Tänään ajattelin...

On se niin vaikeaa tää ihmisenä olo

Uudet ihmiset ovat monelle ongelma. Pelottaa mennä joukkoon, jossa ei ole ketään tuttua. Moni kieltäytyy kerrassaan. On kiireitä, ei ehdi just nyt. Ensi kerralla sitten. Tosiasia on, että pelkkään niitä tilanteita, olen sosiaalisesti epävarma, en jaksa nyt alkaa taas esittäytyä, tai käydä sitä ikuista typerää smalltalkia, olla muka kiinnostunut toisista, kun en kuitenkaan ole. Mitä siellä uskaltaa sanoa, jos ne on vaikka kommareita? Tai jos ne on kepulaisia, murjaisen jonkun vitsin Paavosta ja saan aikaan hyytävän hiljaisuuden? Naureskelen vähän JP Roosin kommenteille persuista ja kimppuuni hyökätään? Tai jos olen hiljaa ja tarkkailen vain? Mitä ne silloin ajattelee? Takuulla, että kuka tuo idiootti luulee olevansa, mitä se tuossa tarkkailee typerä hymy naamallaan, onko se ehkä joku psykologi tai näköjään ainakin luulee olevansa!

 Pieter aina ihmettelee, miten nokkavia monet täällä ovat, eivät sano mitään, kun ohittavat lenkkipolulla, voisivat vaikka törmätä päin, kun eivät muka näe. Saan vakuutella hänelle, että ne ovat vain ujoja, ujompia ja tosi ujoja. Olen itse myös joutunut tekemisiin sellaisten kanssa, jotka eivät uskalla nenäänsä ulos pistää ihmisten pelossa. Ihmisfobia, koko elämä voi olla täysin pilalla.

Ja yhdenkin uuden ihmisen tapaaminen voi olla tuskaa. Ei sitä muka nyt jaksa, hermostuttaa. Jos ei välittäisi siitä, mitä se toinen minusta mahdollisesti ajattelee, olisi vain sellainen kuin on (se vasta onkin vaikeaa! Enhän minä edes itse tiedä, millainen minä olen!), eikö se silloin onnistuisi? Tai ehkä voisi hankalassa tilanteessa ottaa jonkun roolin, voisin olla vaikka Tarja Halonen tai Marilyn Monroe. Vappu Taipale tai Meryl Streep. Jutta Urpilainen tai PÄivi Räsänen, tai siis tuota tuota...Pelata vähän roolipelejä, jos se sillä tavoin olisi helpompaa.

 

Mikä siinä on niin vaikeaa, ettei uskalla kohdata ihmisiä? Ei jotenkin vain osaa. Koko ajan saa pelätä olevansa tyly tai teennäisen ystävällinen,  tuppisuu tai hölöttävä hölmö. Saa pelätä jäävänsä jutuissa alakynteen, sellainen, jonka yli kävellään ja puheenvuorot keskeytetään tai sitten olevansa se päällepäsmäri, joka ei anna muille suunvuoroa. Pieleen ne tapaamiset menee kuitenkin.  Se on kai se, kun me jokainen katsellaan tätä maailmaa omien silmiemme välityksellä, jokaisen maailma pyörii oman rakkaan itsen ympärillä. Jos pystyisi menemään uuteen tilanteeseen uteliaana, itsensä unohtaen: millaisia ihmisiä siellä mahtaa olla, miten mielenkiintoista, tästähän voi tulla minulle superpäivä. Jotain käänteentekevää voi tapahtua. Uusia ajatuksia, uusia ystäviä, viihtyisää, elämän makuista.

Minulla myös on näitä ongelmia, mutta ujoudestani huolimatta olen aina lähtenyt, joskus pakottamallakin lähtenyt, uusiin tilanteisiin, tapaamaan uusia ihmisiä. Niinhän se on, että jonkun kanssa ei vain synkkaa, tai saattaapi koko seurue olla vieraannuttava, en vain tunne oloani kotoisaksi. Tilanteen saattaa aiheuttaa vaikka vain yksi voimakas (minulle) vääränlainen persoona tai jostakin syystä minua ei tunnuta hyväksyvän porukkaan. Mitään ”väärää” ei ehkä sanota, se vain leijuu ilmassa. Tunnelma leijuu ilmassa. Sitä ei voi mitata. Vaikka mistä sen tietää, ehkä voisikin, anturit vain päähän jokaiselle ja selvitettäisiin mitä aivoissa tapahtuu, miten kunkin aivot aktivoituvat uusissa sosiaalisissa tilanteissa. 

