Tänään ajattelin...

Työ ei ole ilo, se on ongelma

Muistelen jotain runon tekstiä, jonka Veikko Sinisalo lausui mieleenjäävästi Suomi 50-levyllä. Se levy muuten kuunneltiin puhki.

Mutta nyt siihen työ-asiaan. Tytär tuskailee (ammattikoulun) opettajan työnsä kanssa. Niin paljon kun sentään tiedän opetusalan termeistä, nyt menee jo yli, kun hän selvittää, mitä kaikkea on tänä syksynä muuttunut ja miten siitä ei meinaa ollenkaan selvitä. Mitä pitikään merkitä Wilmaan ja miten, miten tehdään soittohaastattelut opiskelijoille - ei toivoakaan, että noista tehtävissä selviäisi siinä ajassa, joka niihin on resurssoitu. Ja tytär on kuitenkin paras orgsanisoija, jonka tiedän. Jo pienenä sanoi, kun automatkalle lähdettiin: minä suunnittelen miten pakataan. Tyttärellä on kyllä unelmatyö, hän rakastaa opettamista ja valistamista yli kaiken, on hauska ja asiallinen aina tarpeen mukaan, opiskelijat ja opettajatoverit pitävät hänestä. Mutta yli 40 opiskelijaa, iät 16-56 v, se nyt vain on liikaa! Tiedän, että jos hän olisi ollut suunnittelemassa systeemin uudistusta, olisi tulos taatusti ollut hiukka selkeämpi. Tytär itse sanoo, että moni muukin heidän yksikössä olisi osannut paremmin, kuin ne, jotka eivät juuri heidän opetualastaan tiedä mitään, mutta päättävät kuitenkin muutoksista...

Lehdessä kertoivat joku aika sitten tarinoitaan ihmiset, joiden työ oli niin sanottua työtä. Siirtelet papereita, punaiset punaisten pinoon ja keltaiset keltaisten. Rei'ität, mapitat... Noh, ehkä nykyisin järjestellään vain kansioita sähköisesti, mutta silti. Jos kaikki työt on tehty jo aamupäivällä ja on oltava työteliään näköinen myös iltapäivän ajan, sehän on ihan kamalaa,  tosi turhauttavaa. Tätä vartenko olen opiskellut? Mitä, jos huomataan ja saan potkut? Joudun työttömäksi? Myös itse sellaista ns. työtä tehneenä, sanon, että se vasta onkin väsyttävää ja frustroittavaa. Tuntee itsensä tarpeettomaksi ja arvottomaksi. Kesätöissä seurakunnan taloustoimistossa piti olla tekevinään töitä, selata vanhaa laskupinoa pöydällä tärkeän näköisenä, kun kuiske kuului: "kamreeri liikkeellä!" Sitten taas kauppaministeriön vienninedistämistoimistossa otettiin vastaan ns. vienninedistämishakemuksia firmoilta. Näille myönnettiin sitten rahallista apua matkoihin, esitteisiin jne. Piti tehdä yhteenvedot ao. hakemuksista, listata, lähettää eteenpäin jonkun hiivatin toimikunnan syynättäväksi (kauppakamarin tärkeät herrat ja rouvat...) ja siitä sitten valtioneuvoston esittelyyn. Ja kun projekti oli firmassa suoritettu ja ne tilittivät kaksinkertaisen summan edestä (sai siis vain puolet kuluista), toimiston tytöt tarkastivat lippuja ja lappuja suurennuslasilla, muunsivat saksanmarkkoja ja frangeja ao.päivän kurssiin suomenmarkoiksin (Hei, tämä makuuvaunulippu Münchenistä Innsbruckiin on kahdelle hengelle, vähennän siis sen toisen hengen osuuden. Haa, millähän matkalla heppu oikein on ollut!).  No sit sain "ylennyksen" johonkin tutkijan-hommaan (olin ollut muistaakseni kaupallinen sihteeri-nimikkeellä valmistelemassa niitä anomuksia ja joskus haastattelemassa firmojen edustajia). Ei mitään tekemistä! Tee vertailua määrättyjen firmojen tuloksen kesken pressan vienninedistämispalkintoa varten, väännä tilastoja siitä ja tästä... Tietokoneet oli vasta kiiltona insinöörien silmissä. Sen sijaan, että olis suunniteltu, miten vienninedistämiseen budjetoiduista rahoista sais parhaan hyödyn, nyherrettiin sitä sun tätä. Mun kainot ehdotukset kaikui kuuroille korville.

Seruraava työpaikka valtiovarainiministeriön henkilöstöosastolla (= valtion työmarkkinalaitoksessa) sen sijaan työllisti viikonloppuja myöten, mutta ei ollut mitenkään hirveän mielenkiintoista. Sitten kun onni potkaisi minua syylingit jalassa, niinkuin Havukka-ahon ajattelija sanoi hyvästä tuurista, ja pääsin OAJ:hin, sitten seurasi paras mahdollinen yhdistelmä työtä: sitä riitti ja se oli haasteellista.

Eilen tulin Onnibussilla Helsingistä Varkauteen ja ajattelin bussikuskin työtä. Miten tylsää! Mutta myös miten vaativaa! Varsinkin, kun tapahtui tuo Kuopion onnettomuus, tajuaa, millainen vastuu on kuskilla. Hän ajaa unettavan pitkää reittiään, on koko ajan tarkkana kuin porkkana, tähyilee sivuteitä ja tienpenkkoja, muistaa nopeudet ja liikennesäännöt, mahtaa väsymys kaataa illalla sänkyyn, niin henkinen kuin ruumiillinenkin...

Mikä onni onkaan olla mielenkiintoisessa työssä, jonka hallitsee ja josta selviää annetussa ajassa. Jos siitä vielä tulee oikeudenmukainen korvaus, ei ihminen enempää voi toivoa työelämältä. Eiks näin oo?

Kirjoita uusi kommentti: (Napsauta tästä)

123kotisivu.fi
merkkiä jäljellä: 160
OK Lähetetään.
Katso kaikki kommentit

| Vastaa

Uusimmat kommentit

tänään | 15:30

Luit ja itkit, itkit ja luit... Niin Sinulta kuullostavaa! (y)

...
19.03 | 20:36

Jos haluat vielä lisää tietää', kirjoita s-postiini.

...
19.03 | 20:34

Kaksi kuukautta kesti, Nyt on ollut silloin tällöin samanlaisia tuntemuksia. Kuulo palautui, kun olin saanut kortisonia, kuulema vain 30 %:lla palaa ennalleen.

...
19.03 | 17:47

Hei Kaarina, mikä tilanteesi on tällä hetkellä? Saitko apua MdDS tautiin? Itsellä tuli tämä sama tauti risteilyn jälkeen ja keinunta on jatkunut jo 2 viikkoa.

...
Tykkäät tästä sivusta
Hei!
Kokeile tehdä oma kotisivu. Minäkin tein! Se on helppoa ja sitä voi kokeilla ilmaiseksi
ILMOITUS