Tänään ajattelin...

Yks pää kesät talvet, eihän siinä enää mikään pysy.

Tänään tuli hetkeksi sellainen tunne, niin kuin takavuosien Imatran Antsku olis sanonut: Nyt mie romahan. – Mutta minähän en romahda ihan vähästä.

Olin juuri puhunut yhden ystävän kanssa puhelimessa, joka on sairaalassa akuutin sairauden hoidon vuoksi, mutta jolla on myös iso rivi diagnooseja, sen jälkeen toisen vanhan ystävän kanssa, joka kertoi ex-miehensä alzheimeristä, kun kolmas ystäväni soitti ja ilmoitti olevansa sairaalassa kaaduttuaan. Selälleen tällä kertaa (kasvoilleen on tullut kaaduttua useammankin kerran tässä alkuvuoden aikana). Ja koira oli kadonnut, eikä hänellä ole aavistustakaan, missä se on.  Kenen koira? minä kyselin. Yhden ystävän, hän kertoi ystävänsä nimen. Minäkin tunnen hänet. Ihmettelin, kuinka tämä ystävä on koiran ottanut.  Ja millaisen koiran sitten? No, kultaisen noutajan. Valtavan kiltti koira. Ihmettelin, etten ollut kuullut, mutta alkoi huoli painaa minuakin siitä koirasta. Lupasin soittaa tälle koiranomistajalle ja kertoa, että pitäisi läheä koiraa etsimään. Mielessäni ajattelin, että eipä tämä koiranomistaja taida tietää, että ei koiraa voi tälle ihmiselle hoitoon jättää. Eikö ystäväni tila ole tiedossa?  Alzheimer ja lisäksi kaatuilee. Ulkona vähän väliä ja varmaan kotonakin, mutta ehkä saa siellä kiinni jostain hyllyn reunasta. No. olisko koiran ollut tarkoitus olla sun luonas yökylässä? Niin, joo, varmaankin, ystäväni vastasi. Sanoi odottavansa lääkäriä, että tarkistettais selkä ja pää.

Minä soitin koiranomistajalle ja kävi ilmi, että kyse oli Manta-koirasta, joka on ollut koirien taivaassa jo 90-luvun alkupuolelta ainakin. Ei hänellä ole mitään koiraa nyt.

No, sitten taas puhelu sairaalan päivystyksessä odottavalle ystävälleni. Ei ole mitään koiraa! Ei niin, kun se pääsi karkuun. Ei, kun se on koirien taivaassa, ei ystävälläsi ole ollenkaan mitään koiraan nyt enää. Hiljaisuus. No, sitten se oli ainakin kovasti Mantan näköinen. – Hm… No, miks sinä ylipäätään läksit ulos taas yksin ja ilman rollaattoria? Läksin Malmille kuvauttamaan selkääni, kun olin kaatunut. Hm… Niin ja kävin kaupungillakin. Menitkö sinä kaupungille? Ja bussilla? Joo ja kaaduin sielläkin. Sorakasaan.

Pari päivää sitten kuulin läheisestä työkaveristani (joka kyllä oli pistänyt välit poikki minuun jo vuosia sitten), että hän on nyt hoitokodissa, dementia on vienyt yksinasumisen mahdollisuuden. Olin nähnyt hänet noin kuukautta aiemmin ja hän oli ihmetellyt tunnetaanko me toisemme jostakin. Muisti kasvot, mutta ei nimeä, eikä suhdettamme eikä varsinkaan välien katkeamista. (Noh, hänellä oli vuoronperään välit poikki kehen hyvänsä työpaikalla ja muissakin ympyröissä).

Tämä koiranulkoiluttaja-ystäväni taisi uskoa lopulta, ettei hän ollenkaan ollut minkään koiran kanssa liikenteessä. Kotiin hänet oli lähetetty sairaalasta, kotisairaanhoitaja käy vielä yötä vasten vilkaisemassa. Huomenna on uusi päivä, ehkä ystäväni taas lähtee hortoilemaan. Voi, kun sitä ehtisi käymään useammin, voisi ulkoiluttaa, että ei tarvitsisi yksin mennä… Ja voi, kun järjestyisi jostain kodinomainen paikka, jossa olisi omat tavarat, apu lähellä ja ovi lukossa.

Onneks mie en sentään romaha.

Kirjoita uusi kommentti: (Napsauta tästä)

123kotisivu.fi
merkkiä jäljellä: 160
OK Lähetetään.
Katso kaikki kommentit

| Vastaa

Uusimmat kommentit

08.07 | 08:24

Oisko ollut mukana Suomen somali-naisia? Höyrätäneiden suomalaisten blondien lisäksi.

...
26.06 | 09:50

Hei!
Hyvin mielellään minäkin vaihtaisin ajatuksia. S-postini on kaarina.dewolff@gmail.com. Vasta pääsin kirjan loppuun ja yksi viikko systeemiä on mennyt!

...
25.06 | 14:20

OLEN ERITTÄIN TYYVÄINEN KIRJAAN JA TULOKSIINI TOIVOISIN VOIVANI KESKUSTELLA TÄSTÄ UUDESTA ELÄMISEN TAVASTA JA KAIKKEEN SIIHEN LIITTYVÄSTÄ.

...
09.06 | 23:05

Päiväkoti lie paras sellaisille, joiden kotiolot - ikävä sanoa -ennakoivat mahdollista syrjäytymistä. Välittävä, osaava koti tietenkin antaa hyvät eväät!

...
Tykkäät tästä sivusta
Hei!
Kokeile tehdä oma kotisivu. Minäkin tein! Se on helppoa ja sitä voi kokeilla ilmaiseksi
ILMOITUS