Tänään ajattelin...

Taide-elämyksiä

Eilen illalla lopettelin Emmi Itärannan esikoisteoksen Teemestarin kirja. Olipa ajatuksia herättävä lukunautinto! Taisi tulla uniinkin ja aamulla herätessä oli ensimmäisenä mielessä. Science fiction, mutta ei sellainen, kuin kuvitelet niiden olevan. Siis jos sinulla joku ennakkokäsitys ja -luulo on. Itse en niitä tavallisesti lue (joskus aikoinaan Arthur C Clarkin kirjoja, niissä oli filosofiaa actionin sijasta). Tämä Emmin kirja oli ihan muuta: tajunnan virtaa, flowta, kaunista kieltä, hiljaisuutta... ja pelkoa, ahdistusta, jännitystä. Eikä epäilystäkään, etteikö se oikeasti voisi jonain päivänä olla totta. 

Loppu oli ihana, hienosti kehitetty, toivoa antava. - Tarina tapahtui pienessä kylässä satoja, ehkä tuhansia vuosia myöhemmin, sitten, kun jäätiköt ovat sulaneet ja suolainen vesi on hukuttanut rannikkojen kaupungit, elintila ihmisille on pienentynyt, iso järvet ovat muuttuneet merenlahdiksi. Sitten kun öljysodat ovat ohi, eikä öljyä enää ole. Näitä nykyisiä ns. uskonsotiakaan ei ole, kukaan ei varmaan tiedä, mikä se sellainen usko ja uskonto oikein on. Ainakaan se ei ole olennaista, koska Emmin tarinassa sillä ei ole sijaa. Tekniikka, joka toimii (jos yleensä toimii), käyttää vain aurinkoenergiaa. Se, mikä on samaa vanhan maailman kanssa, on ihminen: inhimillinen ahneus, julmuus, kateus, viha, kiintymys, välittäminen, rakkaus.   Hieno kirja, lue!

Ja tänään sitten oli toinen elämys: Tikkurilan teatterin esitys: Ihmisen osa. Kari Hotakaisen kirjasta sovitettu. En mitenkään innostuneena lähtenyt katsomaan, läksin vain, koska ystäväni esiintyi siinä (pääosassa vielä, Salme Sinikka Malmikunnaksena). Hotakaisen kirjasta en pitänyt, jotenkin Hotakaisen tyyli ei kolahda minuun. Kirja tuntui teennäiseltä ja yliampuvalta. Mutta esitys ei ollut sitä ollenkaan! Ei alkuunkaan. Henkilöistä tuli eläviä ja todellisia! Kaikki olivat hyviä, ihan mahtavia. Harrastajanäyttelijät!!! Eivät todellakaan mitään peräkylän ylinäytteleviä, mukavitsikkäitä amatöörejä, vaan itsensä likoon laittavia, taitavia esiintyjiä. Ohjaus oli siis varmasti huippua (en maallikkona tiedä, missä kulkee ohjauksen ja näyttelijän itsensä raja!) ja näyttelijät ammattilaistasoa. Erityisesti ystäväni Hilkka pääroolissa. Aito, liikuttava, todellinen. Tytär ja tyttärenpoika (12 v) olivat mukana, molemmat olivat yhtä vaikuttuneita. 

Tytär on monta kertaa sanonut, että hän on yhä ahdistuneempi teatteriin menosta, koska niin usein on pettynyt, joutunut olemaan suorastaan nolona näyttelijöiden puolesta, valmis lähtemään pois jo ennen väliaikaa. Ylinäytteleminen, muka-hauskuus... Voih, itsekin tiedostan sen ikävän tunteen, ajan haaskauksen. Mutta tämä oli jo toinen Tikkurilan teatterin esitys, joka oli mielestäni täysosuma. Edellinen oli Gogolin Päällystakki. Näissä molemmissa esityksissä oli lisäksi nerokas lavastus, yksinkertainen, mutta tehokas, muutama elementti taipui moneen.

Tämmöiset jutut, hyvät kirjat ja teatteri, ne vasta antavat rakennusainetta elämään.

PS. Niin ja elokuvafriikkihän minä aina olen ollut. Esimerkiksi näistä uusista: Nainen junassa, kannattaa katsoa.

 

Kirjoita uusi kommentti: (Napsauta tästä)

123kotisivu.fi
merkkiä jäljellä: 160
OK Lähetetään.
Katso kaikki kommentit

| Vastaa

Uusimmat kommentit

31.12 | 20:53

Kyllä ne löytävät tiensä, tahtoessaan, kertomaan lähimmäisiä, että täällä ollaan, kaikki on hyvin!

...
19.06 | 11:06

Hahaa.. just niin

...
21.04 | 21:24

Aikamoista sattumaa vai...

...
27.08 | 22:43

But ASK them if they got Canadian bacon! 😂🤣

...
Tykkäät tästä sivusta
Hei!
Kokeile tehdä oma kotisivu. Minäkin tein! Se on helppoa ja sitä voi kokeilla ilmaiseksi
ILMOITUS