kulmakivi, eräs niistä, on henkilökunta.
Nyt aamulla tässä pojan tapauksessa kävi ilmi, että vaikka tulehdusarvot ovat taas pilvissä, ei kasvaimen suurentumisesta klo 21 illalla annettu tieto
(oikein soitettu terveyskeskuksesta!) perustu muuhun kuin jonkun hoitajan, mahdollisesti lähihoitajan, omaan arvioon. Tytär, joka työkseen kouluttaa lähihoitajia on kertonut kauhutarinoita, miten jotkut opiskelijoista eivät ymmärrä
eivätkä edes välitä ymmärtää peruasioista, lääkkeiden annostelulaskuja, potilaan kohtaamista, hoitajan vastuuta jne. Ja sitten nämä hoitavat meitä!
TAYSista oli puolestaan sanottu, ettei heillä
ole kuvaa otettu ja muualla sitä ei oteta. Poika on pitkin yötä laittanut terveyskeskuksesta viestejä vaimolle, viimeisiä toiveita, luopunut toivosta täysin. Vaimo on itkenyt koko yön ja minä äiti puoli yötä.
Jostakin syystä CRP on siis tosi korkealla taas, poika on viety takaisin sairaalaan ja tilannetta yritetään selvittää.
Miniä on valittanut terveyskeskukseen, kysellyt, miten on mahdollista, että jopa miehelle
itselleenkin kerrotaan tällaista! Hoitaja on saanut miehen täysin luopumaan toivosta. Miniä aikoo ottaa yhteyttä potilasasiamieheen. Terveyskeskus on kylläkin suositellut soittamaan vain ylihoitajalle...
Mikä soppa, pelkästään
jonkun henkilön piittaamattomuuden ja osaamattoman takia! Eipä todellakaan ole vaara ohi, mutta ainakin hetkeksi voidaan silmät kuivata ja elätellä taas toivoa!