain 70 v!!!) osti itselleen kalliin turkin (siis, nythän ei kukaan turkkia enää osta ihan periaatteesta), että mitä tuokin nyt kannattaa, kohtahan se  kuolee kuitenkin.

Nyt ajattelen toisin, sattuneesta syystä.

Joka toisella ystävällä, tutulla ja kylänmiehellä on jotain sairautta. Kammottavia tutkimuksia, pelottavia diagnooseja. Ei mitään pikku flunssaa, vaan kasvaimia päässä tai keskivartalossa, nivelreumaa, nimeltä tuntemattomia oireyhdistelmiä. Sitten me vaan todetaan, että voi voi, sitä se vanhuus tekee. Tekeekö se? Vai onko se lapsuuden, nuoruuden ja keski-iän summa? - Pelottaa. Pelottaa, tottavie. - Pohditaan, miksi on tätä tai tuota. Ilmansaasteet ja lisäaineet? Elämäntavat vai geenit? Vaiko se, että nykyisin eletään kauemmin? Ennen kuoltiin jo ennenkuin sairaudelle ehdittiin keksiä nimeä.

Nyt rangaistaan siitä, jos syö hiilareita, kaloreita, gluteenia tai ottaa aurinkoa, unohtaa ottaa omegat ja deet, kromit ja seleenit. Saati siten ne varsinaiset paheet: viina ja tupakki! Auta armias, jos olet päästänyt metabolisen oireyhtymän vellomaan vyötärölläsi (miehillä yli 90 cm, naisilla yli 80 cm, näinkö se  meni?). älä tule sitten valittamaan, jos käy kalpaten.

Julmaa. Sairaus voi tulla kelle hyvänsä. Ei me vielä olla niin pitkällä, että syyt tiedettäisiin ihan täsmälleen. Ja kun kukin on elänyt ihan tavallista elämää, juonut viiniä murheeseen, sytyttänyt tupakin rentoutuakseen, haukannut hampurilaista, koska välillä on tehnyt mieli, mussuttanut salaa suklaata, eikä ole jaksanut koko ajan vahtia syömisiään ja juomisiaan. Ja yhtäkkiä elämä pakottaakin sitten ihan uudenlaiseen kuvioon: potilaan rooliin.

Aamulla olin joogassa. Venytykset ja pysähtyminen oman kehon tuntemuksiin, tasapainottelut, hengitykset suunnattuina kehon eri puolille: lopputuloksena kiitollisuus siitä, että keho toimii. Tässä iässä, näillä eväillä! Mikä onni! Kiitos siitä, että minä, viittä vailla 70 v, voin toistaiseksi näin hyvin.

Hieman pelottaa tulevaisuus, kun kuuntelee näitä ihmisiä. Mutta minkäs teet, kaikki on otettava vastaan. Se kuuluu elämään. Ei auta panna hanttiin. Surullinen

 

Kirjoita uusi kommentti: (Napsauta tästä)

123kotisivu.fi
merkkiä jäljellä: 160
OK Lähetetään.
Katso kaikki kommentit

| Vastaa

Uusimmat kommentit

19.06 | 11:06

Hahaa.. just niin

...
21.04 | 21:24

Aikamoista sattumaa vai...

...
27.08 | 22:43

But ASK them if they got Canadian bacon! 😂🤣

...
26.08 | 19:25

Kiire/kiire/kiire..on tuttua tavaraa sekä omasta takaa, että tuontitavarana. 😀Mutta hermosi on kuin pajunoksa: taipuu muttei katkea.

...
Tykkäät tästä sivusta
Hei!
Kokeile tehdä oma kotisivu. Minäkin tein! Se on helppoa ja sitä voi kokeilla ilmaiseksi
ILMOITUS