Lapseni sanoi hiljattain, että Lauttasaari ja Länsi-Espoo (tai siis Itä-Espoo, eli Leppävaara, Tapiola jne) on hänen kotiseutuaan. Siellä olivat lapsuus ja nuoruus, siellä on olo kotoinen.
Itse kasvoin Kuopiossa.
Hm. Toki tunnen alueen ja ne kadut ja niemet, mutta mutta... Aina ajattelin, että tänne en jää, tämä ei tunnu minun paikaltani. Itse olen muutanut noin nopeasti laskien parikymmentä kertaa elämäni aikana. Kaikkine
kimpsuine ja kampsuineni. Missä on koti? Missä on se fiilis, että täällä voisin olla lopun ikääni. Nyt on. Tai siis, ehkä on. Espoon osoitteessa. Kun eka kertaa ajettiin sinne katsomaan taloa, tuli tunne, että
"jess". -Mut jos dementia iskee, saa raijata minne vaan.
Onko sillä niin väliä, missä sitä asuu? Minulle on. Amerikassa, kun muutettiin siskon talosta LA:n Altadenasta Long Beachille (ensinnäkään: koko alue
ei ollut se "must", mutta vuokrahinnat ratkaisivat!), tuntui, ettei tänne voisi kotoutua. Tyhjiä liikehuoneistoja katujen varret täynnä, harvassa ravintoloita, siellä täällä loistohotelli (liekö ollut ketään
vieraita niillä?). Mutta onneksi sentään voi kävellä kaduilla, Ja lähellä oli heti Shoreline Village, ihan kävelymatkan päässä. Ravintoloita, elämää, putiikkeja. Ja heti siitä
alkoi myös jo Orange County (siis eri county kuin LA) ja sen eurooppalaisen oloiset kadut. 2nd street! Melkein hihkuin, kun tultiin sinne eka kertaa. Se oli todella pelastus sillä hetkellä. Voit kävellä ulkona, jalkakäytävillä,
on näyteikkunoita, on ravintoloita, ihmisiä kulkemassa jalan.
- Muutenhan Altadena (siskon kaupunki pohjois LA:ssa) ja suurin osa muistakin LA:n alueista ovat loputonta, lohduttoman yksitoikkoista pikkukatujen ja omakotitalojen sokkeloa. Ja
sitten siellä sun täällä keltatiilinen kauppakeskus, torin tapainen ja muutama supermarketti. Voiko sen tuntea kodikseen?
Sisko kirjoitti, että tiesi tulleensa kotiin, kun ajoi eka kertaa Billin kanssa Colorado Bulevardia Pasadenassa.
Jeeees. Kotiin!
Uskotko jälleensyntymiseen? Ai et. No, minä uskon. Ja siskokin taisi uskoa. Mutta jos joskus ajat Colorado Bulevardia Pasadenassa, ajat sen koko 5 kilometriä (ehkä liioittelen), niin voit miettiä, mikä
fiilis tulee. Oletko kotonasi? Siskoni oli.
Onko itselläni ikinä ollut sellaista tunnetta, että tämä on se paikka, täältä minä olen kotoisin, täällä sielu lepää ja levottomuus häviää?
Mitkä on ne asiat, ne yksityiskohdat, jotka saa sen fiiliksen aikaan?
Minun mieheni Pieter on kotoisin Hollannista. Hän on alusta saakka ollut kuin kotonaan Suomessa, vaikkei jaksa niin kovasti opetella kieltä (pah 
.) Ehkä joillakin ei ole sitä sisäänrakennettua fiilistä "kodista". Mutta Suomessa, kun ensin etsimme tonttia, sittemmin asuntoa, hän
heti sanoi: ei tämä, ei tuo, eikä missään tapauksessa tämä. Ja sitten, kun on löytynyt paikka Tuusulan Jokelasta ja myöhemmin Espoosta, olo oli ...well... tilapäinen. Noh...nyt on tilanne tämä: hän
tykkäisi vaikka muutettais kokonaan tänne Heinävedelle, maan ääriin (tosin meillä on hienoja naapureita, fiksuja ja moniuloitteisia ihmisiä!).
Itse en osaisi kuvitella muuttamista tänne mökkikuntaan. Koti
ei myöskään ole se Hesperiankatu 16, josta ovat ensimmäiset muistoni (olin 2,5 vuotian, kun muutin sieltä Kuopioon). Sen sijaan voisin ehkä muuttaa Hollantiin. Jonnekin sinne. Ainakin vähäksi aikaa.