Tänään ajattelin...

Me sodanjälkeiset

Oltiin kylässä, kokoonnuttiin muutaman sota-ajan lapsen voimin, tai sodanjälkeisen. Sota-aikana alullepannun. Syötiin tosi hyvin ja juotiin vielä paremmin.

Puhe kävi -kuinkas muutenkaan -vanhempiimme. Miten mielenkiintoista onkaan täsä iässä ajatella, muistella isiä, jotka ei puhuneet mitään, ei kertoneet tarinoita siitä ryssästä, jota pistettiin silimien välliin kun korohorot paukku jne jne. Eihän me, hyvä luoja, tiedetä niistä isistä yhtään mitään. Miks serkku sanoo, että isä, yhden ainoan kerran, kännissä ollessaan, loihe lausumaan jotain jostain taisteluista? Miks mun poikani on ainoa tyyppi, joka on ikinä päässyt haastattelemaan mun isääni sota-ajasta? Missä se nauha nyt on? Haluu löytää!!! - Niin, minä - pakko myöntää -en ollut tarpeeksi kiinnostunut silloin, kun se nauha oli viellä näkösällä.

Joo, mut tämän illan isäntä kertoi, miten katkera hän oli isälleen. Tämä oli outo, hiljainen tyyppi. Mutta sai melkoisia raivareita ihan out-of-nothing!!! Poika vihasi ja pelkäsi häntä. Vasta luettuaan kirjan Broken Minds, joka käsittelee sodan traumatisoimia ihmisiä, alkoi ymmärrystä löytyä. Miksi isä oli sellainen, miksi ei osannut kertoa, puhua.

Mites meillä muilla? Millainen isä, millainen ukki?  Hiljainen ukki, jurottava ukki, ärtyisä ukki, raivoava ukki? Tai ehkä isä.

Ja tietysti tuohon aikaan, sodan jälkeen, ei vielä osattu ymmärtää ihmisen mielen rakenteita. Lapset saivat sen kokea nahoissaan. Ja vaimot. Tuhansia, kymmeniä tuhansia sodasta palanneita joutui hoitoon, moninkertaisia lukumääriä selvisi "tervein paperein", vaikka oikeasti olisivat kipeästi tarvinneet terapiaa.  

Entäs nyt - nämä, jotka jonottaa tuolla porteilla? Isoisät, pojat/tyttäret ja lapsenlapset. Sodan traumatisoimat, entäs he? - No nyt en jaksa ottaa heitä lukuun, on ihan tarpeeksi meissä itsessämme.

On ihana joskus pähkäillä ihan kaikessa rauhassa saman ikäisten ihmisten kanssa omia juuriamme. Meillä on yhteistä se, että vanhempamme ovat kokeneet sodan. Ja meidät on kasvatettu herran nuhteeseen yllemme levittyvän ryssävihan varjon alla. Siitä me olemme oppimme imeneet. Jo äidinmaidossa.

MUTTA: meistä ei silti ole tullut persuja. Koska heillä on ihan oma ideologiansa, he eivät koe yhteisyyttä muiden maiden sotien isoisien lapsenlapsiin. Persut eivät -näemmä - ole eläneet  sotia, ihmisen olemista ja elämistä sodan kovisteluissa. Tai ainakin heille on syötetty nämä asiat ihan eri tavalla kuin minulle.

Sinä isä, äiti tai isovanhempi: kerro kaikesta lapsenlapsellesi. Kerro siitä mitä omat vanhempasi olivat, mitä he kokivat. mitä oletit, että he kokivat, etsi ja löydä juuret. Juuresi. Juurenne. 

 

Kirjoita uusi kommentti: (Napsauta tästä)

123kotisivu.fi
merkkiä jäljellä: 160
OK Lähetetään.
Katso kaikki kommentit

| Vastaa

Uusimmat kommentit

31.12 | 20:53

Kyllä ne löytävät tiensä, tahtoessaan, kertomaan lähimmäisiä, että täällä ollaan, kaikki on hyvin!

...
19.06 | 11:06

Hahaa.. just niin

...
21.04 | 21:24

Aikamoista sattumaa vai...

...
27.08 | 22:43

But ASK them if they got Canadian bacon! 😂🤣

...
Tykkäät tästä sivusta
Hei!
Kokeile tehdä oma kotisivu. Minäkin tein! Se on helppoa ja sitä voi kokeilla ilmaiseksi
ILMOITUS