Tänään ajattelin...

Suku on paras

Meitä oli koolla lindgreeni ja lundgreeni, iisaksson, öhman ja abrahamsson... Mutta alkuperältään kaikki eerikäisiä. Äitinihän toivotti jo muinoin ex-mieheni tervetulleeksi Eerikäisten sukuun, vaikka hänen (siis äidin) ja omanikin sukunimi oli tuolloin Ahola isäni mukaan.

Mutta on se vaan niin, että se Eerikäinen lyö vahvana läpi kaikesta. Vähän niin kuin kekkonen, kekkonen, kekkonen...

Sukujuuret olisivat kadonneet, hajonneet ja hautautuneet tämän Albin Eerikäisen sukuhaaran osalta jonnekin maailman turuille, jollei Venezuelan serkku olisi keksinyt tätä vuosittaista serkku-tapaamista... Niin. Albin, kauppias ja saarnamies. Pitääpä etsiä jotakin tarkempaa tietoa. Miespolvet vaipuvat unholaan - äitini lempivirsi. Tai joululaulu, what ever.

Tänään oli serkkupiirin tapaaminen tai ainakin osan. Mutta kun ollaan yhdessä - jopa Saksan serkku oli paikalla-, niin muutaman viinin tai viimeistään konjakin jälkeen: avot ja jopas löytyy ne lapsuuden muistot. Toinen ei muista mittään ja toinen ei senkään vertaa, mutta toinen taas muistaa juttuja, jotka ovat antaneet suunnan koko hänen elämälleen. Ihmeellistä. Kummallista.

Ja minä tässä, ihan ulkopuolisena (niinkuin silloin lapsenakin) ihmettelen ja kuuntelen. Kyselen ja yritän muodostaa päässäni kuvaa. Minä muistan vain, että kissanpentuja hukutettiin, lemmikkihiiriä tapettiin ja keittiössä oli kireä tunnelma. Kyseessä oli kolmen sisaruksen (perheineen) yhdessä vuoraama kesämökki. Mökki vuokrattiin aina yhdessä vuosien ajan. Siinä sitten kälykset tai siskokset luimistelivat toisilleen puuropadan ääressä ruokkiessaan meitä, yhteensä kymmentä lasta.

Entäs me lapset ja meidän leikit? Eikö minua otettu leikkeihin? Enkö halunnut osallistua? Oliko se vain jotenkin itsestään selvää, että minä en ollut mukana? Alkoiko jo siitä se ulkopuolisuuden tunne (vai vahvistuiko se tässä), jonka kanssa elin koko lapsuuden ja nuoruuden? - Tänään kuuntelin sitä, miten muistettiin hiekan rapina varpaissa, risut ja oksat, pensaat ja puihin kiipeämiset. "Kuka uskaltaa?" "Kuka on eka?"

Minulla ei ole muistoja.

Nyt pitää pysähtyä. Ehkä ne muistot on armeliaasti vaipuneet tavoittamattomiin. Ehkä itse vain nyhersin nukenvaatteita, merkityksetöntä näpertelyä, ei jättänyt pienintäkään muistijälkeä.

Niin tai näin: mikä ihana ilta serkun luona kylässä, täydet vuodet oli hänellekin jo kertyneet (vaikkei uskois ja tämä on ihan totta!)!  Serkkutapaaminen, viinin ja konjakin myötä syvälliset keskustelut, terapiaa sielulle: teidän äiti sitä, meidän isä tätä, hyväinen aika, koko ajan me luultiin, ei oo totta, kerro lisää... 

MITEN TERAPEUTTISTA. Mehän voidaan olla toisillemme tukena, jos vain halutaan. Yritetäänkö, serkut? 

Sinä, jolla on serkkuja: pidä kiinni, ota yhteyttä, tajua, että pian kuolet, kaikki jää silleen...

Onko sitten yhtään mitään väliä sadan vuoden päästä? Eipä varmaankaan, mutta juuri NYT nämä tiedot ja tunteet voivat auttaa ymmärtämään itseään ja vanhempiaan!

 

Kirjoita uusi kommentti: (Napsauta tästä)

123kotisivu.fi
merkkiä jäljellä: 160
OK Lähetetään.

Birgitta | Vastaa 13.11.2015 11.08

Tack låter mycket bekant

Katso kaikki kommentit

| Vastaa

Uusimmat kommentit

25.05 | 20:49

minulla samat oireet jo 8 vuotta joka päivä.keinuntaa kävellessä hämärässämyö pahempi. aamuisin kaikki paikallaan muutaman tunnin kun liikkuu rauhallisesti, mut

...
21.11 | 23:22

Toi urheilun seuraamattomuus ja kyvyttömyys ymmärtää yhteisöllistä onnentunnetta maaleista ja voitoista on oltava geneettistä.

...
08.11 | 20:37

Mihin noita yksityisiä tarvitaan, kun julkinen puolikin toimii, ainakin vakavien sairauksien kohdalla hyvin! Ja kun niille tulee hoppiöu, tuovat julkiseen hoito

...
08.07 | 08:24

Oisko ollut mukana Suomen somali-naisia? Höyrätäneiden suomalaisten blondien lisäksi.

...
Tykkäät tästä sivusta
Hei!
Kokeile tehdä oma kotisivu. Minäkin tein! Se on helppoa ja sitä voi kokeilla ilmaiseksi
ILMOITUS