Tänään ajattelin...

Hartaushetki labrassa

No niin, tähän on tultu, on lopullisesti alkanut sairauskertomusten aika, omien ja muiden, mietin kun osallistuin maanantaina hiljaiseen hetkeen labrassa. Ensin jonotin sinne porraskäytävässä jo klo 7 ja sitten  näytteenottoon vuoronumerolla 14. Jos olisi sokea henkilö saapunut paikalle, olisi luullut olevansa yksin. Niin hiljainen oli porukka, Mitenkähän olisi ollut jossakin muussa maassa? Jopa Hollannissa, saati sitten Etelä-Euroopassa? Kyllä me suomalaiset sitten ollaan estyneitä. Jotain vois vähän vierustoverin kanssa jutella, eikö vaan? Mutta kun ei tuo aloita, niin en kyllä minäkään.

 

Joka tapauksessa, ne sairauskertomukset. Minkä tälle voi, kun vanhoiksi tullaan. Sekkuni juuri eilen tuumasi: kunpa se lähtö tulisi niin, että kaatuisi kumisaappaat jalassa suoraan nenälleen kukkapenkkiin ja se olis sitten siinä. Niinpä.- Mutta kun meistä monella on sitä lähtöä edeltävä aika erilaisten vaivojen täyttämää. Ai, sulla on tuo lääke, mulle puolestaan määräsivät tällaista.

 

Itsellä alkoi outo huimaustauti toissa sunnuntaina. Kohtaus tuli yllättäen ja varoittamatta. Korvissa soi kaukainen sumusireeni, vasemmassa korvassa kuuluu myös hiljaista veden lotinaa, niin kuin naapurissa olis jäänyt hana auki, Eikä sillä, pahus, kuule mitään. Samalla verenpaine pomppasi pilviin. Oli jo tunne, että nyt tuli lähtö. Kun satuttiin olemaan paluumatkalla lomalta, taukopaikalla Ruotsissa, eka ajatus oli, että kuinka tuo miesparka nyt selviää täältä koiran kanssa lautalle, kun pitää nämä muodollisuudet hoitaa tämän minun maallisen tomumajanikin osalta.

 

Viime yönä eräsin kipuun vasemmassa nilkassa. Ahaa, selvä pyy, veritulppa! Kipu hävisi, mutta sitten tuntui kaulassa jotain. Vai niin, sinnekö se tukos jo on kiivennyt! Onhan nyt jokainen selvillä hoitotahdostani (tallennettu Omakantaan): ei saa elvyttää! Kun täältä jokainen kerran lähtee, sama kai tuo, jos se nyt on mun vuoroni.- Väärä hälytys. Täällä ollaan. Ehkä tämä huojuminen tästä häviää, korvalääriltäkin on kysytty mielipidettä. Ei hätää, sanoi hän. Tilapäinen (mielen)häiriö, arveli hän.

 

Eräs ystäväni on sairastunut vakavasti. Syöpähoidot on aloitettu. Hän on jollakin tapaa jättämässä hyvästejä, positiivisella mielellä kylläkin. Hän ei usko sielun kuolemattomuuteen vaan on vakaasti sitä mieltä, että elämä jatkuu kuolemamme jälkeen lapsissamme ja lapsenlapsissamme, geeneissä. Taisin jo kertoakin. Itse olen erään  ihmisen  innostamana katsonut muutaman jakson Frii-kanavalta tulevasta päiväohjelmasta Viestejä tuonpuoleisesta, jossa hauska (ja hörhö) meedio kertoo henkimaailman viesteinä uskomattomia juttuja. Pakko se on uskoa, että elämä ei lopu kuolemaan. Mutta sittenhän me se ihan varmaksi tiedetään, kun se aika on. 

Sairastellaan tässä nyt vaan ihan rauhassa tämä loppuelämä.

 

Kirjoita uusi kommentti: (Napsauta tästä)

123kotisivu.fi
merkkiä jäljellä: 160
OK Lähetetään.
Katso kaikki kommentit

| Vastaa

Uusimmat kommentit

19.06 | 11:06

Hahaa.. just niin

...
21.04 | 21:24

Aikamoista sattumaa vai...

...
27.08 | 22:43

But ASK them if they got Canadian bacon! 😂🤣

...
26.08 | 19:25

Kiire/kiire/kiire..on tuttua tavaraa sekä omasta takaa, että tuontitavarana. 😀Mutta hermosi on kuin pajunoksa: taipuu muttei katkea.

...
Tykkäät tästä sivusta
Hei!
Kokeile tehdä oma kotisivu. Minäkin tein! Se on helppoa ja sitä voi kokeilla ilmaiseksi
ILMOITUS