Tänään ajattelin...

Ei heikkohermoisille

Elämäni pelottavin tapahtuma oli Disneylandin Back-to-the-future-ride. En huomannut varoituskylttiä, ennen kuin tulin ulos rakennuksen pimeydestä, jossa olin kiitänyt avoauton kyydissä halki aikakausien ja universaalisten ulottuvuuksien. Kyltti varoitti sydänvikaisia tai raskaana olevia osallistumasta tähän hurjaan kyytiin... En ollut kumpaakaan, mutta silti kokemus oli liikaa. Tytär tosin naureskeli minulle: mehän vain istuttiin siinä autossa, se vähän heilui siinä paikallaan eikä liikkunut yhtään  minnekään. Ympäristö vain liikkui, kolmiulotteinen avaruus meteoriitteineen tai trooppinen maisema dinosauruksineen, jotka olivat juuri hotkaista matkalaiset kurkottaessaa autoa kohti.

Niinpä niin. Tänään oli vielä kauheampi kokemus. Elokuva The Walk.  Huima, huikea. Sydän hakkasi ja jalat tärisivät vielä pitkään, kun tultiin teatterista. Sitäpaitsi kädet hikosivat ihan mahdottomasti, mitä minulle ei normaalisti koskaan tapahdu. Välillä ei voinut katsoa ollenkaan. 

Mutta leffa oli silti hyvä, omassa lajissaan ihan huippu. Näyttelijät hyviä (pääosan esittäjä Joseph Gordon-Levitt on nappi valita rooliinsa!), koko tarina intensiivinen ja positiivinen kertomus tavoitteen asettamisesta ja siihen pyrkimisestä. Esteet on raivattava tieltä ja edettävä kuin jyrä tavoitetta kohti. Sitten asia vaan toteutetaan.

Tarina nuorallakävelijästä. Muistathan sen ranskalaisen kaverin Philippe Petitin, joka vuonna 1974 käveli vaijerilla WTC:n Twin Towersien välin, 43 metriä. Siitä oli lehdissä tuolloin, se oli melkoinen temppu! Elokuva kertoi tuon tarinan alkaen Pariisista (niin, Pariisi... liian kauheaa edes ajatella, mitä siellä juuri tapahtui.) ja edeten 70-luvun New Yorkiin. WTC:n tornit olivat rakenteilla. Elokuva on myös nostalginen (muttei ollenkaan siirappinen) muistelu ja rakkaudenosoitus torneille.

Merkillisiä nämä meidän aistimme.  Kunkatselemme elokuvaa, joka on siis vain kuvaus tapauksesta jonka lopputuloksen tiedämme: ei pudonnut, ei kuollut, on hengissä vieläkin, niin silti ei välillä voi katsoa. Silti kädet hikoaa.

Mutta jos haluat huikean kokemuksen ihan mukavasti ja turvallisesti tuolissa istuen, ehkäpä vielä popkornia popsien (itse en harjoita sellaista syntiä, en osta edes karkkia, vaikka mieli tekisi!), niin mene ihmeessä katsomaan!

Itse haluan vielä nähdä joskus, miten tämä filmi tehtiin. Katsoin oikean Philippe Petitin ja Joseph Gordon-Levittin yhteishaastettelun youtubesta. Kävi ilmi, että Joseph oli oikeastikin opetellut kävelemään nuoralla. Ei kuitenkaan WTC:n tornien välillä Itkevä- nehän ovat kadonneet ikiajoiksi. Toivottavasti tämä filmi esitetään myös terroristien kanavilla.  Näkevät, että muistoja he eivät voi meiltä riistää. Joseph sanoi haastattelussa jotenkin tähän tapaan: kun suhde loppuu, pitää muistella niitä hyviä aikoja (eikä siis aina vaan näyttää niitä kamalia kuvia tornien luhistumisesta).

Kirjoita uusi kommentti: (Napsauta tästä)

123kotisivu.fi
merkkiä jäljellä: 160
OK Lähetetään.
Katso kaikki kommentit

| Vastaa

Uusimmat kommentit

25.05 | 20:49

minulla samat oireet jo 8 vuotta joka päivä.keinuntaa kävellessä hämärässämyö pahempi. aamuisin kaikki paikallaan muutaman tunnin kun liikkuu rauhallisesti, mut

...
21.11 | 23:22

Toi urheilun seuraamattomuus ja kyvyttömyys ymmärtää yhteisöllistä onnentunnetta maaleista ja voitoista on oltava geneettistä.

...
08.11 | 20:37

Mihin noita yksityisiä tarvitaan, kun julkinen puolikin toimii, ainakin vakavien sairauksien kohdalla hyvin! Ja kun niille tulee hoppiöu, tuovat julkiseen hoito

...
08.07 | 08:24

Oisko ollut mukana Suomen somali-naisia? Höyrätäneiden suomalaisten blondien lisäksi.

...
Tykkäät tästä sivusta
Hei!
Kokeile tehdä oma kotisivu. Minäkin tein! Se on helppoa ja sitä voi kokeilla ilmaiseksi
ILMOITUS