Tänään ajattelin...

Nää suven ruusut kannan

... itseni yksintein. Ei ole muuta antaa kuin tämä nuoruutein, sulle sen tahdon antaa, en ota itsellein.

Nuoruustango. Tuttu yhteislaulu 70-luvulta. Miten usein sitä hoilattiinkaan kaihoisasti pienessä nousuhumalassa... miten usein sitä soitettiinkaan yksin ollessa kyyneleet poskilla, kun elämä taas kerran oli romahtanut.

Tänään kuulin sen ex-vävyni muistotilaisuudessa. Tytär soitti sen puheensa lomassa ja kertoi kauniin sanoin rakastamisen vaikeudesta. Laulu puolestaan antoi ymmärtää, mitä oli tarkoitettu, miten elämän oli kuulunut mennä. Mutta niinhän elämä ei yleensä mene, matkan varrella se opettaa meille jokaiselle monenlaisia asioita.

Lauluntekijän (Anu Kaipainen) rehelliset sanat, Kai Chydeniuksen valssahtava tango, Kiti Neuvosen äänen säröttömyys ja kaiku, taivaisiin ulottuva tunne. Laulu ei sisällä mitään imelää, niinkuin kai oli alunalkaen tarkoitus ollut, kun Anu K:lta teksti tilattiin.. Elokuvassa Kreivi (1971) laulu edustaa uskoa rakkauden ikuiseen voimaan, tunnetta ennenkuin unelmat sammuvat väkivaltaisesti kertaheitolla. Jotenkin se on todellakin vilpittömyyden ylistys, annan itseni ehdoitta, uskallan sanoa ne sanat, uskallan tuntea, uskallan luottaa.

Jos rakkaus olisi onnellista, kestäisi a:sta ö:hön, voisi Nuoruustangoa laulaa hymyssäsuin, uppoutua toistensa katseeseen, viestiä: sinä mun, minä sun. Mutta kun rakkaus ei ole sitä. Kuka uskaltaa heittäytyä edes nuorena, elämä on kyynistä, yhä kyynisempää. Rakkaudelle sopii hymähdellä, naurettavaahan se on, totta kai. Positiiviset tunteet ylipäätään ovat pannassa, epärealistista peetä.

Rakkaudesta ei oikein sovi puhuakaan, ei ainakaan omastaan, ei ainakaan tosissaan. Mitä, jos tuo naureskelee, mitä jos se kertoo edelleen, mitä jos huomenna jo itse olenkin erimieltä. Tänään julistan rakastavani jotakuta, huomenna se on mielestäni veemäinen kaveri, on aina ollut ja tulee aina olemaan. Rakkaudesta on siis oltava hiljaa, puhuttava ainakin vähemmän kuin kuolemasta. Puhuttava yleisellä tasolla. Vihasta voi puhua, inhosta, kateudesta, vihaan sitä taikka tätä, inhoan tuota tyyppiä ja sitä rataa. - Joka puhuu rakkaudesta, hän ei ole tosissaan otettava tapaus, hän on yliromanttinen hölmö, naivi, lälly.

Omat tunteet, TOSItunteet pitää piilottaa, rakkauden riemu ja repivä tuska, kun pettyy, ne on ihan yksityistä tavaraa, ne. 

Ex-vävy oli ristiriitainen kaveri. Noh, kukapa meistä ei olisi sitä ainakin jossakin määrin. Hänellä oli joku idea Rakkauspuolueesta. Hän käski rakastamaan toisiamme. Käski. Muistiko rakastaa itseään ja läheisimpiään?

Ja mitä se rakastaminen oikein on? Kun arki koittaa ihmissuhteeseen ja sinä et täytäkään odotuksia, et muista siivota jälkiäsi tai siivoat vain omat jälkesi, muut hoitakoot omansa, kun jätät arkiset asiat toisen harteille, haaveilet, kun pitäisi tehdä konkreettista työtä, mollaat, kun pitäisi kannustaa ja kiittää, et ole läsnä, kun sinua tarvitsen, kaikki muu paitsi minä on mielestäsi kiinnostavaa; olet mitä vain, mutta et sitä, mitä sinulta odotin, silloin rakkaus hiipuu, lopulta sammuu. Varsinkin jos äidyt sättimään toista oikein olan takaa. Sanottuja sanoja ei voi vetää takaisin. Pyydät anteeksi, mutta ne sanat jäävät elämään ikuisiksi ajoiksi. Juttu toimii tietenkin molempiin suuntiin.

Eikä ole taitoja, ei ole edes halua tehdä asialle mitään. Alapa kymmenen vuoden jälkeen puhua "meidän suhteesta". Hah! "Mitä sinä nyt höpiset", toinen vastaa. Kumpaakaan ei kiinnosta tehdä asialle mitään, resettää sitä rakkautta, sitä tunnetta. Naistenlehdissä kerrotaan parisuhdekursseista, terapioista, mutta tosimieshän ei sellaiselle mene, that's it! Ja naisen mielestä se nyt olisi vihonviimeistä ajanhaaskausta TUON kanssa. 

Sitten haaveillaan vaan jostakin saavuttamattomasta, jostain kadotetusta, kuunnellaan Nuoruustangoa raastinrauta sielua raapien.

Tyttären puhe oli hieno, siinä tuli yhden avioliiton koko kirjo esille kauniisti tarjoiltuna, toista ymmärtäen, oman surun siivittämänä. Siinä puhui rakkaus kertoen unelmista, pettymyksestä, arjesta. Liioittelematta, liikuttavasti, hauskasti. - Uskon, että ihmisten mielissä liikkui ja jäi kytemäänkin moni ajatus ja tunnetila.

Ne kaikki ex-vävyn ystävät, jotka vuosien jälkeen kokoontuivat vanhaa kaveriaan muistelemaan, onkohan heillä kaikki hyvin, onko helppo hengittää, tuntuuko elämä lahjalta? Vai onko heidän maailmansa 7/24 arkea, harmaata ja jotain vieläkin negatiivisempaa. Vai pilkottaako sininen taivas silloin tällöin, aavistavatko he enkelin kosketuksen, uskaltavatko he rakastaa?

 

Kirjoita uusi kommentti: (Napsauta tästä)

123kotisivu.fi
merkkiä jäljellä: 160
OK Lähetetään.
Katso kaikki kommentit

| Vastaa

Uusimmat kommentit

19.06 | 11:06

Hahaa.. just niin

...
21.04 | 21:24

Aikamoista sattumaa vai...

...
27.08 | 22:43

But ASK them if they got Canadian bacon! 😂🤣

...
26.08 | 19:25

Kiire/kiire/kiire..on tuttua tavaraa sekä omasta takaa, että tuontitavarana. 😀Mutta hermosi on kuin pajunoksa: taipuu muttei katkea.

...
Tykkäät tästä sivusta
Hei!
Kokeile tehdä oma kotisivu. Minäkin tein! Se on helppoa ja sitä voi kokeilla ilmaiseksi
ILMOITUS