Pitäis kai sanoa, että on se myös iloa. Mutta helppoa ei ole. Kaksi ja puoli kuukautta mennyt ja vasta vajaa 5 kg hävinnyt. Sokeri ja jauhot on kyllä unohtuneet, mitä nyt taikinakulhoja olen kaapinut. Se on jotenkin liian
helppo asia unohtaa, kun Pieterille leivon raparperi- tai mustikkapiirakkaa. Valmiista piirakasta pidän näppini erossa, mutta se taikina! Muutaman palan tummaa suklaata olen myös salaa näpistänyt sekä syönyt joitakin ylimääräisiä
hedelmiä. Annoksia en ole jaksanut punnita. Se on niin vaikeaa, kun ruoka on usein sekoitus vihanneksista js proteiinista.
Entäs vierailut? Jos emäntä on pannut parastaan. olisi todella epäkohteliasta ruveta siinä
valikoimaan ja nyrpistelemään. Kun ei ole sairautta tai allergiaa. Jauho- ja sokeriaddiktiota ei vielä tunnusteta sairaudeksi. Entäs kun meille tulee vieraita? Silloin on helpompaa. Voin kyllä tehdä puolukkarahkaa, jossa
on stevian sijasta sokeria, mutta itse sitä ei ole pakko ottaa.
Eilen kyllä otin. Pelmahti nimittäin yllättäen israelilainen pariskunta pihaan. Yöpaikkaa etsivät. Meidän Pikku Karhu oli vapaana, joten sopihan
se. Heillä ei ollut ruokaa mukana, joten minäpä siitä kokkaamaan. Kyselivät syödessä, josko saisivat jäädä toiseksikin yöksi. Ajatelkaa, yli 5-kymppiset ihmiset olivat seikkailemassa Suomessa. Noin vain
extempore päättivät lähteä Suomeen Tallinnasta, jossa olivat konferenssissa. Ennen eivät olleet käyneet. Rouva opettaa maisema-arkkitehtuuria yliopistossa, joten Suomen maisemat todella kiinnostavat. Tänään
sitten viedään heidät saaripiknikille. Sinne on mukana makkaraa (tietenkin! Mutta on varmistettu, että syövät sianlihaa), kalapullia, salaattia, voileipiä (itselle mantelijauhosta leivottuja, muille oikeaa kaupan leipää),
banaanimuffinseja (ei minulle), kahvia, omenanapaloja. IHan hyvät eväät ja itsellekin bright-line-eating- rajojen sisällä pysyvää.
Edelleen olen innostunut tästä ruokailusysteemistä ja suht helpoltakin
se tuntuu. Silloin tällöin muistutan itseäni, että olen jo ihan kylliksi makeaa elämässäni syönyt, nautiskellen ahminut monta munkkia ja korvapuustia, suklaalevy ja -patukkavuori täyttäisi pienen komerin, jos
kaikki syömäni laskettaisiin, verenpainen nousee pilviin jo sen lakumäärän ajattelemistakin, johon olen elämässäni sortunut. Niitä voin vain muistella. Mutta joossakin se raja on!