Tänään ajattelin...

Skinhead - soomifilmi - mekö?

Ei kiitos suomalaisia leffoja! Ei, ihan vaan, kiitos, jos saan pyytää.

Nehän on niitä, mitä ne nyt on nää suomalaiset, taunopaloja ja ansaikosia, spedejä ja jotain pilipali ikivanhoja käpyselänalla. Nyt kuitenkin olin nauhoittanut Leijonasydämen. Katsoin tänään. Virheitä huomasin ohjaaja-harjoittelijana Kuiskaus, mutta kokonaisuus oli hieno. Tuli muutaman kerran tippa silmään ja muutaman kerran ei voinut katsoa. Ostettu 14:ään  maahan (en osaa lyhentää, siis neljääntoista maahan). Kiva tarina (huono ilmaisu, yritetään parempaa: vetävä tarina) ja hyvät näyttelijät. Siis hieno. Ajattelemisen aihetta.

Mutta leffana sitten: Kuten sanoin, tuntui välillä yliampuvalta, ylinäytellyltä, uskomattomalta… Mutta ehkä kaikki tuo voisi siltikin olla totta. Miten hirveää rasismi on ja voi olla. Järkyttävää, että lapsi joutuu kokemaan tuollaista. Tässä leffassa lapsi ei ollut puolustuskyvytön taapero, vaan  joku n. 10-vuotias fiksu vekara, joka kans osasi pitää puolensa eikä alistunut ensi iskusta. Osasi pistää kampoihin tulevalle mahdolliselle skinhead-isäpuolelle samoin kuin koulukiusaajille. – Leffan jälkeen jäi fiilis, että lähdet sitten sotaa pakoon tai vaikkapa vain elintason perässä, vanhemmat lähtevät, mitä muuta sinäkään voit, vasta pieni lapsi ja entäs sitten! Tai jos olet adoptoitu tai joutunut syntymään tähän kylmään maahan. Siitä vaan  sitten lumeen, kouluun, pimeään, antaa vetään! Toiset lapset eivät ymmärrä, etkä oikein itsekään, että juuri eilen/viime viikolla/viime kuussa/vuonna oli jossain ihan muualla, kraanaatit sinkoilivat, pääsit/jouduit leirille,  ja nyt olet täällä, Suomessa. Ihanuuksien ihmemaassa.

Ja kaikki on nyt kuin toiselta planeetalta. 

Toiselta planeetalta, ja nyt kuitenkin joudut asettautumaan tänne. Jotkut ymmärtävät, arvostavatkin, antavat tilaa ja omaa aluetta, eivät ole ahdistamassa katsein, saatikka kommentein. Ja osaavat opastaa hellävaraisesti: hei, täällä ei tungeta liki toiseen – eikä missään tapauksessa kosketa! – täällä ei tarvitse katsoa silmiin, eikä tervehtiä, täällä on oltava varuillaan.

Pari kertaa lähipäivinä olen koskettanut pientä muslimilasta ostoskärryissä. Hipaissut päästä ja hymyillyt. Lapsi on kertonut isälleen, että tuo täti taputti mua. Molemmat ovat katsoneet ja hymyilleet. Mutta se sekuntti, jolloin  ajattelin, että poika kertoo isälleen tuon tädin kähmineen minua, oli aika pitkä sekunti.

Tähän menee sata vuotta. Rotujen ja uskontojen sekoittumiseen. Sata vuotta, jos riittääkään. Mutta kyllä se tästä. 

 

Kirjoita uusi kommentti: (Napsauta tästä)

123kotisivu.fi
merkkiä jäljellä: 160
OK Lähetetään.
Katso kaikki kommentit

| Vastaa

Uusimmat kommentit

25.05 | 20:49

minulla samat oireet jo 8 vuotta joka päivä.keinuntaa kävellessä hämärässämyö pahempi. aamuisin kaikki paikallaan muutaman tunnin kun liikkuu rauhallisesti, mut

...
21.11 | 23:22

Toi urheilun seuraamattomuus ja kyvyttömyys ymmärtää yhteisöllistä onnentunnetta maaleista ja voitoista on oltava geneettistä.

...
08.11 | 20:37

Mihin noita yksityisiä tarvitaan, kun julkinen puolikin toimii, ainakin vakavien sairauksien kohdalla hyvin! Ja kun niille tulee hoppiöu, tuovat julkiseen hoito

...
08.07 | 08:24

Oisko ollut mukana Suomen somali-naisia? Höyrätäneiden suomalaisten blondien lisäksi.

...
Tykkäät tästä sivusta
Hei!
Kokeile tehdä oma kotisivu. Minäkin tein! Se on helppoa ja sitä voi kokeilla ilmaiseksi
ILMOITUS