Tänään ajattelin...

Sinkkivuoteellani

Eilisessä tv-elokuvassa yksi kolmesta päähenkilöstä sanoi, että hän kuvittelee kuoltuaan tietävänsä kaiken: elämän tarkoituksen ja suuret salaisuudet. Ei hän ehkä juuri näin sanonut, mutta se oli ajatus.

Ainakin niinkuin minä sen ymmärsin. 

Riemastuin, koska itsekin olen aina ajatellut niin: kuoltuani kaikki on kristallinkirkasta. Siis sinkkivuoteella sitten. Tai näissä köyhissä olosuhteissa ehkä tavallinen pahvinen kirstu, jollei satu kuolemaan jossain matkoilla, kaukana lämpimissä maissa (toivottavasti eksoottisissa!). Kai sieltä edelleen palautetaan sinkkiarkussa?

Mutta siitä ymmärtämisestä oli aikomukseni kirjoittaa. Kun joku kuolee ja on "täysissä sielun ja ruumiin voimissa" kirjoituttanut testamenttinsä, vaikkakin aika tavalla morfiinin vaikutuksen alainen, niin miten paljon hänen viimeinen - pahansuopako-  tahtonsa on lainvoimainen? Lakimiesystävä oli paikalla testamentin kirjoitustilaisuudessa. Testamentissa ei määrätty omaisuuden jakautumisesta -oli vain yksi perijä - mutta osa pikkiriikkisestä omaisuudesta oli haluttu antaa joidenkin henkilöiden hallintaan, ei perijän edunvalvojan (=huoltajan). -Kuoleva oli katkera elämälleen, entiselle puolisolleen, kaikelle.- Ymmärtäjiä riensi kuolinvuoteen ympärille suurempi lauma kuin koskaan hänen eläessään oli paikalla.

Kuoleva lähtee. Hän pääsee maan kahleista ja leijailee sinne jonnekin, valoa kohti. Me muut, me jäädään tänne raskaaseen elementtiin. Polkemaan paikallamme, miettimään, kysymään, ihmettelemään. Emme tiedä, sielläkö se vanha kettu naureskelee vai katuuko se kenties. Tai ehkä ei välitä. Tai ehkä ei enää ole olemassa ollenkaan. Mutta me olemme ja elämme edelleen. Ja riitelemme.

Riitelemme: mitä se halusi? Ei tätä ainakaan! Laitetaanko tuhkat mereen? No ei ikinä, sehän pelkäsi merta, se halusi tuhkat patsaan juurelle. Minkä patsaan? Ihan sama. Ei niitä tuhkia sinne saa laittaa, laki kieltää. Who cares. Mä en sit ainakaan tuu sinne tilaisuuteen, se ei halunnut mitään sellaisia. Ai jaa, pitäähän nyt joku tilaisuus järkätä, ei kai sitä nyt ihan noin vain voi. Kyllä ihmiselle pitää muistotilaisuus järjestää, oli niin tai näin.

Kyllä meidän on kokoonnuttava muistamaan. Mikä ja kuka oli tämä ihminen, mitä hän merkitsi minulle. Vaikka henkilö ei olisi halunnut, meidän on haluttava. Onhan se maan tapa, ja tässä kulttuurissa niin tehdään. Mutta ei vain tavan vuoksi, vaan koska jokainen ihminen ansaitsee edes kerran olla keskipisteenä.

 

Kirjoita uusi kommentti: (Napsauta tästä)

123kotisivu.fi
merkkiä jäljellä: 160
OK Lähetetään.
Katso kaikki kommentit

| Vastaa

Uusimmat kommentit

25.05 | 20:49

minulla samat oireet jo 8 vuotta joka päivä.keinuntaa kävellessä hämärässämyö pahempi. aamuisin kaikki paikallaan muutaman tunnin kun liikkuu rauhallisesti, mut

...
21.11 | 23:22

Toi urheilun seuraamattomuus ja kyvyttömyys ymmärtää yhteisöllistä onnentunnetta maaleista ja voitoista on oltava geneettistä.

...
08.11 | 20:37

Mihin noita yksityisiä tarvitaan, kun julkinen puolikin toimii, ainakin vakavien sairauksien kohdalla hyvin! Ja kun niille tulee hoppiöu, tuovat julkiseen hoito

...
08.07 | 08:24

Oisko ollut mukana Suomen somali-naisia? Höyrätäneiden suomalaisten blondien lisäksi.

...
Tykkäät tästä sivusta
Hei!
Kokeile tehdä oma kotisivu. Minäkin tein! Se on helppoa ja sitä voi kokeilla ilmaiseksi
ILMOITUS