Tänään ajattelin...

Ongelmana syöminen

Nyt kun Bright Line Eating-systeemille tai porukalle on avattu fb-sivu (siihen liittyi heti parina akana päivänä yli 12.000 ihmistä!), on kiva katsella ihmisten uskomattomia muodonmuutoksia, kun he rohkeasti postaavat sinne ennen- ja jälkeen-kuviaan. 150-kiloisesta 60:een ja sitä rataa. Käy vaikka katselemassa ihmisten innostuneita päivityksiä ja hämmästyttäviä kuvia. Ja miten moni kertookaan, että muutos on ollut pysyvä jo 5 vuotta, kauemminkin. Tämähän johtuu siitä, että kyseessä ei ole dieetti vaan elämäntavan muutos.

Itse kyllä olen vähän lepsu. Joskus syön banaanin yömyöhällä, onkohan se magnesiumin puutetta, kylässä otan kakkupalan tai jätskiä (muuten en ole menneenä kesänä syönyt yhtä ainoaa jäätelöä! Ja se on kyllä käsittämätöntä, koska olen melkein jätskin suurkuluttaja), eilen söin yhden vähähiilarisen leipäpalan (Ullan Pakari: kaura-porkkana-kakko, ensimmäinen siivu kolmeen kuukauteen), en oikein tiedä edes miks. Viiniähän nyt menee silloin tällöin hieman (vähän rajaa sentään), 1-2 lasia. Puolustaudun sillä, että minullahan ei oikeasti ole mitään varsinaista ongelmaa, ei ainakaan suurta.

Mutta jotkut on valittaneet, että tällaiset BLE-rajat ovat vaikeita ja liian ankaria. Joku kirjoitti näille valittajille vastaukseksi pitkän kiukkuisen kirjoituksen facebookiin, jossa kyseli, syökö pähkinäallerginen joskus kuitenkin jonkun pähkinän, edes yhden? Ei syö. Tai jonkun muun ruoka-aineen allergikko? Raja on siinä ja jyrkkä onkin. Keliaatikko ei syö gluteiinia, alkoholisiti ei ota yhtä lasillista silloin tällöin, koska tietää, että raja on siinä, ettei ota yhtään. Ei tippaakaan. Vegaani ei syö mitään eläinperäistä, ei edes kananmunia eikä liivatetta. Raja on siinä. Perheenäiti ei laita mustia sukkia valkopyykkiin. Raja on siinä.

Ihmisillä on rajoja vaikka kuinka. Kaikkea voi syödä, sanovat viisaat, kunhan syö kohtuudella. Kuka laittaa rajan siihen, mikä on kohtuullista? Koska syöpöt eivät osaa olla kohtuullisia. Kyllä se on koettu. Tämän kerran vain, hm...

Tänään ajettiin mökille. Ostin pysähdyksen aikana Pieterin pojalle ( 55 v.) Geisha-patukan ja kerroin, että se on (on siis ollut) minun lempisuklaatani, mutta nyt olen syönyt sitä tarpeeksi, niin kuin muutakin makeaa, joten en enää tarvitse. En edes sitä yhtä palaa, jota hän tarjosi. Ja usko tai älä, ei yhtään tehnyt mieli. Ei noussut sylki suuhun, suljin Geisha-suklaan ihanan maun tietoisuudestani. 

En mee vannomaan, ettenkö vielä joskus söis, mutta nyt olen sisäistänyt, että sokeri ja jauhot on myrkkyä, en tarvitse niitä. Ja jotenkin se ajatus, että tiedän, miltä se maistuu, voin muistella sitä ja olla onnellinen siitä, että olen ollut mahdollisuudessa hemmotella  itseäni tässä rikkaassa elintasomaassa noilla herkuilla, on jo ihan riittävä.  On niin paljon maukkaita lajeja, joita silti voin syödä, terveellisiä, voimaa antavia: hedelmiä (yksi aamulla, yksi lounaalla), marjoja, vihanneksia (loputon määrä), proteiinia monissa muodoissa.

Miks me herkutellaan?  Miks se makee on niiiiin houkuttelevaa, addiktoivaa? Kakkupala, pulla, laku, suklaa? Tai jauhot yleensä: pitsa, leipä...Kyllä kai se on lohtua pahaan mieleen, pahaan oloon, pahaan elämään. Se mikä vauvana on antanut lohdun, suun kautta saatava mielihyvä, se se auttaa nytkin. On ainakin hetken hyvä olla. Minun ikäpolveani varmaankin vielä juotettiin vauvoina sokerivedellä!  Se on selkäytimestä tuleva tieto: ota vähän makeaa (tai leipää), kyllä se siitä! Onko mahdollista opettaa aivot uudelleen? On se mahdollista. Susan Peirce-Thompson on sen osoittanut tällä BLE-ohjelmallaan. 

Se, mikä tässä ohjelmassa on  minulle vaikeaa, on ruokien punnitseminen. Kun syöjiä on kaksi tai useampia ja teet papupastaa ja pastakastiketta (jossa aineksia sekä eläin- että kasvikunnasta) tai jauheliha-härkis-kaalilaatikkoa, pyttipannua, vihannes-nakki-keittoa, niin olis se aika mahdotonta alkaa mittailemaan paljonko siinä nyt on vihanneksia, paljonko protiinia siis juuri siinä  minun annoksessani. Jos ois tosi kyseessä, varmaan tekisin eri ruoat itselleni ja muille, mutta nyt tyydyn määrissä vain arvioidun likiarvon likiarvoon. Silti tää elämäntapa on suuresti tyydyttävää ja hauskaa. Joka kerta, kun en ota pullaa, tunnen itseni voittajaksi. 

Kirjoita uusi kommentti: (Napsauta tästä)

123kotisivu.fi
merkkiä jäljellä: 160
OK Lähetetään.
Katso kaikki kommentit

| Vastaa

Uusimmat kommentit

08.07 | 08:24

Oisko ollut mukana Suomen somali-naisia? Höyrätäneiden suomalaisten blondien lisäksi.

...
26.06 | 09:50

Hei!
Hyvin mielellään minäkin vaihtaisin ajatuksia. S-postini on kaarina.dewolff@gmail.com. Vasta pääsin kirjan loppuun ja yksi viikko systeemiä on mennyt!

...
25.06 | 14:20

OLEN ERITTÄIN TYYVÄINEN KIRJAAN JA TULOKSIINI TOIVOISIN VOIVANI KESKUSTELLA TÄSTÄ UUDESTA ELÄMISEN TAVASTA JA KAIKKEEN SIIHEN LIITTYVÄSTÄ.

...
09.06 | 23:05

Päiväkoti lie paras sellaisille, joiden kotiolot - ikävä sanoa -ennakoivat mahdollista syrjäytymistä. Välittävä, osaava koti tietenkin antaa hyvät eväät!

...
Tykkäät tästä sivusta
Hei!
Kokeile tehdä oma kotisivu. Minäkin tein! Se on helppoa ja sitä voi kokeilla ilmaiseksi
ILMOITUS