Tänään ajattelin...

Mangrovemetsän asukkaat

Silittäminen on kivaa puuhaa, jos ajoittaa sen mielenkiintoisten päiväohjelmien aikaan. Tänään tuli 4. osa Terveeksi syömällä-sarjaa. Siitä myöhemmin. Mutta tämän ohjelman jälkeen oli vielä monta t-paitaa jäljellä ja tuli sopivasti ykköseltä Avara luonto. Siinä kerrottiin haikaloista. Että kaikki hait eivät suinkaan ole verenhimoisia tappajia. Sukeltajat filmasivat siinä niitä ihan käsituntuman päässä. Valkohaita, tiikerihaita, seeprahaita ja mitä kaikkia niitä olikaan.

Joku hailaji tekee valtavan munan, muutaman vuodessa. Haimamma kantaa sitä  suussaan, kunnes löytää sille sopivan kivenkolon, jossa se saattaa sitten kehittyä rauhassa, suojassa saalistajilta. Tämä vie lähes vuoden. Sitten hainpoikanen kuoriutuu ja suunnistaa läheistä magrovemetsää kohti. Magrovemetsässä poikaset viettävät seitsemän vuotta. Seitsemän vuotta! Emot eivät sinne voi tulla, koska juurien muodostamat tunnelit ja verkostot ovat liian ahtaita niille. Mutta mangrovemetsässä emot itsekin ovat aikoinaan kasvaneet. Siellä ne oppivat asioita toisiltaan, ystävystyvätkin. Seitsemän vuoden kuluttua ne uivat aavalle merelle. Siellä ne puolestaan voivat uida tuhansia kilometrejä, on jopa seurattu jonkun hain matkaa Autraliasta Afrikkaan ja takaisin, ihan samaan lahdenpoukamaan, josta se lähti.

Ihan käsittämättömän merkillistä! Magrovemetsässä. Piti ihan katsoa Wikipediasta, mikä se semmoinen metsä oikein on. Kuulostaa enemmän satumetsältä. Opin, että magrovemetsiä on trooppistan alueiden rannikoilla, jossa ne estävät hirmumyrskyjä  ja tulvia tekemästä pahoja vahinkoja rannikkoalueille. Opin myös, että magrovemetsiä uhkaa tuho paljon nopeammin kuin muita metsiä, mm. sademetsiä.

TV-ohjelma kertoi paljon muitakin asioita haikaloista, niiden elekielestä ja älykkyydestä.

Eläinten älykkyydestä on taas ollut hieman puhetta, kun maailman kuuluisin gorilla Koko vastikään kuoli 46 vuoden iässä. Koko taisi parituhatta englannin sanaa, sanottiin. Ja niistä n. tuhat se pystyi viittomaan, kertomaan jopa tunteistaan ja toiveistaan, ilmaisemaan ei konkreettisia asioita, kuten että on ikävä, on paha mieli, on onnellinen olo. Uskon sen kyllä, on tullut näet katsottua noita luonto-ohjelmia. Oma hauvelikin ymmärtää paljon, kuten muutkin koiranomistajat voivat omista lemmikeistään sanoa.

Kyllä luonto on  ihmeellinen. Ja me ihmiset kaikessa viisaudessamme koko ajan vaan tuhoamme sitä. Kasv ien ja eläin ten elintilaa supistetaan oikein urakalla. (Luvun alla olevassa romaanissa Mehiläisten historia, mehiläiset ovat kuolleet sukupuuttoon. Joku tiedemies kirjoitti juuri lehdessä, että jos näin todella kävisi, ihmiskunnalla olisi elinaikaa 4 vuotta...)

Toivottavasti tuo muovisaaste ainakin nyt saadaan  pian aisoihin. Nyt, kun siitä puhutaan ja puheet myös lopultakin muuttuvat konkreatiaksi, on tunne, että kaikki ymmärtävät mistä on kysymys ja myös välittavat. Paitsi tietenkin eräät tuolla rapakon takana. Mutta siellä nyt on se ymmärrys muissakin asioissa pikkuriikkisen hakusessa. Taas sai siitä aiheesta aimo annoksen 3-osaisesta dokumentista Vuosi The New York TImesin toimituksessa. (Tämä nyt melkein poikkeaa tästä luonto-aiheesta, mutta toisaalta se oranssi presidentti siellä onkin vasta  varsinainen luonnonoikku).

Hai-ohjelma loppui, t-paidat oli silitetty ja silityslauta meni kaappiin odottamaan uutta pyykkierää ja seuraavaa luonto-ohjelmaa.

 

 

 

Kirjoita uusi kommentti: (Napsauta tästä)

123kotisivu.fi
merkkiä jäljellä: 160
OK Lähetetään.
Katso kaikki kommentit

| Vastaa

Uusimmat kommentit

08.07 | 08:24

Oisko ollut mukana Suomen somali-naisia? Höyrätäneiden suomalaisten blondien lisäksi.

...
26.06 | 09:50

Hei!
Hyvin mielellään minäkin vaihtaisin ajatuksia. S-postini on kaarina.dewolff@gmail.com. Vasta pääsin kirjan loppuun ja yksi viikko systeemiä on mennyt!

...
25.06 | 14:20

OLEN ERITTÄIN TYYVÄINEN KIRJAAN JA TULOKSIINI TOIVOISIN VOIVANI KESKUSTELLA TÄSTÄ UUDESTA ELÄMISEN TAVASTA JA KAIKKEEN SIIHEN LIITTYVÄSTÄ.

...
09.06 | 23:05

Päiväkoti lie paras sellaisille, joiden kotiolot - ikävä sanoa -ennakoivat mahdollista syrjäytymistä. Välittävä, osaava koti tietenkin antaa hyvät eväät!

...
Tykkäät tästä sivusta
Hei!
Kokeile tehdä oma kotisivu. Minäkin tein! Se on helppoa ja sitä voi kokeilla ilmaiseksi
ILMOITUS