Tänään ajattelin...

Terapian tarpeessa

Tänään minulle soitti vahingossa yks tuttavan tuttava. Meillä on toistemme numerot siltä varalta, että yhteiselle ystävällemme sattuisi jotain. Tämä rouva on minua muutaman vuoden vanhempi, jotan voit arvata, että remppaa riittää, On yhtä sun toista. Nyt oli ollut outo patti kaulassa, ei kun sädehoitoa ja sytostaatteja. Kiloja oli tältä hoikalta ihmiseltä lähtenyt 8, joten lihotuskuuri oli meneillään. Ja kun sormet on tällaiset koppurat, tulee joskus näpättyä väärä numero. Mutta niin ihastuttavan positiivista puhetta kuului luurin toisesta päästä. HUS on ihana sairaala, olin siellä kaks kuukautta. Kyllä oli mukava henkilökunta! Hyvin minua hoidettiin. Ja poikani huolehtii niin hyvin. Vie ja tuo. Välittää. (Satun tietämään, että rouvan toinen poika perheineen ei välitä! Miniästä se kuulema johtuu, yhteinen ystävämme oli kertonut,  lapsenlapsiaan ei rouva saa tavata. Mutta kun on se toinen poika, ei ole hätäpäivää!) Niin se on tässä elämässä, että joskus jokainen on tässä vaiheessa, rouva puheli, on ikimuistoinen elämä takanapäin. Ei auta valittaa. Oli kiva jutustella, tämä ihminen on hyväksynyt ikänsä ja kaikki vaivansa. Niin meidän jokaisen pitäisi.

Asenne on vain otettava ja sitä on jopa joskus muutettava, kun elämä kolhii. Tänään just nyt illalla kuulin, että oman poikani aivokasvain ei ole ollut moksiskaan edellisestä (ekasta) sytostaattikuurista, on vain kasvanut. Ja sain myös varmistuksen sille, että kasvaimia on kaksi. Nyt mietitään uutta strategiaa hoidon suhteen. Pojan vaimo on tasan tarkkaan tietoinen tilanteesta, huolehtii, on lääkärikierroksen aikana kuulemassa ja ottamassa kantaa. Jaksaa kaiken tämän, hm, sanoisinko haasteellisen potilaan kanssa ja puolesta. 

Niin, hoitajatkin käyttivät pojasta sanaa haasteellinen. Kun välillä on tuntunut, että tämä ei ota hoitoja tosissaan, ei tajua, että hän on kuoleman vaarassa. Kortisonipäissään intoilee mahtavien suunnitelmiensa kanssa, kaikki pitäisi toteuttaa tässä ja nyt. Ja minua kiukuttaa. Sisarta kiukuttaa, vaimoakin varmaan. Pohditaan, miten viesti menisi perille: sinä olet todella sairas, usko nyt hoitohenkilökuntaa. Ei sinua turhanpäiten herätetä yöllä joka tunti. Poika oli vakaasti sitä mieltä, että halutaan vain kiusata. 

Tänään on tullut puheluita tiuhaan tahtiin ja viestejä. Intoa täynnä. Suunnitelmia. Mutta myös hieman maltillisempia, ymmärrystä siihen, miten hyvää hoitoa hän saa ja välittämistä. Ja että on vain kestettävä tämä sairaalareissu, saatava itsensä parempaan kuntoon. Ennen ei kotiloma tule kysymykseenkään.

Ikävä kyllä mieleen hiipii negatiivisia ajatuksia, vaikka kuinka yrittäisi torjua niitä. Mitä jos pojan elämä olikin tässä? Tänään hän sanoi, että kuolema ei pelota, mutta harmittaisi se, että elämä jäi kesken. Olisi vielä paljon annettavaa ja saamapuolellakin olisi perittäviä. 

Ystäväni ovat myötätuntoisia, tsemppaavat ja kyselevät vointia. Tosi huomaavaista. Mutta minä jaksan, on hyvät turvaverkot, terapiakävelyt ja -vierailut. Tässä iässä jo osaa odottaa mitä vaan, tajuaa, että elämän sujuminen jouhevasti alusta loppuun ei ole itsestään selvää. Ystäviltäni on kuollut lapsia, joillekin on syntynyt vammainen lapsi, on hankalia lapsia, surua ja murhetta niistä, on avo- ja avioeroja, karmeita suhteita, ikäviä lapsuusmuistoja. Sieltä välistä pitäisi osata noukkia ne pienet onnen pipanat, niin kuin Veikko Lavi niitä murusia nimitti. Ja nähdä, että siinä se on elämän koko kirjo, se, mitä tällä kertaa oli tarjolla. Tällä tarkoitan, että ehkä hieman kaikesta tästä viisastuneina synnymme uudestaan kokemaan taas jonkun toisenlaisen elämän.

Muistan, kun Kätilöopiston synnytyshuoneen vieressä tilassa rapisteltiin jotain. Kyselin, mitä tekevät. "Laitetaan poika folioon, niinkuin joulukinkku, tällä on vähän lämpötila laskenut".  En osannut sitä sen enempää kysellä, miten niin lämpötila laskenut? Mitähän se sellainenkin ennustaa? Millainenhan elämä tuolle minun pikku rääpäleelleni tulee?

Tällainen elämä on tullut. Toivottavasti se ei vielä ole ohi. Toivoa pitää aina olla.

 

Kirjoita uusi kommentti: (Napsauta tästä)

123kotisivu.fi
merkkiä jäljellä: 160
OK Lähetetään.
Katso kaikki kommentit

| Vastaa

Uusimmat kommentit

eilen | 23:22

Toi urheilun seuraamattomuus ja kyvyttömyys ymmärtää yhteisöllistä onnentunnetta maaleista ja voitoista on oltava geneettistä.

...
08.11 | 20:37

Mihin noita yksityisiä tarvitaan, kun julkinen puolikin toimii, ainakin vakavien sairauksien kohdalla hyvin! Ja kun niille tulee hoppiöu, tuovat julkiseen hoito

...
08.07 | 08:24

Oisko ollut mukana Suomen somali-naisia? Höyrätäneiden suomalaisten blondien lisäksi.

...
26.06 | 09:50

Hei!
Hyvin mielellään minäkin vaihtaisin ajatuksia. S-postini on kaarina.dewolff@gmail.com. Vasta pääsin kirjan loppuun ja yksi viikko systeemiä on mennyt!

...
Tykkäät tästä sivusta
Hei!
Kokeile tehdä oma kotisivu. Minäkin tein! Se on helppoa ja sitä voi kokeilla ilmaiseksi
ILMOITUS