Juu, niin on, jos ei vaan tartte istutella mitään. eikä nyhtää rikkaruohoja. No nyt ei tartte, nyt on jo syksy ja pimeää. Eli, kun on just päättänyt, että lehdet pitäis ehkä haravoida
edes kukkapenkeistä, pimeä laskeutuukin sopivasti. Huomenna sitten... JOS saan moottorin käyntiin.
Siis ei ole keksitty (kai?) vielä rikkaruohon nyppimiskonetta, enkä myöskään tarkoita ruohonleikkuria,
vaan ihan tätä omaa konetta. Kehoa. Kun yks hirvikärpänen puree niskaan, niin se (niska) sanoo yhteistoiminnan irti kolmeksi viikoksi, vihottelee ja tekee itsensä tiettäväksi kaiken aikaa. Sitten luontopolku piknikkeineen
tosimaisemissa ja puolukan poimintaa kalliolla kukkulalla! Vielä kun naapurin kiva rouva raahaa kuntopiiriin jonnekin tallin ylisille ja tytär vetää seuraavana päivänä tiukan joogan, niin ei sitä paljon muuta tartte.
Siinä se vähäisempikin sulkakynä hyytyy! On niska jumissa, olkavarsi muistuttaa, että oli jäätyneenä joskus, joka paikkaa kivistää. Olo on kuin robotilla.
Se vanhuus, se vanhuus!
Ei, en suostu.
EN SUOSTU! Omaa laiskuutta, jos en venyttele tarpeeks, jos pelaan pasianssia, kun pitäis kirjoittaa, jos alan ruikuttaa jokaisesta pikku rempasta.
Joku aika sitten, kun olin bonusneuvojana jossain marketissa, pömpelilleni köpötteli
virkeä vanha mies. Halusi ottaa sellaisen sirukortin, että voisi nostaa rahaa kaupan kassalta. Kätevää. Ei tartte vanhan mennä räntäsateessa rollaattoreineen ryöstettäväks automaatille. Tällä
ei kuitenkaan ollut edes keppiä. Innostui siinä jutustelemaan, niin kuin vanhat asiakkaat monesti tekevät. Sehän sopii, mehän ollaan teikäläisiä, meissä elää edelleen se vanha osuuskauppahenki! Saa tulla
juttelemaan, sopii ihan, siitä vaan! No tämä asiakas oli 94-vuotias! Mutta virkeä kuin mikä! Ja polla pelasi. Kertoili tarinoita, jotka saivat nöyräksi. Oli ollut 11 v. kun vanhemmat päättivät muttaa Neuvostoliittoon.
Ei ollut vanhempien kommunismi siellä kuitenkaan purrut, vaan heidät oli ammuttu vuonna 1938 ja poika oli lähetetty keskitysleirille. Monien vaiheiden kautta hän oli palannut Suomeen vuonna 1998 ja siinä hän nyt seisoi edessäni
aurinkoisena kuin olisi juuri saanut lottovoiton! No, saihan hän, vanhan kotimaansa oli saanut jo takaisin ja nyt vielä oli tulossa se vihreä sirukorttikin.
Voi itku, miten on tämä vanha herra jäänyt mieleen.Tuohon
tulisi pyrkiä. Pitää mieli balanssissa, keho kunnossa ja sielu kaikessa mukana.
Kone käyntiin joka aamu. (Siitä seuraavassa kirjoituksessa enemmän.)