Tänään ajattelin...

TV - tietoa ja hupia

Teeveestä ei tuu mitään.

Vain uusinta Espanjan vihaisista nuorista. Jo nähty. MUTTA hyvin valistava, mielenkiintoinen, innostusta herättävä. Katsoitko? Jos katsoit viimeistään nyt, odotat varmaan innolla Espanjan piakkoin pidettäviä valtiollisia vaaleja, ensimmäisiä 4:ään vuoteen. Madridiin ja Barcelonaan kun on viime vuonna valittu ihan uuden tyypin politikot pormestareiksi, naisia molemmat, toinen edustaa Bodemos-puoluetta, joka ajaa läpinäkyvyyttä politiikkaan ja toinen edustaa Ciudadanos-puoluetta, joka puolestaan lupaa lopettaa korruption. Miten käy näiden puolueiden nyt vaaleissa? Uusi tuulia Espanjaan ja Eurooppaan? Lupaavaa.

Sitten tuli vain (!) uusinta Robert Redfordin elokuvasta Lambs for Lions (nimi tulee runosta, jossa brittiläinen runoilija ylistää ensimmäisen maailmansodan saksalaisia sotilaita leijoniksi, joita johtavat lampaat...), elokuva Afganistanin sodasta, turhasta sodasta... viittauksin Vietnamin sotaan, turhaan sotaan...Redfordin viesti käy selväksi. Älkää sotiko, älkää uhratko itseänne turhan vuoksi, nuoret. Hautoja silmän kantamattomiin koto-Amerikassa. Afganistanin vuoristossa puolestaan, lumisateessa, pari nuorta amerikkalaista koulupoikaa, toinen musta ja toinen latino, "kokemassa elämänsä seikkailua", raahautuu pystyyn. Ettei tarvitsisi makuultaan kuolla talibanien luoteihin. Jotta päällystö voi sitten sanoa: "meillä oli vähän vastoinkäymisiä siellä vuoristossa, mutta me opimme tästä". - Hieno leffa. Hieno!

Pieter menee nukkumaan, minä jään vielä kuulokkeet korvilla katsomaan teeveetä. Ei sieltä tule mitään. Hohhoijaa. Jospa vaikka tuo "Dubain lentokenttä". Tuollaisia ohjelmia nyt en katso, mutta kun on ollut työpäivä, ei sitä jaksa vielä nukkumaankaan mennä. Mielessä on se yksi mustaan kaapuun täydellisesti verhoutunut nainen, silmät vain näkyivät (supisuomalaiset!) ja suomea puhui ihan täysin syntyperäisen tavoin kaapunsa alla puhelimeen, mukanaan pari lasta, n.3-vuotias tyttö, hiukset peitettynä ihan niin viimmosen päälle, ei pipolla vaan huivilla, tietty! - No joo, nyt on niin mukava rentoutua, Pieter nipistää varpaasta ja sanoo "don 't make it too late!" Minä otan toisen lasin viiniä.

Dubain lentokentällä pakataan matkalaukkuja. Kaikki eivät mahdu Prahan koneeseen, 66 laukkua jää ulkopuolelle, koska kontteja ei ole tarpeeksi. Sitä paitsi pakkaaminen pitää aloittaa alusta, kun yksi kontti ei istu millin verran ja lukitusta ei saada päälle. Kone on jo myöhässä melkein tunnin! Jatkoyhteydet matkustajille pitää järjestää, paluulento Dubaihin pitää järjestää...Eihän tämä vielä mitään: se hikoiluttava osuus tulee vasta, kun seurataan, miten pari lentäjää 3,5 kk:n harjoittelun jälkeen ovat loppukokeessa päästäkseen lentämään maailman suurinta konetta A 380:aa (plääh, minä luulin, että se on se uusi, se Finnairin eka A 350!). Noh, ensin pettää toinen  moottori, sitten seuraava, molemmat samalla puolella, sitten alkaa tulvia savua, ensin matkustamoon, sitten ohjaamoonkin... Sen lisäksi, että teknistä osaamista seurataan, myös psykologi seuraa kaiken aikaa lentäjien reaktioita, sydämenlyöntejä, hikoilemista, äänensävyjä... Hui sentään! Lentäjät selvisivät (saavat tämän jälkeen lentää sitä oikeata konetta!), minä vain olin pyörtyä jännitykseen.

Josko nyt jo omalle läppärille? No ei, jämähdin katsomaan jotain seuraavaksi tulevaa ohjelmaa "Vankilassa ulkomailla", kun näin, että siinä kerrotaan John McCainista. Hänhän oli Obaman vastustaja vaaleissa 2008, kova republikaani, Vietnamin veteraani. Teki "oivan" vedon, kun hankki varapresidenttiehdokkaakseen Sarah Palinin, tuon Alaskan auringon ja valon! Sarah'han sanoi mm. että hän tuntee Venäjän, koska hän näkee sinne olohuoneensa ikkunasta. Ja muuta yhtä terävää. 

