Tänään ajattelin...

Kulttuurielämys naapurissa

Oltiin porukalla katsomassa Aidaa Estonian rahvusooperassa. Modernisoitu versio. Olin kuullut jo etukäteen varoituksen sanan: musiikki on mahtavaa, mutta silmät pitää pitää kiinni. Tytär oli nähnyt sen perinteisemmän version Prahassa (sielläkö se oli?), eikä tykännyt yhtään. Musiikkikin oli ollut kakofonista.

Osa meidänkään pikku ryhmästämme ei tykännyt Tallinnan versiosta, paitsi musiikista. Laulajat olivat todella ihan ykkösluokkaa, sopraano ja metsospraano soivat niin, että lasit olisivat menneet rikki, jos tarjolla olisi ollut. Mutta minäpä tykkäsin. Tykkäsin ihan todella paljon kokonaisuudestakin. Samoin Pieter.

Oopperoissahan on enemmän tai vähemmän samat teemat: onneton rakkaus, valta, vallanhimo, sota, valloittaminen, petos, kuolema. Monenlaisia muunnelmia näistä palikoista, niin kuin elämässäkin. En ole niin kovasti ollut innostunut modernisoiduista versioista (myöskään näytelmissä), joita on aina silloin tällöin tarjolla, mutta tässä oopperassa se puolusti paikkaansa enemmän kuin hyvin. 

Estonia-oopperan näyttämö on pieni, sinne ei kovin suureelliset lavastukset mahdu, joten ikään kuin kamarinäytelmäksi muunnettu  tarina sopi hyvin pieneen tilaan. Ja se symboliikka sekä tekniset ratkaisut! Hyvä luoja sentään! Valtava elefantti sekä alkuperäiskansojen esi-isät: hologrammien tapaisina, unenomaisina läsnä, sitä saattoi vain ihmeissään tuijottaa: miten tämä on saatu aikaan? Kuka tällaisen lavastuksen on  kehittänyt? Kai minulla on oikeus tulkita tämä kaikki niin kuin itse sen näin ja koin? Henkilöt olivat pukeutuneet modernisti, faarao ja faaraon rouva olivat kuin yritysjohtaja ja hänen kanamainen jakkupukuvaimonsa. Aida-parka oli farkkuhameessan ja siivoustakissaan köyhä hotellin siivooja (valloitetun kansan edustaja, orjaksi pakotettu)...

Voiton juhlat, kun Etiopia (Aidan kotimaa, jonka kuninkaan tytär hän todellisuudessa oli) oli valloitettu: kansa olikin yllättäen muinais-egyptiläisissä  vaatteissa, tosin siinä otettiin selfieitä ja juotiin kaljaa suoraan pullosta. Ikään kuin "torilla tavataan"-tunnelmissa. Kuoro lauloi ja riekkui toisen kerroksen aitioissa, hyvä ettei sieltä juhlahumussa tiputtu alas! Vasket soivat parvelta. Musiikkin meni luihin ja ytimiin, kylmät väreet kipittivät pitkin selkäpiitä.

Jotenkin juuri tässä oopperassa tämä modernisointi toimi mielestäni valtavan hyvin. Tuli fiilis, että tämä kuvio on jo nähty, vuosisatojen saatossa uudestaan ja uudestaan. Hyökkäykset, valloitukset, kostot... Arabikevät, Jugoslavian alueen sodat ja julmuudet, Palestiinan ja Israelin never-ending-story. Kosto elää! Siinä ei pieni ihminen merkitse mitään.

Yks mun kalifornialainen fb-kaverini on aluperin armenialainen. Joskus katselen hänen päivityksiään. Heillä on tapana muistaa vuosittain Armenian kansanmurhaa, olisko joskus 1300-luvulta.. Joku aika sitten Hesarissa oli kolumni (Saska Saarikoski, 23.3.), jossa puhuttiin katkeruudesta ja anteeksiannosta. Ajattelin silloin tätä Amyä ja hänen armenilaisia sukujuuriaan. Saska kirjoitti siitä, miten moneen ikuiseen vihanpitoon suomalaisilla olis syytä, voisimme vihata Ruotsia, Venäjää,toista kansanryhmää omassa maassammekin (punaiset ja valkoiset, karjalan evakot...) Mutta emmehän me jaksa sellaista vihanpitoa, olemme unohtaneet, antaneet anteeksi, näemme hyviä puolia siinäkin, että olemme olleet naapurien vallan alla vuosikausia. Ruotsin kanssa on jännä maaottelusuhde, Venäjän suhteen me ylvästelemme (Länteen päin) asiantuntemuksellamme, diplomatiallamme, ja avot: vodka ja samppanja kyllä kelpaavat! 

Ajattelin noita armenialaisia ja meitä suomalaisia myös siellä oopperassa... Sitä ikuista katkeruutta ja pinnan alla kytevää kostoa, mikä niin monissa maailmankolkissa kytee.

Miten hieno oivallus oopperan toisessa näytöksessä: Egyptille voittoisan sotaretken jälkeen huoneen lattia oli täynnä hiekkaa: pieniä dyynejä. Hologrammi-elefantti oli kuollut esi-isien nuoliin. Hiekkaa satoi katosta juhlijoiden päälle, sitä tulvi ilmastointilaitteesta... Mielsin sen niin, että "juhlikaa vain, juhlikaa nyt täysillä, kyllä luonto ottaa omansa ennemmin kuin huomaattekaan!" Tai saattoihan se tarkoittaa sitäkin, että tiimalasin hiekka valuu, on vain ajan kysymys, koska teidän voitonjuhlanne vaihtuvat surujuhlaksi. Vai olisiko sittenkin ollut, että pian hiekka peittää alleen kaiken, eikä teitä ja teidän saavutuksianne kukaan muista.

Jokainen saa tulkita niin kuin haluaa, mutta Verdin musiikki ei kuole koskaan.

Kirjoita uusi kommentti: (Napsauta tästä)

123kotisivu.fi
merkkiä jäljellä: 160
OK Lähetetään.
Katso kaikki kommentit

| Vastaa

Uusimmat kommentit

19.06 | 11:06

Hahaa.. just niin

...
21.04 | 21:24

Aikamoista sattumaa vai...

...
27.08 | 22:43

But ASK them if they got Canadian bacon! 😂🤣

...
26.08 | 19:25

Kiire/kiire/kiire..on tuttua tavaraa sekä omasta takaa, että tuontitavarana. 😀Mutta hermosi on kuin pajunoksa: taipuu muttei katkea.

...
Tykkäät tästä sivusta
Hei!
Kokeile tehdä oma kotisivu. Minäkin tein! Se on helppoa ja sitä voi kokeilla ilmaiseksi
ILMOITUS