Exäni sanoo usein: det är så svårt att vara människa. Niinpä, tosi kuin vesi. Jos oltais koiria, niin uusi yksilö kohdattaisiin uteliaana, ehkä hieman varuillaan, niskakarvat pystyssä, häntä varovasti heiluen, nuuskien. Sen jälkeen riemastus tai sitten ei. Mutta koirillakin pelaa se tunnelma: joskus joku kaveri ei herätä mitään tunteita, ei edes kiinnostusta. Lievä tervehdys, huolimaton hännän heilahdus ja sitten käännetään selkä, ei kiinnosta. Mutta etukäteen koirat eivät ole varmoja, että siellä tai täällä tulee olemaan tylsää, tylsiä tyyppejä, haukotuttavan ikävää. Saati että pelkäisivät, mitä heistä ajatellaan. Me ihmisethän tiedämme tällaiset asiat nimenomaan etukäteen!

Tottahan se on, elämä on opettanut, että joidenkin kanssa ei vain synkkaa. Joskus vuosia (vuosikymmeniä) sitten minulla oli yks työkaveri, joka tuli myös Leppävaarasta junaan. Luulen, että hänestä pidettiin kovasti töissä, ainakin miehet. Mutta minun päästäni hän ajoi viimeisenkin ajatuksenpoikasen tiehensä,  ilmestyessään asemalle. Hui, ei kai se meinaa samaan vaunuun tulla? Keskustelu oli tosi väkinäistä, en tiennyt mitä sanoa, kun hän ei tuntunut reagoivan mihinkään. Ehkä hän ei vaan pitänyt minusta. Samaisessa junassa tutustuin puolestaan yhteen kivaan Markkuun toisesta järjestöstä. Hän vaan alkoi yks päivä jutella, tiesi minun olevan OAJ:ssä. Juttua riitti vuosien mittaan monen monituista kertaa, aina oli kiva törmätä häneen. Ja siis huom, mistään romanttisesta ei ollut kysymys.

Markku oli niitä ihmisiä, joiden kanssa on jo ensihetkestä alkaen fiilis, että on aina tunnettu. Puheesta ei tule loppua, kiinnostusta riittää puolin ja toisin. Hiljattain tapasin Susannan ja pari päivää sitten Ellyn, molemmat ovat näitä ”helppoja” ihmisiä, jotka saavat oloni kevyeksi, valaisevat päivääni. JA on Maile, jonka kanssa ei tunnettu vielä vuosi sitten, eikä olla tavattukaan oikeastaan koskaan kuin ohimennen nuorina. Silti juttua riittää (sähköisesti) ja on tunne, että ajatuksenvaihto on arvokasta ja merkityksellistä. 

Kyllä useimmat ihmiset ovat tutustumisen arvoisia! Nähdään nyt vain se vaiva, voitetaan se ujous, ne ennakkoluulot. Avaudutaan vähän enemmän, ei ne meitä syö.

 

Kirjoita uusi kommentti: (Napsauta tästä)

123kotisivu.fi
merkkiä jäljellä: 160
OK Lähetetään.
Katso kaikki kommentit

| Vastaa

Uusimmat kommentit

08.07 | 08:24

Oisko ollut mukana Suomen somali-naisia? Höyrätäneiden suomalaisten blondien lisäksi.

...
26.06 | 09:50

Hei!
Hyvin mielellään minäkin vaihtaisin ajatuksia. S-postini on kaarina.dewolff@gmail.com. Vasta pääsin kirjan loppuun ja yksi viikko systeemiä on mennyt!

...
25.06 | 14:20

OLEN ERITTÄIN TYYVÄINEN KIRJAAN JA TULOKSIINI TOIVOISIN VOIVANI KESKUSTELLA TÄSTÄ UUDESTA ELÄMISEN TAVASTA JA KAIKKEEN SIIHEN LIITTYVÄSTÄ.

...
09.06 | 23:05

Päiväkoti lie paras sellaisille, joiden kotiolot - ikävä sanoa -ennakoivat mahdollista syrjäytymistä. Välittävä, osaava koti tietenkin antaa hyvät eväät!

...
Tykkäät tästä sivusta
Hei!
Kokeile tehdä oma kotisivu. Minäkin tein! Se on helppoa ja sitä voi kokeilla ilmaiseksi
ILMOITUS