No joo, jotenkin taas tiedon jyvänen tämän vankila-ohjelman tiimoilta sai minut hiukkasen enemmän kunnioittamaan John McCainia. Olkoon ihminen millainen  vaan, hänen arvonsa millaiset vaan, niin tausta (+ lapsuus tietenkin,  vanhemmilta peritty ja koettu) vaikuttaa meihin. Olkoot millaiset vaan olleet motiivit Vietnamiin menossa ja siellä hirmutekojakin tehdessä, tavallinen komennettu sotilas on ollut yksilö, joka ei paljoa ole osannut vaikuttaa kohtaloonsa. Kuka uskalsi väistää kutsuntaa, karata ja piileskellä, kuka taas meni kiltisti, luullen, että tässä ollaan isänmaan asialla...Jos olet nähnyt elokuvan Kauriin metsästäjä, niin tiedät, mistä on kyse. Venäläiset, italialaiset, mustat, latinot, kaikki vaan: me ollaan nyt niin amerikkalaisia. Kun käsky käy, niin lähdetään. Sankarit.

Tämä dokumentti (osin dramatisoitu) kertoi Erwin Brucesta ja John McCainista, jotka olivat vuosia sotavanekina Vietnamissa. Heidän tiensä kohtasivat selleissä seinään naputellessa ja kun heidät saatiin siitä kiinni, he joutuivat automatkan ajan silmät sidottuina istumaan vierekkäin kuorma-auton kuomun alla matkalla seuraavaan vankilaan. Silmäkkäin he tapasivat vasta vapauduttuaan (toinen  melkein 8 ja toinen yli 5 vuoden vankeudesta) Valkoisen talon järjestämässä sotavankien kohtaamisessa. Erwin Brucen kertomuksen mukaisesti dramatisoitu osuus oli karmivaan katsottavaa: ensin lähes vuosi  0,5m x 2 m x 0,7m bambuhäkissä jalat ja kädet sekä kaula sidottuna, viidakon keskellä. Ja sitten (kun hän oli neuvokkuudellaan päässyt ihmeellisesti karkuun) piikkilangalla vahvistetussa häkissä pari vuotta lisää: häkin ulkopuolelle pultatussa jalkapuussa... Uskokaa tai älkää, hän sai itsensä keploteltua siitäkin ulos, mutta jalat eivät kantaneet, ... Ihan karmeaa katseltaa ja koettavaa. Pahoja unia varmaan tulee. - Ja McCainin tarina ei ollut paljon sen kauniimpi. Ei ihan häkissä, mutta... Kuinka he koskaan ovat selvinneet tervejärkisinä tuollaista kokemuksista?

Nämä dokumentit, nämä kokemukset. Viha kantaa kauas. Me aina hymähdellään meidän muutamille amerikkalaisille ystäville, jotka jaksavat Vietnamista jauhaa. Ehkä ei pitäisi. Jokaisen trauma on hänen ikioma traumansa. Siinä ei todellakaan auta hymähtely tai vähättely. Ei meidänkään isien kohdalla sopinut sellaista tehdä: Noo-o, sotahan on jo ohi, mitä sitä nyt enää...- Oli se sota oikeutettu tai ei, oma kokemus on ollut tosi. Sinun kokemustasi ei voi eikä saa vähätellä. Jo jos kaiken sen kauheuden kokeneelle alkaa vääntää sitten juttua "turhista uhrauksista" tai "typeristä valinnoista", saa kyllä syyttää itseään, jos on kaivanut verta nenästään. Omaa kokemusta ei voi yleistää. Sinä olet ehkä saanut katkerasti kokea, olet jopa saattanut vammautua "isänmaan puolesta". Pitäisikö nyt sitten sanioa:"mitäs menit sinne? Turha keikka, tyhmät vain lähtivät, oma valinta".

Yks ilta taas, vähän viiniä ja vähän teeveetä. Tietoa. Hupia?

 

 

 

Kirjoita uusi kommentti: (Napsauta tästä)

123kotisivu.fi
merkkiä jäljellä: 160
OK Lähetetään.
Katso kaikki kommentit

| Vastaa

Uusimmat kommentit

25.05 | 20:49

minulla samat oireet jo 8 vuotta joka päivä.keinuntaa kävellessä hämärässämyö pahempi. aamuisin kaikki paikallaan muutaman tunnin kun liikkuu rauhallisesti, mut

...
21.11 | 23:22

Toi urheilun seuraamattomuus ja kyvyttömyys ymmärtää yhteisöllistä onnentunnetta maaleista ja voitoista on oltava geneettistä.

...
08.11 | 20:37

Mihin noita yksityisiä tarvitaan, kun julkinen puolikin toimii, ainakin vakavien sairauksien kohdalla hyvin! Ja kun niille tulee hoppiöu, tuovat julkiseen hoito

...
08.07 | 08:24

Oisko ollut mukana Suomen somali-naisia? Höyrätäneiden suomalaisten blondien lisäksi.

...
Tykkäät tästä sivusta
Hei!
Kokeile tehdä oma kotisivu. Minäkin tein! Se on helppoa ja sitä voi kokeilla ilmaiseksi
ILMOITUS