Tänään ajattelin...

Pieni elämä

Olipa intensiivinen lukukokemus, Hanya Yanagiharan Pieni elämä. Yhdeksänsataakolmekymmentäseitsemän sivua. Sitä ajattelee: liian pitkä, liian raskas, en taida jaksaa. Mutta ei olisi tainnut voida olla lyhyempi, koska elämän "pienuus" vaati niin paljon toistoa, junnaamista, detaljeja. Lapsuuden hirvittävät traumat, ikuisesti kalvava syyllisyys, häpeä itsestä, omasta olemassaolosta, mitättömyyden tunne, jota mikää terapia tai ihmistä ympäröivä lämpö ja rakkaus ei voinut hälventää, ei sellaista voi ohittaa muutamalla sanalla, ylimalkaisella maininnalla. Siihen ei saa oikeaa tuntumaa, jollei sitä repostele pieniin osiin, silpuksi. Sillä tavalla sitä joutui sukeltamaan syvälle tämän ihmisen olemiseen, tunteisiin ja alati piinaaviin ajatuksiin. Parina yönä näin jopa unta kirjasta. Viimeisellä kerralla näin unessa, mikä olisi lopputulos. Ei se kirja kuitenkaan niin päättynyt, vaan ihan toisin.

Voiko sellaista elämää oikeasti olla? Jos lapsuus olisi noin kamalaa, eikö siitä pääsisi irti? Hyvän terapian avulla? Vai eikö se tehoaisi joihinkin? Eikö joku edes uskoisi sen auttavan vaan sulkisi portit, eikä päästäisi ketään repostelemaan sieluaan? Olisiko häpeä ja arvottomuuden tunne niin voimakas? Mutta toisaalta tämä kirjan ihminen oli taitava ja armoton juristi, siis ihan kuin kaksi eri ihmistä. Ei kai sitä pystyisi opiskelemaan niin tehokkaasti, paneutumaan monimutkaisiin asioihin niin täydellisesti, että siksi ajaksi unohtaisi itsensä? Lisäksi henkilön fyysiset jutut, hirveät kivut, itsensä viiltely, johon oli pakonomainen tarve. Olen kuullut ja lukenut, että itsensä viiltelijöillä on niin paha olo, että fyysinen kipu vain voi sitä hetkeksi lievittää. Ristiriitaista siis, mutta kirja on kirja, siinä kaikki on mahdollista. Ehkä oikeassa elämässäkin, ainakin joidenkin kohdalla, ainakin tietyissa olosuhteissa. Ei kai sitä turhaan sanota, että todellisuus on tarua ihmeellisempi.

Hanya Yanagihara on nuori nainen, hawaijilaista syntyperää, asuu nyt New Yorkissa. Tämä kirja on suunnaton työ, melkoinen taidonnäyte monelta alalta. Se vie lukijan intensiivisesti newyorkilaiseen nuorten taiteilijoiden ja osaajien maailmaan, hipstereitä varmaankin (jos nyt edes tiedän, mitä ne hipsterit ovat), juppejakin joukossa, vuosikymmenien ystävyys ja rakkaus eräänä keskeisenä teemana. 

En ole vielä katsonut, onko Hanya kirjoittanut muuta. Tulee olemaan mielenkiintoista nähdä, miten hän onnistuu muissa teoksissaan. Tämä ainakin oli - huokaus - jotain ihan mieletöntä luettavaa.

Kirjoita uusi kommentti: (Napsauta tästä)

123kotisivu.fi
merkkiä jäljellä: 160
OK Lähetetään.
Katso kaikki kommentit

| Vastaa

Uusimmat kommentit

tänään | 20:06

Voi kiitos Liisa! Oli ihana pitää kursseja, kun kaikki olivat niin vastaanottavaisia ja olin itse innostunut niistä asioista. Terv. Kaarina

...
tänään | 18:56

Katselin ET:n vaatekuvia ja tulit mieleeni vuosien takaa, iloisena, reippaana, huumorintajuisena, selkeäsanaisena - arvaatko?
OAJ:n monilla, monilla kursseilla

...
11.04 | 13:57

Kiitos Kaarin. AIVAN kelvot pohjat, nyt vain näkymä ns. ETUsivustasi.

...
26.03 | 15:30

Luit ja itkit, itkit ja luit... Niin Sinulta kuullostavaa! (y)

...
Tykkäät tästä sivusta
Hei!
Kokeile tehdä oma kotisivu. Minäkin tein! Se on helppoa ja sitä voi kokeilla ilmaiseksi
ILMOITUS