Tänään ajattelin...

It's cool to be a senior

Tai ainakin muodikasta, ei kun tietenkin TRENDIKÄSTÄ. Muodikas on yhtä vanhanaikainen sana kuin mannekiini. 

Kuvittelenko vain? Vain johtuuko tämä todellakin siitä, että meitä suuriin ikäluokkiin kuuluvia on paljon, markkinarakoa löytyy! Kylpylät ja ristelyjen järjestäjät, lisäravinteiden tuottajat ja laserklinikat suoltavat  tarjousta toisensa perään. Uuno, 72 v sai hiuksensa takaisin, Kyllikki 69 suosittelee, Ritva 73 kertoo, että nyt nivelet ovat taas kuin kymmeniä vuosia sitten. Uusia eläkeläisille suunnattuja  aikakausilehtiä syntyy, ryppyiset rokkistarat vetävät täysiä areenoja, puhumattakaan seniorielokuva-tarjonnasta.

Elokuvissa vanhat ihmiset eivät ole enää sen koomisempia hahmoja kuin nuoretkaan. TIETYSTI dementia on hauska pilailun kohde, ONHAN se kaikessa traagisuudessaankin usein vähän hassua. Myönnettävä on. - Mutta sitten on näitä vakavampia kuvauksia, hieno ranskalainen elokuva Rakkaus, esimerkiksi. Aiemmilta vuosikymmeniltä muistan vain Kultalammen. Entäs The Best Exotic Hotel Marigold ja sen (kylläkin huono) jatko-osa? Tai Kvartetti tai Orkesteri? Tolkussaan olevia vanhoja ihmisiä. Ja näitkö ihanan Harjoittelijan (Robert de Niro ja Anne Hathaway)? Entäs tällä viikolla tullut uutuus: Youth (Michael Cane) tai fantastinen elokuva "45", jossa  7-kymppiset pelehtivät jopa vällyissäkin? Jopa räiskintäleffoissa on vanhuksia (aika kammottavaltahan tuo ilmaus kyllä kuulostaa, eikö? Vanhus, ei ikinä!), tosin viimeistä edellisessä Bondissa M eli Judy Dench kuoli (sankarikuolema, Hänen Majesteettinsa palveluksessa), mutta saipahan nousta kirjoituspöytänsä takaa ja osallistua actioniin! Niin, ja Tähtien Sodassa kaksi ikivanhaa, Han Solo ja Princess Leia (nykyisin kylläkin General Leia) halailevat hempeästi. Eivät sentään pussaa. Jotain rajaa lasten leffassa...

Itsekin tarkkailen nykyisin enemmän vanhoja ihmisiä. Nuorista huomaan ehkä vain lapset, lastenlasten ikäiset. Mutta vanhat! Niitä minä syynään, vertailen ja arvostelen. Voi voi mikä könkkä, rollaattori, apua, milloinkahan minä... Onkohan tuo minua nuorempi? Ryppyisempi ainakin. Ottaakohan tuo Omega 3:sta ja D:tä? Mutta oikeasti en syynää pahalla, jokainen me ollaan samassa veneessä. Nuorempi en enää haluaisi olla. Tämä on hyvä ikä. Edessä on lähtö, jännittävä juttu, siihen sitä on valmistauduttava kaikessa hiljaisuudessa. - Kuolinilmoitukset on luettava tarkkaan.

Eräs tuttava (mies) sanoi joku aika sitten: "Mitä varten sinä annat tukkasi harmaantua? Mikset värjää?" Ajattele, miten epäkorrektia! Minä siihen: "Kun Mauri Pekkarinenkin (Pieterin lempinimi hänelle: Mr Wig) harmaantuu, niin miksi minäkään tässä iässä näyttäisin peruukkipäiseltä?" Kammottavaa on, jos takaapäin näyttää joltain Seppälän mallilta (ennenvanhaan meillä oli Teinitalo...), hiukset kiiltävän ruskeina kiharoina hartioille valuen ja kun kääntyy, sitä on kuin Psychon äitivainaa...

Tässä iässä vasta tajuaa, että elämää on vielä jäljellä. Olkoon päivä, olkoon muutama vuosikymmen, mutta elettävä on joka päivä. Otettava siitä paras mahdollinen irti. 

Kun äiti täytti 70, hän oli mielestäni ikivanha, toinen jalka haudassa, olinhan itse 25 vuotta nuorempi. Mitähän omat lapset nyt ajattelevat minusta? Ikääntymistä ei varmasti tajua, ennen kuin se on omakohtaista. Vanhuus. Mutta äiti, sen sijaan, että olisi hivuttanut sitä toistakin jalkaansa sinne hautaan päin, päätti 3 vuotta myöhemmin leskeksi jäätyään, ettei ala hautuumaalla ravata. Ei, vaan täysillä mennään loppuun! Niinpä hän laittoi lehteen Henkilökohtaista-palstalle ilmoituksen nimimerkillä 70++ ja tapasi Inton. Viisitoista vuotta ehtivät olla onnellisesti aviossa. Äiti oli rohkea, muutti jopa toiselle puolelle Suomea Inton luo. Niin sitä pitää.

Nautitaan tästä iästä!

 

Kirjoita uusi kommentti: (Napsauta tästä)

123kotisivu.fi
merkkiä jäljellä: 160
OK Lähetetään.
Katso kaikki kommentit

| Vastaa

Uusimmat kommentit

19.06 | 11:06

Hahaa.. just niin

...
21.04 | 21:24

Aikamoista sattumaa vai...

...
27.08 | 22:43

But ASK them if they got Canadian bacon! 😂🤣

...
26.08 | 19:25

Kiire/kiire/kiire..on tuttua tavaraa sekä omasta takaa, että tuontitavarana. 😀Mutta hermosi on kuin pajunoksa: taipuu muttei katkea.

...
Tykkäät tästä sivusta
Hei!
Kokeile tehdä oma kotisivu. Minäkin tein! Se on helppoa ja sitä voi kokeilla ilmaiseksi
ILMOITUS