Tarjoutui tilaisuus päästä Etelä-Koreaan. Eihän sitä voinut jättää käyttämättä. Joten täällä sitä ollaan, Daegussa, tasavallan neljänneksi suurimmassa
kaupungissa (2,8 milj asukasta), pilvenpiirtäjien ja vanhojen hallitsijadynastioiden pystyttämien temppelien ja monumenttien puristuksessa. Tosin jälkimmäisiä on enää harvassa, mutta sitäkin arvokkaampia ne ovat.
Mihin täällä kiinnittää huomiota, paitsi siihen, että välillä kokee itsensä lukutaidottomaksi, kun ei ole englanninkielistä käännöstä saatavilla? No, ihmisiä on PALJON, Soulissa
oli valtavat laumat liikkeellä joka paikassa, samoin täällä Daegussa. Ja kaikki ovat saman näköisiä! Mutta kaikki on hyvin organisoitu, melko siistiä on joka paikassa, kyltit ja opasteet ovat usein sekä koreaksi
että englanniksi. Metroa on helppo käyttää, vaikka olihan se Soulissa melkoinen seitti! Täällä Daegun «pikkukaupungissa» on vain vaivaiset 3 linjaa. Ihmiset puhuvat tosi huonosti englantia, jopa kansainvälisissä
tehtävissä olevat eivät tunnu omaavan kovin laajaa sanavarastoa. Tapaamani amerikkalainen rouva, joka on opettanut täällä collegessa jo 10 vuotta englantia, kertoi, että innokkaimmat kyllä oppivat. Nuorilla on tarve
elää kansainvälisesti, niin kuin kaikkialla. Maailma muuttuu.
Koreassa otetaan kengät pois sisällä, hotellihuoneeseenkaan ei mennä kengillä, vaan tohvelit on tarjolla talon puolesta. Märille sateenvarjoille
on otettava automaatista muovisuojukset, kun mennään museoon tai hienoon tavarataloon. Henkilökunta rientää neuvomaan, jos aikoo ilman tulla sisälle! Roskiksia on harvassa, silti roskia ei näy kaduilla. Kaduilla ei kukaan
syökään, niin kuin esim. meillä ja Amerikassa, niinpä hampurilaiskääreitä, karkkipapereita, jätskitötteröjen jämiä tai rutattuja tölkkejä ei ole rumentamassa katukuvaa. Vain muutamalla
olen nähnyt kadulla – moderniin tapaan - kahvimukin kädessä. Pubeja ei ole, kaupassa kyllä on olutta tarjolla (prosentteja en kyllä ole katsonut), mutta viiniä en ole nähnyt missään. Kaipa alkoholia jostakin
saa, mutta näkyvillä sitä ei oikein ole. Yhden vaivaisen spurgun olen nähnyt ja yhden kerjäläisen.
Korealaiset vaikuttavat tylyiltä, tönivät, eivätkä katso kohti. Toisaalta se hymy ilmestyy ujona,
kun osaa sanoa heille koreaksi kiitos ja näkemiin (mikä ei ole helppoa, kun äänteitä kuvaamaan ei ole olemassa meidän tuntemia kirjaimia!). Lapsenlasta, vaaleahko sinisilmäinen, kyllä taputellaan hymyssäsuin kaakatuksen
säestyksellä, mammat varsinkin. Vanhat tavat edellyttävät syvään kumartamista, junavaunuun tullessaan konduktööri kumartaa, samoin pois
lähtiessään. Oppilaat kumartavat opettajille, uutistenlukijat
kumartavat katsojille. Se näyttää hauskalta.
Täällä ei juuri pyöreitä ihmisiä näy! Traditionaalinen korealainen ruoka on terveellistä: paljon kasviksia, erilaisia lehtiä ja kaiken maailman
naatteja ja juuria. Kalaa ja äyriäisiä, jonkin verran lihaa ja kanaa. Kimbappia ja pipinbappia, ties mitä. Eilen olimme perinteisellä illallisella. Eteen tuotiin pöydällinen kulhoja: merilevää, mustekalaa, kimchiä,
jotain liuskoja, joihin käärittiin piparjuuripikkelsiä (vedet nousi silmiin, mutta hyvää se oli), tattarista tehtyä hyytelöä, pinaattia, takiaisenlehtipihvejä…söimme itsemme ähkyiksi. Ja kas: sittenpä
eteen tuotiin toinen pöydällinen kulhoja; pääruoka!
Ruokalistaan kuuluu myös tietysti nuudeleita ja riisiä sekä uppopaistettuja, kuorrutettuja juttuja, suolaisia ja makeita. Mäkkärit ja muut burgeripaikat
ovat myös rantautuneet tänne, MUTTA joka annoksen kohdalla kerrotaan kalorimäärä! Siinä sitä tulee synnintuntoon, kun valintaa tekee. – Katukeittiöt: hyvää ja halpaa (muuten hinnat ovat samoissa lukemissa
kuin meillä, bensaa myöten). Tänään kävi moka katukeittiön kohdalla. Tilasin lapsenlapsen kanssa «yhdet tuollaiset», elekielellä tietenkin, luullen, että saamme perunapihvit, joita olemme nähneet.
Vai liekö se perunaa, ehkä onkin kyssäkaalia. Sitä olen nähnyt, perunaa sen sijaan en. Eteen tuotiinkin makeimmasta makein, paksu siirappilettu. Ihana kyllä, mutta me kalorit ja hiilarit! No, mikäs auttoi, söimme ne
hitaasti nautiskellen. – Nämä paikalliset työmyyrät eivät todellakaan syö hitaasti! Eivät varmaan ehdi. Se on pari minuuttia, kun iso kulho tulikuumaa nuudelikeittoa vedetään sisuksiin.
Kyllä maailmalla
on jännittävää, mutta eipä tunnu pahalta viikon päästä palata koto-Suomeen. (Kuvia seuraa, kunhan tämä guru pääsee teknisten ongelmien yli!)
------------
Nyt on kotiin palattu ja puhelimen,
öh, siis kameran voi yhdistää tiekkariin. Matkalla oli vain nääs tabletti mukana ja yhdistelmävaijeria vai mikä johto se nyt on, ei ollut mukana. Tässä siis luvattuja kuvia:
Kuvatekstit ei onnistuneet, mutta siinä nyt on uutta ja vanhaa. Kerron kuitenkin : Ylhäältä oikealta: hanbok-pukuja kaupan kauppakäytävällä, osa suurinta keisarillista palatsia
1300-luvulta, romantiikkaa Soulin Namsan-puistossa, Soulin keskustaa illalla.
Seur.rivi: pohdintaa moottoripyöräkaupan edustalla (kauppoja oli kokonainen kadullinen, valtavia pedonnäköisiä pyöriä), vartijoita
Changgyeonggung palatsin portilla, samaa palatsia, metrossa arkipäivänä.
Seuraavat kuvat ovat Daegusta, buddhalaisesta temppelistä, peruskoulusta (lapsenlapsi + tytär takarivissä), kuva kauppakäytävältä,
erikoinen laivan muotoinen rakennus taustalla on The Arc, upea arkkitehtooninen taideteos vesi-aiheen ympäriltä, sit on väkeä juhlatamineissa samaisen The Arcin hissin edessä, metrossa sunnuntaina, kaupunkia, puistoja (monissa
puistoissa oli kuntoilulaitteita).