Tänään ajattelin...

Kateus vie kalatkin vedestä

Yksi, jo edesmennyt ystäväni kertoi rehellisesti olleensa aina kateellinen minulle.  Nyt kun taas kerran mietin omaani ja läheisteni elämää, muistan yhden 60-luvun työkaverini sanomisia (hän itse  oli tosi varakas ihminen). Hän painotti kerran lounastuntikävelyllämme, että kenellekään ei ikinä pidä olla kateellinen. Se on pahin synti kaikista (työkaveri ei ollut uskollinen) ja siitä ei seuraa muuta kuin pahaa. Jotenkin se on ikuisesti jäänyt mieleeni. ÄLÄ KALEHDI tai siis kadehdi.

Nyt taas kerran mietin, miksi jotkut mun ystäväni ovat halunneet katkaista välinsä minuun. Eivätkö jotkut vaan ole kestäneet minun "onneani", tai aikonaan söpöhköä, sittemmin nopeasti rapistuvaa ulkonäköäni (jokainen meistä tulee vanhaksi,odotahan vain!), vai mitä? Ovatko kokeneet minut ylimieliseksi (ei ikinä) tai etäiseksi ? Mistä on kysymys? Olenko vain sellainen ihminen, jota vaan ei kertakaikkiaan kestä? Olenko ollut suuna päänä tuomassa itseäni esille? Ehkä olen, peittääkseni ujouttani. Noh, en oikein usko. Minä en lähde sille tielle, että alkaisin tässä iässä surkutella itseäni. Tässä iässä, viittä vaille 75!

Voisiko meistä löytyä enemmän empatiaa? Nähdä se ihminen sen naamion (maskin, suom.huom.) takana? 

Kun tapaan ujon ihmisen, minulle ain tulee tarve suojella, suojella häntä, saada hänet edes hetkeksi tuntemaan, että hän on ihan ok.

Ujous oli minulle vuosikymmenien piina. PIINA, todella. Kun sain tietää yhdessä valtion työpaikassa, että joudun kouluttamaan, seisomaan ihmisten edessä, ajattelin, että nyt on lopun paikka. KUKAAN  ei voi tajuta fiiliksiäni, ne olivat synkimmistä synkimmät. 

Mut sitten hakeuduin salassa ja itseni kustantamana (!) kurssille. Silloin tarjontaa oli vähän, eikä nettiä ollenkaan. Huomasin, että minussahan on potentiaalia, minähän osaan ja uskallan. Se, Suomen Puheopiston kurssi on ikuisesti jäänyt mieleeni, yhtäkkiä minä tiesin ja tajusin. Kursseja tuli vielä paljon. Ja sitten niitä tilanteita, satoja, jolloin seisoin ihmisten edessä. Siinä seison ja olen vapautunut, vitsailen, kerron jutut rauhallisesti, osaan asiani ja  haluan, että kuulijatkin osaavat.

Sitten pidin itse näitä kursseja esiintymispelkoisille ihmisille. Mikä ilo ja onni,  tuntipalkka oli  ok ppilaille ja oppilaille,  varmaan jossain kolmenkympin tienoilla, mielestäni sillä hinnalla sopi opettaa.

Tätäkö minulta on kadehdittu? Että voitan ujouteni ja epävarmuuteni? Muistiko kukaan näistä kadehtioistani, tajusiko, että minulla oli jo vuoren korkuinen ongelmien vyyhti selvitettynä?

Älä, ystävä hyvä,ikinä kadehdi koskaan ketään! You promise me?

 

Kirjoita uusi kommentti: (Napsauta tästä)

123kotisivu.fi
merkkiä jäljellä: 160
OK Lähetetään.
Katso kaikki kommentit

| Vastaa

Uusimmat kommentit

25.05 | 20:49

minulla samat oireet jo 8 vuotta joka päivä.keinuntaa kävellessä hämärässämyö pahempi. aamuisin kaikki paikallaan muutaman tunnin kun liikkuu rauhallisesti, mut

...
21.11 | 23:22

Toi urheilun seuraamattomuus ja kyvyttömyys ymmärtää yhteisöllistä onnentunnetta maaleista ja voitoista on oltava geneettistä.

...
08.11 | 20:37

Mihin noita yksityisiä tarvitaan, kun julkinen puolikin toimii, ainakin vakavien sairauksien kohdalla hyvin! Ja kun niille tulee hoppiöu, tuovat julkiseen hoito

...
08.07 | 08:24

Oisko ollut mukana Suomen somali-naisia? Höyrätäneiden suomalaisten blondien lisäksi.

...
Tykkäät tästä sivusta
Hei!
Kokeile tehdä oma kotisivu. Minäkin tein! Se on helppoa ja sitä voi kokeilla ilmaiseksi
ILMOITUS